Miksi vanha taide on aitoa taidetta?

IL, 16.11. 2017: Leonardo da Vincin maalaus huutokaupattiin poskettomaan ennätyshintaan - suomalaismeklari todisti historiaa.



Perinteinen taide senkun vaan porskuttaa.
Nykytaide ei sittenkään ole niin taiteellista kuin näköistaide (naturalismi, realismi), joka huomataan vaikkapa Ateneumin von Wrightin veljesten näyttelystä, joka vetää massoittain ihmisiä, kun taasen Kiasma on kohta kuin Kolera-altaan pohja, kun Kiasman seinillä roikkuu roskaa ja ruostuneita polkupyöriä mukataiteena.

Ehdotan, että Kolera-allas julistetaan uudeksi nykytaiteen museoksi, johon kansalaiset voivat heittää taidettaan ilman pelkoa siitä, että ne olisivatkin roskaa.
Sillä roskaaminen on kielletty, mutta taiteen heittäminen luontoon on mitä toivotuinta käytöstä nykyihmiseltä, koska joku postmodernisti kuitenkin kaivaa kaikki roskat miljarditalojen seinille. On suhteetonta laatia lakeja ja sanktioita roskaajia vastaan, koska miten ihminen voisi olla laiton roskaaja, jos hänen luontoon heittämät roskat ovat taidetta, kun vain joku relativisti nostaa sen satoja miljoonia maksaneen kvartaaliarkkitehtonisen laatikon seinille.

Roskan näköistä näköistaidetta.
Voi olla, että tuhannen vuoden kuluttua nykytaiteestakin maksetaan poskettomia hintoja, mutta silloin näköistaide on jo tähtitieteellisissä lukemissa. Roskataide ei voi koskaan saavuttaa aitoa taiteen olemusta, koska roskalta ei voi poistaa roskan olemusta. Roskan muoto on roska, eikä järjellä siitä voi löytää muuta olemusta, vaikka tekisi roskan näköistä taidetta.

Nykytaide kuuluu massahysteriaan; Samalla tavoin kuin nykyään mikä tahansa lillukanvarsi kehittyy median välityksellä massahysteriaksi, niin samoin relativismista kehittyi krooninen massahysteria:

Noin 120 vuotta sitten tiedonvälityksessä tapahtui suurin murros siten kirjapainon keksimisen; tietoa voitiin siirtää lähes valonnopeudella ympäri planeettaa. Kun Einstein tuli kuuluisaksi suhteellisuusteoriastaan, niin toimittelijat levittivät kaikkialle suhteellisuuden ilosanomaa. Sähkön ihmeellisyys sai ihmiset uskomaan Uuteen Uljaaseen ihmisrotuun, jonka uskonvoimaksi tuli suhteellisuus. Kaikki alkoi näyttämään suhteelliselta, kun itse absoluuttinen avaruuskin romahti pelkäksi suhteelliseksi näyttämöksi.

Järjen viimeiset päivät ovat käsillä.

1. Postmodernisti tuo esille muodottoman möykyn ja sanoo, että löytäkää siitä ihan oman mielenne mukainen muoto.
2. Suvaitseva ihminen julistaa, että jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä itse oma sukupuolensa.
Lasketaan 1+2 ja saadaan hyvin outo summa, että ihminen on aito modernisti, kun hän pitää haaraväliään muodottomana möykkynä, nykytaiteellisena roskana, josta tulee sukupuoli vasta sitten, kun ihminen on mielessään löytänyt siitä jotain muotoon viittaavaa. Kaiken olemuksena on muoto.
Kuitenkin, postmodermin idea ei vielä ole ulottunut yläpäähän, koska useimmat ihmiset sentään katsovat, että heillä on samaa järkeä kuin kaikilla muillakin, koska suvaitsevaisuuskaan ei olisi levitettävissä, jos suvakit uskoisivat, että järki voidaan määritellä itse.
Kuten Descartes sen sanoi, niin järki on kaikkein tasaisimmin levinnyt asia, sillä jopa suvakit joutuvat hyväksymään, että heillä pitää olla samaa järkeä kuin kaikilla muillakin, koska ilman yhteistä järkeä suvaitsevaisuuden idea olisi pelkkä singulariteetti.

Blogi, 16.6. 2016: Tieteessä pyritään yksittäistapauksista säännönmukaisuuteen.
Potsmodernisti ihminen katsoo, ettei hänestä voi tehdä mitään yleistyksiä, vaan jokainen ihminen on singulariteetti, jonka näkemät muodot eivät ole yleistettävissä vaan kaiken pitää näyttäytyä ulospäin pelkkänä möykkynä, joka on postmodernismin raaka-ainetta.

Relativismi on suhteellisuusteoriasta tehty vääristelmä, joka ei voi toimia todellisuudessa. Relativismin keksimisen jälkeen tunneälymystö alkoi viljelemään tieteellisiä termejä kaikessa taiteessa. Ei ollut sellaista roskaa, jota ei olisi saatu myytyä massoille taiteena, kun älymystö liitti siihen jonkun tieteellisen termin. Taiteesta tuli postmodernia, kun tunteelliset ihmiset yhteiskuntaluokkaan katsomatta liittivät roskaan tieteen termejä, jolloin oli helppoa julistaa joku vanhanakaiseksi, jos hän ei ymmärtänyt roskaa atomiajan taiteena. Nyttemmin tuo relativismi on ulottunut jo ihmisen yhteen olemukseen; Sukupuolikin on nyt vain muodotonta relativismia, joka lilluu suhteellisuudessa; Itsensä määrittelystä on tullut luovuttamaton ihmisoikeus, johon kuuluu absoluuttinen oikeus loukkaantua, jos joku ei usko, että sukupuoliakin on jo kolmekymmentä.

Alan Sokal teki tästä tieteen omimisesta kvasitieteellistä parodiaa 1990-luvulla, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi, koska sen jälkeen läntisen kulttuurin alamäki on vain kiihtynyt:
en.Wikipedia: Sokal hoax / affair.
fi.Wikipedia: Alan Sokal.

Tähän väliin pieni tarina sadan vuoden takaa, jolloin tiedemiehet löysivät alkeishiukkasia uskomattoman määrän. Tiedemiehet repivät hiuksiaan yrittäessään päästä perille aliatomisesta todellisuudesta, missä tuntui vallitsevan täydellinen subatomaaristen hiukkasten anarkismi. Reduktionistinen tiede oli ihmeissään, mihin kaikki oikein perustuu, kunnes viime vuosisadan lopulla ymmärrettiin, että myös alkeishiukkaset ovat omissa luokissaan.

Ihmisen todellisuudessa todelliset asiat ovat kaikki todellisissa luokissa; asiat ja oliot eivät ole olemassa anarkistisesti, ilman rajoja, vaikka ne voivat suhteellisuudessa olla suhteissa keskenään. Liberalismi ei kuulu siihen todellisuuteen, jonka käsitteillä suvaitsevaiset yrittävät oikeuttaa mielensä pahoittamiset.

Postmoderni ihminen etsii yhä omaa minuuttaan reduktionistisesti, jolloin ihminen tulee hävittäneeksi jopa oman sukupuolensa julistaessaan, että jokainen ihminen voi keksiä itselleen oman sukupuolen, kunhan muistaa itsemäärittelyssään sanoa, että "Tieteen mukaan ..."
Sukupuoli oli luokkayhteiskunnan määritelmä, kun taasen pyrkimys luokattomuuteen vaatii ihmistä löytämään itsestään joka päivä jotain suhteellista, jolla hän voi perustella mielensä pahoittamisen olevan jonkun muun syytä, puhdasoppisen kommunistin tavoin:
Blogi, 19.9. 2014: Tutkimus suvaitsevaisten loukkaantumishakuisuudesta.

On  merkittävää, miten postmoderni ihminen ei näe siinä mitään suhteellista, kun hän loukkaa omaa mieltään milloin mistäkin lillukanvarresta, sillä nykyihminen ymmärtää, että oma alapää on suhteellinen juttu, kun taasen loukattu mieli on absoluuttinen avaruus, jolle ei ole vertoja muualla kuin oikeudessa, mistä saa kivasti taaloja taskuunsa.

Pohjalainen, 8.2. 2010: Laatikkoarkkitehtuuri on rumaa.
Blogi, 2.11. 2017: Linnunradan manuaali mielenpahoittajille.
Blogi, 27.10. 2017: Nykytaiteen ja oikean taiteen ero.
Blogi, 27.10. 2017: Roskaamisen aika teki roskasta taidetta ja politiikkaa.
Blogi, 27.9. 2017: Eiffelin torni Helsinkiin.
Blogi, 12.9. 2017: Turistien kiehtovat kuvauskohteet.
Blogi, 12.6. 2016: Mielikuvitusta arkkitehtuuria konsensusta.
Blogi, 27.7. 2015: Turistien kuvauskohteet.
Blogi, 26.7. 2015: Rumaa arkkitehtuuria.
Blogi, 21.1. 2012: Museot tuhoavat kauneuden.
Blogi, 30.3. 2008: Käänteinen sokalismi.

PS. Postmodernismi on laiskuuden huippu:
Taiteilijan ei nykään tarvitse juurikaan tehdä käsityötä, vaan hän voi suvaitsevaisuuden läsnäolossa viedä jonkun möykyn keskelle toria ja sanoo, että katsokaa itse, mitä siitä näette; miljoona euroa tähän käteen.
Ja ihminen uskoo olevansa moderni, kun hän löytää mielikuvituksessaan möykystä jonkun muodon, mutta muistaa heti seuraavassa lauseessa julistaa, ettei näköistaide ole mistään kotoisin, koska kaikki näkevät siitä saman kuin muutkin, joka ei ole yhtään hauskaa, koska taiteelta ei vaadita nykyään mitään, sillä se on olemassa ainoastaan postmodernistien mielessä, josta ei jää tuleville sukupolville jäljelle kuin pelkkä möykky.