sunnuntai 12. elokuuta 2018

Ammattiajattelijalla ei oikeutta yksityisajattelijaksi

TS, 12.8. 2018: Sipilä Soinin aborttikannanotosta: Jokaisella on oikeus omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiinsä.

B, 2.8. 2018: Vapaa-ajallaan ajattelevat ajatustyöläiset verolle.

Filosofinen kysymys: Kun kansanedustaja puhuu yksityishenkilönä, niin onko hänen puheensa silloin parempaa vai huonompaa kuin mitä hän puhuu kansanedustajan minällään?

Täältä ajatellen kansanedustaja ei voi puhua yksityishenkilönä parempia ajatuksia kuin kansanedustajana, koska muutoinhan sellainen mielipide olisi verrattavissa maanpetokselliseen toimintaan, sillä mikä se semmoinen epeli olisikaan, joka pystyisi yksityishenkilönä ja ihan ilmaiseksi puhumaan parempia ajatuksia kuin kovapalkkainen kansanedustaja, joka on valittu kansanedustajaksi juuri ajattelunsa paremmuuden tähden.

Kun näinä päivinä väitellään kovasti siitä, saako kansanedustajalla olla omia mielipiteitä, niin luullakseni annoin nyt tähän täysin tyhjentävän vastauksen: Kansanedustajalla ei saa eikä voi olla yksityisiä mielipiteitä, koska kansanedustaja ei voi ajatella yksityisesti parempia ajatuksia kuin niitä, joista hän saa rahaa, mutta jos hän silti esittää omia mielipiteitä, niin heti huomataan, että ne ovat silloin pelkkää paskapuhetta.

Mitä muuta kuin paskapuhetta ilmaiset ajatukset voisivatkaan olla niiden rinnalla, joista kansa joutuu maksamaan maltaita ja jopa antaa kansanedustajien nauttia kaikista etuoikeuksista ja etuisuuksista ja porsaanrei'istä, joita tavikset eivät saa löytää edes perustuslaista.


Poliitikko halveksii demokratiaa ja omaa työtään, jos hän yksityishenkilönä ajattelisi parempia ajatuksia kuin mitä hän tekee työkseen. Kuvitelkaa sitä, millainen tuholainen olisi vaikkapa rakennusmies, joka ammattirakentajana rakentaisi sutta ja sekundaa, mutta yksityishenkilönä tekisi itselleen ylellisen loistavan linnan, missä ihmisillä on oikeasti hyvä olla.

PS. Voisitteko edes hetken miettiä sitä, miksi politikot ovat ahneita? Vosiko se johtua siitä, että he tahallaan tekevät rikkaita suosivia lakeja, jotta voisivat verovaroilla rakentaa itrelleen linnoja.

B, 12.8. 2018: Ovatko kaikki kansanedustajat sairaita?

US-blogi/Luoma, 12.8.2018: Pöyristymispornolla paremmaksi ihmiseksi?

Ei kommentteja: