perjantai 3. elokuuta 2018

Valtio on suomalaisten yhteisyritys

Helsingin Sanomat, 3.8. 2018: Suomessakin vahvistuu suuntaus, jossa yhteiskuntaan sovelletaan markkinatalouden logiikkaa – valtiota ei kuitenkaan voi johtaa kuin yritystä.
Taas tuo vanha umpisurkea virsi, jonka sanoihin ei kukaan voi säveltää sointuvia melodioita.

Valtiota nimenomaan pitää johtaa kuin yritystä. Yritys menestyy silloin, kun se ei myy tai anna ilmaiseksi tuottavia osiaan, eikä varsinkaan lahjoita pois sellaisia varantoja, jotka ovat kertaluonteisia, joita ei ikinä enää tule mistään lisää, kuten maata, malmeja, maisemia.

Jos valtiota olisikin johdettu kuin yritystä, niin silloin valtiolla olisi edelleen sähköverkot, digiverkko, rautatiet, kaivokset ja kaikki maaperän mineraalit, joita malmeiksi kutsutaan kaivosta perustettaessa.
Samoin yritysvaltio ei ota hoidettavakseen loisijoita, vaan vain työntekijöitä, keksijöitä, rakentajia, löytöretkeilijöitä ja muita arvostettavia ihmisiä.

Huomataan selvästi, että Suomi-valtiota ei todellakaan ole johdettu kuin yritystä, vaan se on annettu kupparien syöpäisiin käsiin.

Suomen kupparit ovat tuhonneet jopa Suomi-valtion yrityskulttuurin --suomalaisuuden-- ja ovat tuomassa Suomeen sellaisia yrityskulttuureja, joita pidetään elossa kehitysavulla.

Kansalainen, 3.8. 2018: Sisäministeriö valmistautuu kriisitilanteissa massamaahanmuuttoon mutta ei rajojen sulkemiseen.
B, 2.8. 2018: Korruptiopoliitikot suosittelevat vapaaehtoistyötä.
IL, 3.8. 2018: Omaa etuaan edustavat kansanedustajat pilaavat eduskunnan maineen.

Ei kommentteja: