torstai 29. helmikuuta 2024

Vasemmisto vastustaa valtion muodostumista

 Jos Uudelle Ajalle tultaessa Suomenniemen heimojen vanhemmisto olisi ollut vasemmistolaista, niin Suomenniemellä asustelleet heimot eivät olisi koskaan yhdistyneet ja ottaneet yhteiseksi kielekseen nykyistä kirjakieltä. Tämä tuli taas mieleen, kun eilen, Kalevalan päivänä, kuuntelin vasemmistolaisten valituksia, miten suomalaiset ovat omineet itselleen Kalevalan.

Suomen heimojen valtiollinen kehitys pääsi vauhtiin, kun yksikään heimokunta ei vollottanut, että muut omivat heidän kieltään ja kulttuuriaan. Valitettavasti Karjalan heimo jäi osattomaksi Suomen valtion esiinnoususta, koska Karjala oli jo saanut hieman liikaa vaikutteita slaaveista, eli kansasta, joka oli ollut sorrettuna ja orjan asemassa jo yli tuhat vuotta. Karjalan heimoon oli tarttunut orjamentaliteetti, joten sen suhtautuminen muihin suomen sukuisten heimojen koalitioon oli epäileväistä. 

Nykyään karjalaiset saattaisivat katua sitä, että he eivät aikoinaan ottaneet kirjasuomea omakseen, koska nyt veli venäläinen tahtoo hävittää koko karjalan kielen, jolloin karjalalaisille jää suomen kielestä pelkkä luu käteen, jos sitäkään. Mitä taas tulee itse Kalevalaan, niin sen syntyyn tarvittiin henkilöitä, jotka olivat kokoamassa eripuraisista suomalaisista heimoista yhtenäistä Suomea.

Tänäkin päivänä vasemmisto haluaa tuhota valtiollisen kehityksen antamalla maahanmuuttajien pitää heidän äidinkielensä ja jopa vaatimalla,. että suomalaisten veromaksajien pitää maksaa maahamuuttajille siitä hyvästä että he eivät opi suomea. Pelkästään lappilaisille annettu erivapaus kieleensä on omiaan hajottamaan Suomea valtiona.

Vasemmisto voi unohtaa haaveensa yhdestä ja rajattomasta ihmiskunnasta, koska se haluaa ihmiset takaisin erilaisiin heimoihin, joilla kaikilla olisi oma kielensä. Vasemmisto ei halua edes nähdä sitä, että onnitellessaan sitä, että Karjalasta ei tullut osa Suomea, se samalla haluaa tuhota koko Karjalan antamalla se petovaltion pohjattomaan kitaan.

Kun Suomenniemen heimot alkoivat yhdistymään, niin kyllä silloinkin vastustajia riitti, mutta onneksi silloin heillä ei ollut poliittisia aatteita ja heiltä puuttui valtion tuki, koska mitään valtiota ei vielä silloin ollut. Vasemmistolaiset eivät siis lainkaan käsitä, että vain olemalla suomalaisia he voivat pyrkiä takaisin heimoyhteiskuntaan, josta heidän esi-isänsä halusivat pois ja juuri siksi me olemme suomalaisia ja olisin suonut, että karjalalaisetkin olisivat valinneet suomalaisuuden. Erittäin suruillinen olen siitä, että 1960 luvulla luotu Tampereen humanistinen tiedekunta on perustamisestaan lähtien esittänyt lappilaisille vihapuhetta Suomesta, joka tulee johtamaan siihen, että aivopestyt lappilaiset haluavat jossakin kohtaan historiassa itselleen oman valtion, koska vasemmisto on maksattanut suomalaisilla veronmaksajilla lappilaisille kielen, jonka he olivat jo ehtineet haudata, kunnes Tampereelle ilmestyi kommunistinen tiedekunta.

 On erittäin valitettavaa, että kommunistit eivät vieläkään tajua, miten ja miksi maailma sai Kalevalan. Neuvostoliitossa valtiota ei kiinnostanut heimojen historia. Suomessa taasen haluttiin kirjoittaa historiaa idästä länteen. Muisteltakoon vaikka Kai Donneria, joka tallensi Siperian heimojen elämää.

Pitäisi tiedostaa, että karjalaisilla ei ole tukenaan oman kielistä valtiota, ja että karjalalaisilla ei enää ole edes lähellään heimoja, joiden kanssa he voisivat liittoutua ja tehdä kielellisen kompromissin. Suomi ei enää ole heimo, jonka kanssa Karjala voisi haluta liittoa. Niinpä Karjalan heimon väestöllä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kuolla pois, hävitä historian hämäryyteen, josta heitä eivät voi pelastaa edes kommunistit. Ja syy Karjalan kielen häviämiseen on se sama taho, joka muualla haluaa hajottaa maailman sivistyneitä valtiota vaatimalle niiden sisälle erikielisiä uskontokuntia ja heimoja.

Lopuksi on huomioitava, miten vasemmisto haluaa diktatuureista poistaa heimotason kielet, kun taasen kehittyneisiin valtioihin vasemmisto haluaa kaikenlaisia kielisotia ja kulttuurisia erimielisyyksiä ... . 

Olen sitä mieltä, että Karjalan heimon tulee hävitä, ja samoin kaikkien Suomen maassa asuvien erikielisten heimojen pitää hävitä. Mitenkään muutoin suomalaiset eivät voi kilpailla globaalilla kentällä siitä, mistä kielestä tulee yhdistyneen ihmiskunnan yhteinen kieli, sillä aivan varmasti maailman kansat ja valtiot tulevat lopulta yhdistymään ja ottamaan omakseen yhden puhutun kielen, ilman Google-kääntäjää.

1 kommentti:

Brainleak kirjoitti...

Eikö olekin hassua, miten Suomen kommunistit eivät vielä ole kehdannweet esittää Lappia omaksi valtiokseen, koska kaikki kuitenkin ymmärtävät, että ihmiset, jotka on opetettu puhumaan kieltä, jota muut eivät ymmärrä, ovat oikeutettuja valtiollistumaan. Sama koskee myös karjalaisia. Kommunistien mukaan karjalan kielen säilymistä on tuettava, mutta mitä ihmeen ideaa siinä on, jos samalla ei vaadita karjalaisille omaa valtiota. Miten kummassa joku heimo voisi säilyä omankielisenään yhdistyvässä maailmassa?