tiistai 19. marraskuuta 2019

Monikulttuurisuuden ydin on segregaatio

Sosiaalista ja kulttuurista eriytymistä eli segregaatiota on aina siellä, missä ihmisiä paapotaan monikultuurisuuden nimissä. Segregaatiota ei itse asiassa tapahdu, vaan itse monikulttuurisuuden olemus on sama kuin segregaatio.
Tuokaa Suomeen vaikka kaikki Andamaanien 330 tuhatta asukasta, niin huomattaisiin, että he ovat jo valmiiksi eriytyneet suomalaisista. Andamaanien ja suomalaisten segregaatio voidaan ilmaista myös vuosissa. Tässä tapauksessa sergregaatio olisi noin 1800 vuotta.
Segregaatio islaminuskoisten ja luterilaisten välillä pitäisi myös voida ilmaista vuosissa, jolloin oltaisiin asian ytimisessä: Mikä on se ilmiö, jota segregaatioksi kutsutaan? Segregaatio on sitä, että maailmassa yksikään kulttuuri ei elä samassa ajassa. Jos olisi totta, että muut kulttuurit ovat arvoiltaan yhtä hyviä, niin silloin Suomi ei voisi mitenkään olla kansainvälisissä vertailevissa tutkimuksissa lähes aina ensimmäisenä.
Suomen ja minkä tahansa ulkomaan välillä on maantieteellinen ero, mutta vain hyvin harva pystyy tunnustamaan, että kaikilla mailla on myös aikakautinen ero, joka on eri asia kuin aikaero. Iran ja Suomi ovat maantieteellisesti segregaatissa, mutta jos iranilainen tulee Suomeen, niin havaitaan, että hän kärsii aikakautisesta segregaatiosta. Ihminen kärsii jetlagista (aikaerorasituksesta) siirtyessään itä-länsisuunnassa pitkiä matkoja. Myös segregaatiolle pitäisi kehittää sitä paremmin kuvaava käsite, koska nyt segregaatio ei ilmaise sitä, että siinä toiseen kulttuuriin muuttanut ihminen kärsii aikakausirasituksesta.

Olisihan se aika kummallinen tilanne, jos kaikki erilaiset maahanmuuttajien ryhmät kävisivät kirkossa ja viettäisivät aikaa yhdessä, uisivat yhdessä, söisivät samoja ruokia ja olisivat yhtä rehellisiä, eikä kuuluisi mitään huutoa ja kirjastoissakin olisi hiljaista.
Segregaation läsnäolossa lukkojen ja salausmenetelmien ja sensuurin kehittäminen on nopeaa. Pitkäikäisessä monokulttuurisuudessa mitään lukkoja ei lopulta edes tarvita, koska siellä ei voi olla edes vihapuhetta.
Ainoa keino välttää segregaatio on pyrkiä monokulttuuriin. Kotiuttamista ei voida aloittaa siellä, missä valtamedia ja valtapoliitikot julistavat monikulttuurisuuden ihanuutta. Kirjastotkin joutuivat muuttamaan toiminta-ajatuksensa vastaamaan segregaation vaatimuksia.


Tässä ihan viimepäivinä valtamedia on innostunut kauhistelemaan asioita, joiden perussyistä he haluavat yhä edelleen vaieta:

YLE, 18.11. 2019: Puukotukset yleistyivät niin rajusti, että Lontoon baareja varustetaan massiivisen verenvuodon hoitoon tarkoitetuilla ensiapuvälineillä.

Iltalehti, 18.11. 29019: Poliisi huolissaan vaarallisesta villityksestä Espoossa: ”Nuoret kantavat mukanaan teräaseita - nuorin vasta 8-vuotias”.

Suomen Uutiset, 14.11. 2019: Ruotsi läntisen Euroopan tilastohuippu: Lapset ja nuoret ampuvat toisiaan.

Verkkouutiset, 18.11. 2019: Ruotsin poliisit varoittavat Suomea – IL: ”Herätkää nyt”.

Länsiväylä, 18.11. 2019: Poliisi epäilee: nuoret Kilonpuiston pullopommien takana:
Räjähtämättömässä muovipulloon tehdyssä pullopommissa on voimakkaasti syövyttävää ainetta ja erittäin kova paine, eikä siihen pidä koskea. Poliisi pyytää ottamaan yhteyttä, mikä havaitsee kyseisiä muovipulloja ja tai niiden valmistamiseen tarvittavia tarvikkeita.
Jos maastoon on tahallaan laitettu syövyttävää ainetta ympärilleen pirskottavia pulloja, niin silloin läsnä on pahemman laatuinen sergegaatti.

Monikulttuurisuuden hypettäjille se on todellakin mahdoton ajatus, että noiden yllä olevien uutisten taustalta voisi löytyä yksi yhteinen nimittäjä, jos vain ihminen olisi rehellinen faktantarkistaja.

Huolestuneille poliiseille tiedoksi: Eivät nuoret ole villiintyneet teräaseista, vaan he ovat huolissaan omasta turvallisuudesta, koska valtiovalta haluaa keskittyä vain vihapuheeseen:

YLE, 16.11. 2018: Poliisiylijohtaja: Poliisien voimavarat äärirajoilla jopa kansalaisten hengen ja terveyden turvaamistehtävissä.

1 kommentti:

Brainleak kirjoitti...

Köyhyys ja huono-osaisuus oikeuttaa ihmisen sotimaan muita vastaan? Esimerkiksi ay-liike käy parhaillaan armotonta sotaa Suomen yhteiskuntaa ja suomalaisia vastaan, koska ammattiyhdistysliikkeiden jäsenet kokevat olevansa köyhiä.

Ilta-Sanomat, 19.11. 2019: Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

Ammattiyhdistysaktivistit siis kärsivät rahaerorasituksesta, joka saa heidät tuhoamaan oman olemassaolonsa perustaa.

Samoin tekevät myös sellaiset ihmiset, jotka eivät siedä itsessään aikakausirasitusta.

Outoa, että aikakausirasitus aiheuttaa samankaltaista köyhyyttä ihmismielelle kuin rahaerorasituskin?