torstai 7. marraskuuta 2019

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen

Ensinnä, onnittelut valtakunnan syyttäjälle, Raija Toivaiselle, että hän on niin hyvä laintuntija, että hänen ei tarvinnut pysähtyä vuoden 2013 YLE:n lähettämään Islam iltaan ja sitä seuranneeseen nettikirjoitteluun, vaan hän sai suoraan mennä vuoteen 2004, josta hän vasta löysi yhden suomalaisen, jota on helppoa syyttää jälkikäteen vaikka mistä.
Uusi Suomi, 31.10. 2013: Tv:ssä kohun aiheuttanut imaami: Tätä tarkoitin homokommentilla.
Toki lainopintoihin varmasti kuuluu, että islamin mukaan ihminen on taatusti syyllinen mihin tahansa rikokseen, kun vain löytyy neljä muslimia, jotka ovat nähneet niin sanotun rikoksen. Tästä syystä Suomen lakiin ei voida säätää lakia kunniamurhasta, koska muslimit voivat aina löytää vähintään neljä islamin uskoista miestä, jotka voivat todistaa, että lapsi ansaitsi kuoleman tuomion, koska hänen nähtiin katsovan silmiin miehiä.
(PS. Olisi rauhanuskonnon oppien loukkaamista (uskonrauhan rikollista) väittää, että neljä suomalaista kelpaisi neljän  muslimin tilalle todistajiksi, koska koraanin mukaan suomalaiset ovat vääräuskoisia koiria, jotka eivät ansaitse eloa maan päällä.) Jos syyttäjä haluaa, niin hän voi ihan itse lukea tämän koraanin sanomasta, eikä se riipu vuosiluvusta, vaan se pätee täältä ikuisuuteen.

Tuo ensin mainittu Yle-juttu ja pysähdys siinä vuoteen 2013 oli tuiki tarpeeton, koska  imaami sai runsain mitoin palstatilaa tarkentaakseen, mitä hän tarkoitti, sillä, että kaikki homot pitää tappaa. Mitäpä virkaa valtakunnan syyttäjällä olisi, jos myös suomalaisille sallittaisiin palstatilaa, mitä he tarkoittavat sillä, että muslimeja tai muita ei saisi silittää myötäkarvaan.

Onhan se vallan kauheeta, jos suomalaiset silittäisivät muslimeja vastakarvaan verrattuna sihen, että muslimit vain haluaisivat tappaa kaikki väärämieliset koirat. (huom. Taisin juuri nyt tajuta, miksi suvaitsevaiset eivät pidä minään muslimien uhkauksia tappaa kaikki erimieltä olevat; se johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että suvaitsevaiset eivät pysty koplaamaan maahamuuttaneita muslimeja yhteen Lähi-Idän muslimien kanssa.)
Kotitehtävä 1: "Miksi muslimit eivät koskaan pysty elämään sovussa muiden muslimien kanssa",
Kotitehtävä 2. Mitä tarkoitetaan laajentumishaluisella uskonnolla? Pohdi esseessä erityisesti sitä, mitä laajentumista himoitsevan uskonnon pitää tehdä vääräuskoisille, pakanoille. Kerro esimerkkejä siitä, miten uskonto voi laajentua pakanoiden korvien väliin ja mitä uskonnon pitää tehdä niille pakanoille, joiden korvien väli on täynnä jotain muuta.

Edelleen haluan muistuttaa lukijoita siitä, että yksikään ihminen ei voi ajatella idelogiansa/uskomuksiensa vastaisia ajatuksia, ei edes valtakunnan syyttäjä. Olisi melkoista ihmisen aliarvoimista väittää, että julkisen viran haltijoilla ei ole henkilökohtaista vakaumusta, jonka puitteissa he vain voivat ajatella ajatuksiaan.
Puolueet olisivat laittomia, jos vaikka valtakunnansyyttäjä olisi sitä mieltä, että hänen ajattelunsa ei johdu hänen omista uskomuksistaan ja oikeasta ideologiasta, vaan täysin vapaasta tahdosta. Ehkäpä valtakunnan syyttäjän kannattaisi lähteä ideoimaan syytettä kaikkia niitä vastaan, jotka eivät pysty muuhun kuin ajattelemaan omien uskomustensa mukaisia ajatuksia? Luultavasti silloin joku voisi huomata, että Suomessa on miljoonia muitakin kuin vain Päivi Räsänen, joka esittää uskontonsa mukaisia ajatuksia! Mitäpä mieltä Raija Toiviainen on esimerkiksi pääministeri Antti Rinteestä? Johtuuko hänen ajattelunsa uskomuksista vaiko järjestä? Voisiko olla niin, että uskomuksista nousevat ajatukset ovat täysin järjettömiä, esittäköön niitä sitten poliitikko, muslimi, homo tai valtakunnansyyttäjä?

Edellä sanotusta johtuen se on erinomaisen typerää säätää lakeja kaikesta siitä, joka tapahtuu ainoastaan ihmisten  päiden sisällä. Myös loukkaantuminen tapahtuu vain pään sisällä, eikä sitä pysty kukaan ulkopuolinen objektiivisesti todistamaan. Milloin syyttäjät vaativat tunneloukkaantuneita valheenpaljastuskokeisiin?

Ihmisten loukkaantuminen johtuu ensisijaisesti heidän omaksumista uskomuksista. Luultavasti edes valtakunnan syyttäjä ei ole voinut olla huomaamatta, että loukkaantumista esittävät etupäässä vasemmistolaisella arvomaailmalla ajattelevat. Tämä olisi ensiarvoisen tärkeää huomioida.
Jos havaitaan, että kunnianloukkaussyytteillä on ideologinen pohjavire, niin mitä sekin kertoo sen lain oikeamielisyydestä? Puukko aiheuttaa kiistämättömän jäljen iholle, mutta sanan vaikutus ihmismieleen on täysin kiistettävissä. Kyyneleet eivät voi olla todisteina sille, että toinen ihminen pitää niiden vuoksi tuomita elinikäiseen velkavankeuteen. Verta pitäisi valua ainakin korvista ja sieraimista ennen kuin henkinen loukkaantuminen olisi edes vähimmässä määrin uskottavaa.
Epärehellinen ihminen ihan taatusti haluaisi henkilökohtaista hyötyä siitä, jos hän edes luulee, että joku on puhunut hänestä pahaa. Sama koskee jokaista muutakin uskovaista. Millä keinoin syyttäjälaitos pystyy erottamaan loukkaantuneen loukkaantuneesta? Mitään periaatteellista eroa ei ole epärehellisen ihmisen tai uskovaisen ihmisen välillä, koska he molemmat haluavat vain henkilökohtaista hyötyä.

Edellä kirjoitettu on itsestään selvää, koska uskonnoissa korostetaan armoa koston sijasta, joten jos joku ihminen pystyy olemaan armollinen toisen rumille sanoille, niin silloin joku kostonhimoinen on vähintään henkisesti vajaamielinen, ellei peräti mieleltään sairas, jos hän vaatii jollekin ihmisille fyysistä kostoa omille tunteilleen. Valtiovallan ei milloinkaan tule millään tavoin syyttää ketään jumalanpilkasta, uskonrauhan rikkomisesta, koska lainsäätäjä todistaa vain oman hulluutensa, jos hän uskoo, että ihminen on uskovainen myös silloin, kun hän toimii uskontonsa oppeja vastaan! On ehdottoman välttämätöntä, että jokaisen poliitikon, lainsäätäjän ja tuomarin pitää olla kaikkien uskontojen teologi ja kaikkien vähemmistöjen psykiatri, koska muutoin hänen on mahdotonta ymmärtää eroa sairauden ja kiihkoilun välillä.
Sitten on erikseen huomioitava syyttäjät, joiden yksi pääsiallinen tehtävä on loukkaantua loukkaantumattomien puolesta, että valtio saisi lisää rahaa rahoittaaakseen kaikkea huuhaata.

Kun ihminen on oikeasti henkinen olento, niin hän vähät välittää mistään kunnianloukkaussyytteistä. Vain lähellä apinaa olevat huomaavat, että loukkaantumisen tunnekin on yksi keino selviytyä, että loukkaantuminen kuuluu samalla tavoin asiaan kuin mikä tahansa muunkin eläimen kokema alemmuuden tunne.

Mitä eläimellisempi ihminen on sitä vähemmän hän pystyy analysoimaan omaa käytöstään. Nykyinen valtion ideologia vaatii ihmisiä olemaan apinoita. Ei mitään puhettakaan, että laeista tehtäisiin ihmisisiä ylevöittäviä, vaan nimen omaan lakien ensisijainen tarkoitus on alentaa ihmiset takaisin apinoiksi.

5 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Kysyisin Raija Toiviaiselta ja kaikilta muiltakin, jotka eivät uskalla ajatella oman idelogiansa vastaisia ajatuksia:

Meillä on muutama kappale homoja/muslimeja/kommunisteja/tms, joille kaikille sanotaan niin rumasti, että valtakunnan syyttäjä haluaa poliisin tutkivan sitä viharikoksena. Kysyn vaan, että kuka niistä loukkaantuneista on sairas; se, joka ei ole millänsäkään kuulemastaan vai se, joka saa itkupotkuraivarin?

Seuraava kysymys: Jos näette homon/muslimin/kommunistin/tms, joka ei ilmi selvästi ole loukkaantunut siitä, mistä te olette sijausloukkaantuneita, niin oletteko kovastikin vihaisia, kun näette ihmisen, joka ei näytä lainkaan sairaalta?

Vastauksia pyydetään ennen kuin kasvihuoneilmasto saa meidän hikoilemaan talvellakin ilman turkkia ja saunaa ja etelän matkaa, johon vain oikeauskoisilla on varaa.

Alla olevan linkin kuvassa nähdään sijaisloukkaantuja toimessaan:
Internet: Pilakuva

Brainleak kirjoitti...

Piip Piip... Klonk.
Halloo! Onko valtakunnan syyttäjällä? Mitä mitä kuuluu Marjaleena, aimsori, että sinulle kirjoitan mä vieläkin.

Kun suomalaiset lähetyssaarnaajat halusivat levittää kristinuskontoa pakanoille, niin se ei tapahtunut miekalla eikä loukkaantumisella, vaan suomalaiset oikeasti auttoivat paikallisia ihmisiä maallisissa asioissa.

Kun maahanmuuttajat haluavat levittää "ilosanomaansa" suomalaisille, niin jostain syystä maahamnmuuttajat eivät halua mitään hyvää suomalaisille, vaan vain vollottavat siitä, että heidän uskomuksiaan on loukattu.

Kysyn ihan viattomasti, että onko se oikein, että laajentumishaluinen uskonto tulee tänne loukkaantumaan, eikä milliäkään auta suomalaisia edes vessojen teossa? Onko oikein, että meidän suomalaisten pitäisi uskoa jotain hyvää oudosta uskonnosta, jonka uskovaisilla ei riitä mitään ymmärrystä suomalaisuudelle, ei edes suomalaisille asunnottomille, koska suomalaisia vaaditaan antamaan asunnot ilmaiseksi mnaahanmuuttajille? Halloo, Onko siellä kukaan? Piip piip piip... moi kuulemiin...

Ambomaa ja Namibia ovat loistavia esimerkkejä suomalaisuudesta, koska suomalaisten hyvien tekojen ansiosta namibialaiset antoivat vauvoileen suomalaisia nimiä. Milloin on kuultu, että suomalainen vauva olisi kastettu muhammediksi siksi, koska muslimit ovat tehneet hyvää suomalaisille? Halloo!

Olavi Koskela kirjoitti...

Tuo tosiaan on kiinnostava juridis-filosofinen näkökulma, että rikokseksi riittää se, että pölisee julkisesti jotain hankalaa jonkin kansanryhmäksi katsottavan porukan kannalta. Sillä, kiihottuuko joku oikeasti jossain näistä pölinöistä, ei ilmeisesti ole mitään väliä - tai ainakaan sen osoittamista ei ole pidetty tarpeellisena. Laissa ei oteta kantaa tämän kiihottumisen mahdollisiin seurauksiin - ja niitähän varten lieneekin omat pykälänsä. Siis, jos rikollisen teon seurauksilla ei oikeasti ole merkitystä tai väliä, niin miksi helvetissä tekoa sitten pidetään rikoksena?

Brainleak kirjoitti...

Ainiin, perkules. Unohdin ihan kysyä, että mitä puoluetta sinä, Raija Toiviainen, äänestät!
Kansalaisten olisi hyvä tietää, minkä puolueen ajatusmalleja sovellat syytteitä rustatessasi! Vai oletko liikkuva äänestäjä, joka antaa arvan ratkaista, tai peräti nukut, kun YLE lähettää vaalipropagandaa perussuomalaisia ja kristillisiä vastaan?

Arvaan, ettet ainakaan äänestä kristillisiä etkä perusuomalaisia. Toki, voit aina väittää jotain muuta, enkä minä voi muuta todistaa, koska minulla ei ole kuin aihetodisteita, jotka uppoavat tuomareihin vain silloin, kun syytettynä istuu joku muu kuin sinun puolueesi edustaja.

Brainleak kirjoitti...

Syyttäjät eivät todellakaan tarvitse loukkaantuneita kansalaisia, koska poliitikot kaikessa multikulttuurisessa persupelkoisuudessa säätivät, että syyttäjä voi toimia sijausloukkaantuneena, josta syystä syyttäjien on yötä päivää luettava nettiä löytääkseen sieltä selaista, joka on heidän omien uskomustensa vastaista.

Kiihotus, viharikos ja kunnianloukkaus ovat niin vakavia rikoksia, ettei niihin tarvita edes uhria, koska syyttäjien ikävä velvollisuus on toimittaa uhrin virkaa, kun vain he löytävät omien uskomustensa vastaisia mielipiteitä.

Syvä osanottoni Raijalle, että hänen pitää jeesustella asiassa kuin asiassa.