lauantai 30. marraskuuta 2019

Naiset ja pehmoilevat miehet pois politiikasta

Aikaisin tänä aamuna töihin mennessäni poikkesin Alepaan ostamaan limonaadia vatsalleni. Alepan tuulikaapissa istui vanhempi suomalainen mies kylmissään. Maksettuani limsan ja mentyäni tuulikaapin puolelle, kerroin miehelle, että Toisella linjalla on Elokolo, jonne voi tulla lämmittelemään yhdeksän ja kolmen välillä. Ulos mennessäni kuulin kassan suunnalta kovan hälytysäänen, joka ilmeisesti tarkoitti sitä, että vartija on hälytetty paikalle hoitamaan suomalainen asunnoton feministisellä tavalla ulos pakkaseen.

Suomen kuvalehti, 22.11. 2019: Helsingin hätämajoitukset täyttyvät. Alppikadun keskukseen tulivat Romanian ja Bulgarian romanit.

Jatkoin työmatkaa ajatellen, mitä hulluutta feminismi saa aikaan niin naisissa kuin miehissäkin; Feministit takaavat Suomen rajojen takaa tuleville  Bulgarian ja Romanien romaneille ilmaisen majoituksen, mutta feministit jättävät asunnottomat suomalaiset täysin kylmästi pakkaseen. Helsinkiin tulee tänä talvena sadoittain romaneita, joille feministinen kaupunginvaltuusto on luvannut ilmaisen asumisen ja terveydenhuollon. Voi olla, että Helsinkiin tulee jo lähemmäs tuhat romania, jotka valloittavat kaikki ne yösijat, jotka kuuluisivat ensisijaisesti suomalaisille.

Feministisen hulluuden mukaan muualta Suomesta tuleva suomalainen ei voi saada Helsingistä edes hätämajoitusta, mutta kun Suomen rajan takaa saapuu ulkomaan elävä, niin sitten asuminen on taattu ensimmäisestä yöstä lähtien! Miksi romaneille ja pakolaisille ei sallita edes yhden yön kokemusta siitä, mitä suomalaiset joutuvat kokemaan vuosista toisiin?

Bulgaria ja Romania saavat miljardeittain euroja joka vuosi, jotta he laittaisivat omat asiansa kuntoon. Romaniaa ja Bulgariaa ei kiinnosta satsata romaneihinsa, koska Euroopan feministit löperöillä lupauksillaan saavat romanit lähtemään Suomeen ja muualle Eurooppaan yksityisen puolen veronmaksajien eläteiksi, jolloin EU:n tukirahoilla pyöritetään vain niiden maiden korruptiota.
Mielestäni suomalaiset ovat nettomaksajina jo maksaneet ihan riittävästi Bulgarialle ja Romanialle romaniasian kuntoon laittamiseksi.

Olisihan se hulluuden huipentuma antaa EU:n kautta rahansa Romanialle, ja sitten vielä pitäisi täällä Suomessa hoitaa Romanian puolesta romaniasia ihmistä alentavasti "kuntoon". Jos feministit eivät osaa nähdä suomalaisten hätää ja köyhyyttä, vaan uskovat, että kyllä Suomen köyhät pärjäävät, niin silloin romaneihinkin voisi suhtautua yhtä kylmäkiskoisesti, eikä pitää heitä kerjäläisinä ajasta aikaan.

Voiko olla niin, että feministien mukaan Bulgariassa ja romaniassa ei ole ensinkään yhtään feministiä, jotka siellä vaatisivat romaneille ilmaista elämää? Todella outoa, että feministejä kasvaa vain niissä maissa, jotka reilun miehisyyden hallitessa laittoivat omien maidensa asiat siihen kuntoon, että nyt niitä voi lypsää kuin viimeistä päivää? Onko ihan pakko hankkia uutta luokkasotaa?

Feminismiuskovaiset ilmeisesti ajattelevat, että vain hyvin kaukaa lämpimistä maista tulevat ovat lähimmäisiä. Sama ihminen, joka kannattaa sitä, että romaneille annetaan ilmaiseksi ja vastikkeetta asunto ja sairaanhoito, ei voi sietää asunnotonta suomalaista edes kaupan tuulikaapissa, vaan täysin tunteettomasti vaatii, että asunnottoman suomalaisen pitää vain sietää Suomen ilmastoa, eikä suomalaisille tule antaa sitä hyvää, mitä feministit antavat ulkomaalaisille heidän edes sitä pyytämättä.

Jokaista rauhanaikaa seuraa sota ja jokaista sotaa seuraa rauha. Näin on ollut ja näin tulee jatkumaan niin kauan, kun hallitusvaltaa annetaan ahneille ja pehmoilijoille.
Feministit ovat leväperäisellä maahanmuuttopolitiikallaan saaneet useimmat Euroopan maat sekaisin.

Ei kommentteja: