perjantai 17. elokuuta 2018

YLE-toimittajat ovat medialukutaidottomia

YLE, 16.8. 2018: Musliminainen kieltäytyi kättelystä eikä saanut työpaikkaa, oikeus tuomitsi ruotsalaisyrityksen työsyrjinnästä korvauksiin:
"Tuomio on ensimmäinen laatuaan Ruotsissa."
Valitettavaa, että kansalaiset joutuvat oikaisemaan valtamedian toimittelijoiden juttuja. Olisi suotavaa, että verorahoilla palkatut YLE:n toimittelijat lukisivat edes niitä Ruotsin lehtiä, joita YLE on verovaroilla kestotilannut Ruotsista:

PT-Media, 20.4. 2016: Poliittinen paniikki- muslimi kieltäytyy kättelemästä naista.
Muuan miespuolinen muslimi terveyskeskustyöharjoittelija kieltäytyi kättelemästä työhaastattelussa naispuolista mahdollista esimiestään Trollhättanissa ja sai 30 000 kruunun vahingonkorvauksen, koska ei päässyt töihin:
Expressen, 19.5. 2013: Vägrade skaka hand – får 30 000 i skadestånd.
Muuan skoonelainen muslimi sai 60 000 kruunua vahingonkorvauksia, koska kieltäytyi kättelemästä työhaastattelussa naista. Tämän katsottiin riittävän syyksi siihen, että muslimi ei saanut työtä:
Svenska Dagbladet, 2006: Ville inte skaka hand – får rätt i domstol.

HUOMATKAA, että se on aina muslimi, olkoon mies tai nainen, joka voittaa oikeudessa, ei koskaan toisin päin. Että se siitä oikeudenmukaisuudesta.
Mean while in Switzerland:
IS, 17.8. 2018: AFP: Muslimipariskunta ei saanut Sveitsin kansalaisuutta, koska eivät suostuneet kättelemään vastakkaista sukupuolta – ”Tasa-arvo vallitsee ennen kiihkoilua”.

Tässä ns suomalaisten poliitikkojen käsitys tasa-arvosta:
YLE, 8.3. 2013: Suomen naisministereille abayat virkamatkoilla Saudi-Arabiaan.

APU-Blogi, 17.5. 2016: Tuomas Enbuske: Muslimin ei tarvitse kätellä naista.
Enbuske, 24.2. 2017: Suomen feministit ovat pettäneet musliminaiset!
IS, 7.12. 2012: Iranin suurlähettiläs ei kätellyt Jenni Haukiota Linnan juhlissa.
IS, 21.4. 2016: Mellunmäen moskeijan imaami: Naista ei sovi kätellä – näin kassalla menetellään vaihtorahan kanssa.
Kauppalehti-blogi, 16.11. 2008: Näin Ruotsissa: Muslimit raivoissaan kättelystä.
Alan Salehzadeh, 7.12. 2016: Haukio noudatti shariaa, Iranin suurlähettiläs ei kättele.
IL, 14.12. 2016: Saksalainen naisministeri esiintyi ilman päähuivia Saudi-Arabiassa - vaadittiin pidätettäväksi.


Free Speech TimePat Condell's Message To Offended Muslims "Nobody cares about your feelings. We are all sick and tired of hearing about your feelings".
B, 2.11. 2017: Linnunradan manuaali mielensä pahoittajille.

Että se siitä integroitumisesta,
mutta Suomessa ei voida toistaa muiden maiden virheitä.
Mitäpä sitä pohjoismaalaisten tunteista, pääasia, että muslimit saavat kunnon korvauksen siitä hyvästä, että vetävät ihan itse herneitä nenäänsä.
Joku voisi ajatella, että nuo tuomitut ovat uskonnon uhreja, mutta sehän on mahdotonta, koska kukaan ei voi olla rauhanuskonnon uhri.
B, 17.8. 2018: Saako Jumala loukata uskovaisia ilman rangaistusta?
B, 8.3. 2013: Islamin uhkavaatimus Suomen naisministereille.
B, 25.2. 2017: Toimittajien suhde rasismiin.
B, 9.12. 2012: Maassa Iranin tavalla.

Toinenkin sivu, josta valtamedian toimittelijat voisivat tarkistaa faktansa:
PT-Media, 16.8. 2018: Ruotsissa vuosittain vajaa 2 000 ajoneuvopalohälytystä.

3 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Sanotaan suoraan, etten missään nimessä Kannata YLE-veron poistoa, tai YLE:n laittamista maksumuurin taakse. Ei tätä suvaitsevaisten ininää enää kauaa kestä, koska suvaitsevat ovat jo ampuneet itseään niin monta kertaa jalkoihin, että ihmiset pikku hiljaa huomaavat seisovansa paskassa, joten ollaan nyt vaan kärsivällisiä, sillä YLEssä tulee toimittelijat vaihtumaan aidoiksi toimittajiksi.

Brainleak kirjoitti...

Ainiin! Kerroinko jo, miksi osasin heti etsiä nuo Ruotsin valtamedioiden jutut?
Koska minä luin ne sillon tuoreeltaan ja minä jopa muistin ne, että voin vaan ihmetellä, millaista hemmetin porukkaa suomifobiasta kärsivät toimittelijat ovat?

Onko teillä kovinkin veren punainen jäsenkortti, vai mikä muu tauti teitä estää ajattelemasta?

Brainleak kirjoitti...

Ehdotan, että YLE:n toimittelijat kääntyvät islamifiliastaan stoalaisiksi, koska stoalaisuus on ennenkin osoittanut oivaksi lääkkeeksi hysteerisyyttä vastaan:
<a href="https://www.youtube.com/watch?v=Lct8ql2zoLo&feature=share>The Age of Emotional Incontinence</a>.

Jos joku luulee, ettei ihmisen ole mahdollista kääntää takkiaan, niin katsokoon vaikka Nalle Walhroosia Hahhaa!
On se vaan ihmeellistä, miten suvakit uskovat, ettei islamista voi koskaan parantua, joten tuollaiset luulijat katsovat, ettei heillä ole mitään muuta mahdollisuutta kuin pitää muslimeja hyysättävinä otuksina!