Ihmisen alkukoti on Amerikassa

YLE, 8.11. 2019: Saksassa tehty luulöytö saattaa mullistaa ihmisen kehityshistorian.
Totuus ei voi olla tulematta julki; Universumi pyörii sittenkin.
Alkupuhe.
Minua on kiinnostanut tiede niin kauan kuin muistan. Vanhempani antoivat minulle vuoden 1950 Pikku-Jättiläisen, joka oli lapsuuteni ykköslukemistoa. Muistan, että pystyin jo ennen kouluikääni sanomaan kaikkien tämän aurinkokunnan kappaleiden nimet. Vasta paljon myöhemmin satuin katsomaan sen ensisivulle, jossa kerrottiin, että se on yhtä nuori kuin minäkin.
Pikku-Jättiläisen tietojen avulla pystyin haastamaan jopa opettajien tietämyksen. Muistan lämmöllä luokanopettajaani Pentti Metsähonkalaa. Mutta yhtenä päivänä muutuin surumieliseksi, koska minun piti kirjoista hakea väitteelleni taustatukea, mikä on Maan vauhti Auringon ympäri ja mikä on Auringon vauhti Linnunradan ympäri. Tunsin yhtä aikaa sekä voitonriemua että surumielisyyttä siitä, että "tiesin" asioita paremmin kuin opettajani. Sen jälkeen uskoni auktoriteetteihin on hiipumistaan hiipunut nollaan.

Elämäni lähti sivuluisuun kansakoulun jälkeen ja pääsin uudelleen elämästäni osalliseksi vasta 1980-luvun lopulla. 1980 luku oli monella tavoin minulle muutoksen aikaan. Pääsin eroon entisestä elämästäni ja lähes parikymmentä vuotta kestäneestä ryyppyputkesta. Muutoksessa auttoi kovasti iltalukio ja täysin onneton englannin opiskeluni, jota yritin auttaa ostamalla 2100 sivuisen kirja, jonka on sisällöltään maailman vaikeinta englantia, The Urantia Book. Löysin ihan sattumalta sen kirjan Tampereen Akateemisesta kirjakaupasta joskus v. 1985, ja vaikka se maksoi neljäsataa neljäkymmentä markkaa, niin ostin sen siksi, että opettaja oli sanonut meidän tarvitsevan jotain englanninkielistä kirjallisuutta, ja koska se kirja vaan näytti siltä, että se haluaa tulla minun mukaani. Minun englannin opiskeluni tyssäsi sen kirjan ensi lukuun, mutta se ei estänyt sitä, että pääsin silti Helsingin Yliopistoon,  koska numerot ovat suomeksi ja englanniksi samoja. Pääsin jopa Mansesta eroon ja minusta on tullut hesalainen, ellen kerro kellekään mitään muuta.

Sitten tuli vuosi 1993. Olin erään kerran  Heurekassa eräässä tähtitieteen symposiumissa, missä yksi luennoitsija oli Stefa Tallqvist. Hänen luentonsa aiheena oli Urantia kirja ja sen tieteellinen maailman käsitys. Luennon jälkeen hän taisi mainita, että se kirja ilmestyy kesällä suomennettuna. Elokuussa satuin käymään Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa ja näin siellä tutun näköisen sinisen kirjan, mutta pehmytkantisena. Minun oli pakko ostaa se. Minulla meni kuukausi, kun luin sitä kirjaa yötä päivää. Sen jälkeen en enää osannut keskittyä fysiikan opintoihini, vaan vietin kaiket päivät ja lukemattomat yötkin Yliopiston ATK-saleissa, joihin minulla oli magneettiavainkin.  Lopulta havahduin siihen, että minun pitää sanoutua irti opiskelija-asunnosta ennen kuin minut irtisanotaan. Vapun aattona 1995 pakkasin jäljelle jääneet tavarani Tampereelta tuomani Helkama Flying Finnin tarakalle ja lähdin kohti uusinta elämänvaihettani, jonka kuvittelin olevan jossakin Välimeren rannalla, koska olihan Suomesta juuri tullut osa Shengen aluetta ja kaikki tiet näyttivät avoimilta.

Vapun aaton iltana löysin itseni Viikin luonnonsuojelualueelta, jonkun lintutornin viereltä. Olin päivällä ostanut teltan ja myyjä sanoi, että kannattaisi ennen ensimmäistä telttailua avata se päivän valossa, mutta luulin, että kympin matematiikan numero riittää jopa teltan pystyttämiseen missä vain. Sattui kuitenkin, niin että ilta yhdeksän aikaan oli jo melko pimeää ja huomasin, että taivaalla ei ole edes kuuta, vaan lähes täydellinen pimeys ympäröi minut. En saanut telttaa pystyyn, mutta sain sentään sen kankaasta jonkinlaista suojaa, sillä seuraava yö oli pakkasyö. Tähtitaivasta katsellen selvisin aamuun saakka. Aamulla varhain kuulin, että joku bongaaja oli noussut lintutorniin ja minä yritin pysyä mahdollisimman huomaamattomana kunnes bongari oli saanut tarpeeksi lintuja kirjoihinsa.

Lähdin Viikistä kohden vappuhulinaista Helsinkiä ja päädyin Kauppatorille, jossa sain miettiä, mitä on taas tullut tehtyä. Erinäisten vuosien ja monien vaiheiden jälkeen olen saanut aikaan kivilinnan ja sen kasaamisen kuluessa olen saanut miettiä asioita sen verran, että minun ei ole tarvinnut julistaa sen kirjan sanomaa, joka on ollut minulle merkityksellinen, sillä ymmärrän täysin, että ihmisen tiede tulee lopulta saamaan selville kaiken sen, joka on jo ilmoitettuna ihmiskunnalle.

Minun ei tarvitse kiivailla minkään uskomuksen puolesta, koska minä luotan ihmisen järkeen, koska olen itsekin järjellinen. Olisin pelkkä typerys, jos ajattelisin, että ihmisjärki, jonka ihminen on perinyt Jumalalta, johdattaisi ihmiskunnan pimeyteen ja eroon totuudesta. Ne ovat ihmisen uskomuksia ja ideologioita, jotka johdattavat pimeyteen, koska niistä puuttuu järki.

Vuonna 2000 sain tilaisuuden päästä Helsingin Elokoloon yhteen tilaisuuteen. Sen jälkeen olen ollut siinä Kolossa kiinni vapaaehtoisena, ja pari vuotta siinä välissä orjapalkalla, palkkatukitöissä. Vuosituhannen alussa tutustuin yhteen iranilaiseen pakolaiseen, nimeltään Saito. Annoin hänelle sen pehmytkantisen Urantiakirjan, kun hän oli saanut Suomen passin.
Mutta se kovakantinen kirja on kulkenut mukanani kaikki nämä vuosikymmenet ja se selvisi jopa Kivilinnan tuhopoltosta. Itse en selvinnyt, vaan olen palannut vanhaan tuttuun ryyppyputkeen, mutta yritän pitää itseni jotenkuten tietoisena järjellisen ihmisen viimeisimmistä saavutuksista. Uskovillahan ei ole esittää kerrassaan mitään viimeaikojen saavutuksia. Vatikaanin papitkin voivat vain vollottaen yhtyä tieteen saavutuksiin.

Saan aika ajoin kirjoittaa nettiin tieteen uusimpia löytöjä, jotka ovat yhtä pitäviä sen kanssa, mitä siinä kirjassa on jo edeltä kerrottu. Viimeksi tunti sitten satuin menemään Ylen sivulle, missä kerrottiin, että Euroopassa on tehty ihmisen alkuperää muuttava mullistava luulöytö.

Minulle tuo luulöytö ei ole mullistava, koska luin siitä jo varttivuosisata sitten. Sen kirjan mukaan ihmisen alkukoti on Pohjois-Amerikassa, josta ihmisen muinaiset esivanhemmat tulivat Beringinsalmen kautta Eurooppaan. Sen kirjan mukaan nykyiset apinat eivät ole sukua ihmiselle, eikä ihminen ole lähtöisin Afrikasta, vaan nykyiset apinat ovat itse asiassa siirtyneet Afrikkaan sen jälkeen, kun ihmisen esivanhempien huonokuntoisemmat hieman nussivat vielä alempia eläimiä.
Luku 62, Alkuihmisen kantarodut.

Nykyihmisen lähin alkukoti on Länsi-Intiassa.