Loukkaantuminen on ahdasmielisyyttä

Käsite ahdasmielisyys on lakaistu maton alle siellä, missä laki palkitsee ahdasmielisyyden synomyymista; loukkaantumisesta. Mielensä pahoittaminen on henkistä kipua, mielen viiltelyä.
Monet vähemmän tunteelliset ovat alkaneet ymmärtää loukkaantumisen olevan hulluudeksi verrattava ilmiö, tai ainakin mielen häiriötila: IS, 23.11. 2019: Keskustan Kurvinen suivaantui mielensä pahoittajista: ”Onko Suomi tullut hulluksi?”.

Loukkaantumisen tunne varoittaa ihmismielen henkistä aspektia siitä, että nyt ihmisen pitäisi muuttaa omaa asennetta, jotta hän olisi tervehenkinen. Jos ihmistä loukkaa se, ettei toinen ajattele samalla tavoin, tai jopa nauraa hänen tavoilleen, niin silloin se ei ole järjellistä eikä moraalista tuomita toinen, vaan siinä on järkeä, että itse alkaa ajatella uskomuksiaan ja tapojaan toisesta näkökulmasta, tai peräti luopua tykkänään niistä, sillä ajattelu ei ole hengenvaarallista.

Järkeily on vahvaa lääkettä pahaa oloa vastaan.
Mielellä ei ole mitään muuta keinoa pysyä terveenä kuin ottaa opiksi omista tunteistaan. Jos ihminen ei ota järkeä käteen, kun kuulee, että hänen asenteilleen nauretaan, ... . Jos ihmisiä palkitaan heidän tunteistaan, niin silloin yhteiskunta on tuhon tiellä.

Loukkaantumisen (ahdasmielisyyden) tunteen pitäminen hyvänä asiana olisi samaa, kun lapsia kiitettäisiin siitä, että he viiltelevät itseään ja rikkovat paikkoja. Yhteiskuntaa rikotaan siellä, missä laki palkitsee ihmisiä totisuudesta.

Lapsi kasvaa ihmisyyttä kohden vain siten, että hän alkaa käsitteellisesti huomata, ettei itku auta, vaan itse pitää alkaa harjoittamaan kärsivällisyyttä. Ihmisen pentu pysyisi puhtaasti eläimellisyyden tasolla ilman kielen tasolla tapahtuvaa omaehtoista kärsivällisyyden harjoittamista. Jos ihmisen pentu ei opi käsitteellistä kieltä, hänelle ei myöskään kehity kykyä itsehillinnän harjoittamiseen.
Valitettavasti lakiin kirjatut tunteiden loukkausten tuomitsemiset estävät ihmisiä harjoittamasta itsehillintää, koska he uskovat, että heillä on oikeus henkiseen kipuiluun, joka todistaa lähinnä vauvamaisesta henkisyydestä. Laki mitätöi ihmisen käsitteellisen kielen ja pitää ihmisiä vain hillittöminä eläiminä, jotka eivät mahda mitään omille tunteilleen. Laki asettaa tunteellisuuden älykkyyden yläpuolelle niin sekulaarisesti kuin uskonnollisestikin.

Laki pitää ihmisiä henkisesti avuttomina kakaroina, joita pitää suojella heidän omilta tunteiltaan. Outoa, että laki tavallaan haluaa estää kaikilta loukkaantumisen tunteet, mutta jos joku ilmaisee, että nyt joku muu on aiheuttanut hänen korvien väliin pahaa oloa, niin kolmiyhteisen valtiovallan toimeenpanovalta hyökkää kuin raivotautinen koira jonkun muun kuin pahaa oloa potevan henkisen vauvan kimppuun. Oikeassa elämässä jopa yleinen syyttäjä sanoisi loukkaantujalle korkeintaan, että siinähän pillität, kasva aikuiseksi.

Iholla viipyvä tunne opettaa ihmistä olemaan varovainen ja käskyttämään hermojaan järkevällä tavalla. Kivun tunne on aina osoitus siitä, että ihminen on tehnyt jotain väärää. Jopa jonkun sairauden aiheuttama kipu todistaa ennen muuta vain sitä, että aikaisemmat sukupolvet eivät ole pitäneet huolta ihmislajin terveimmistä yksilöistä, vaan lähinnä tapattaneet miljoonittain heitä sodissa ja teloittaneet omilla aivoilla ajattelevia vääräuskoisina. Suomen nykyinen suunta on kohti diktatuuria, missä vitsejä kertovat, nauravat ja vapaasti ajattelevat ihmiset poistetaan muonavahvuudesta tavalla tai toisella.

Tervehenkinen ja kärsivällinen ihminen on aina ollut hengenvaarassa siellä, missä ihmiset pitävät arvossa loukkaantumisen tunnetta.


Mistä, tai paremminkin millä, me tiedetään, että tunteellisuus on henkistä kipua?
Järjellä! Vain järjellä ihminen pystyy kasvamaan ihmisenä. Vain järjellä ihminen pystyy käsittämään sen ikuisen totuuden, ettei hän ole syntynyt uskovaiseksi, naiseksi, lappilaiseksi, muslimiksi, vähemmistöläiseksi, valkoiseksi, suomalaiseksi, mieheksi, kristityksi, mustalaiseksi, nuoreksi, feministiksi tai mitä kaikkia luokituksia niitä onkaan.
Kaikki edellä mainitut ja mainitsemattomat luokat ovat asenteita, asennoitumista joksikin muuksi kuin ihmiseksi.

Tietoisku: Jos uskovaisella ei olisi tunnetta, että hän on uskovaisena muita  ihmisiä parmpi, niin silloin hänen olisi mahdotonta olla uskovainen. Uskovaisuus, etnisyys kultturellisyys tuntuvat tosilta vain silloin, kun ihminen ei ajattele järjellä. Tunteilla on mahdonta nostaa itseään muiden uskomusten yläpuoliselle näköalapaikalle, ja järjellä perustella sen olevan viisautta, kun muut ovat vääräuskoisia.

Ihminen syntyy ihmiseksi, kaikki muut luokitukset ovat vain asenteellisuutta ja yrityksiä uskoa olevansa muita parempia. Kaikki ihmisiä luokittavat nimikkeet sisältävät asenteellisuuden, että olen muslimi, koska muslimit ovat parempia kuin muut uskovaiset, olen lappalainen, koska lappilaisuus on hieno kulttuuri, olen romani, koska romanien kulttuuri on parempaa kuin suomalaisuus, olen suvaitsevainen, koska suomalaisuus on isänmaallista impivaaralaisuutta.

Silti on sanottava, että niin sanottu impivaaralainen suomalaisuus oli ihmisyyden kliimaksivaihe. Vielä "Impivaarassa" loukkaantujille sanottiin suoraan, että ei itku auta markkinoilla. Jos tänä päivänä vaikka poliisi sanoisi maahanmuuttajalle, joka potee rauhanuskonnon loukkausta, että siinähän pillität, kasva aikuiseksi, niin poliisi olisi välittömästi tutkintavankeudessa syytettynä ihmisyyden loukkauksesta.

Ihmisyyttä ei voi loukata.
Henkisesti sairaat -ja keskenkasvuiset eivät koskaan edes ajattele sitä, että he loukkaisivat ihmisyytttä, vaan he haluavat loukata vain sitä, mitä ihmiset luulevat olevansa. Kun ihminen luulee olevansa jotain muuta kuin ihminen, niin siihen luuloon kuuluu aina paremmuus. Paremmaksi itsensä luuleva otus pystyy mihin tahansa julmuuteen ja sensurointiin. Sensuuri on kansanmurhan esiaste. Mutta loukkaantuminen, järjen nollaus, on sensuurin esiaste.

Loukkaantumisen tunne nousee aina silloin, kun ihminen kokee, että omaa asennetta vastaan on rikottu, tai sille asenteelle on naurettu, ja kun ihminen ei vastusta järjellään pahan olon nousemista mielen näyttämölle. Päivän polttava esimerkki:
Kun ihmisen asenteena on, että hän on syntynyt lappalaiseksi, niin on täysin selvää, että hän ei voi mitään muuta kuin kuin asettaa itse omat aivonsa loukkausmoodiin, kun hän näkee ja kuulee jonkun hoilottavan "nunnukanunnukalailaa". Sama pätee mihin tahansa muuhunkin asenteeseen, uskomukselliseen olemukseen: Kaikki ihmisten luokitukset ovat asenteita.

Suomen kielen sana "asenne" kuvaa parhaiten sitä, mitä uskovaisuus, etnisyys ja kulttuurillisuus perimmiltään ja pohjimmiltaan ovat; ne ovat kielellisyyden omaksuneen eläimen asenteita, joita tavataan historian alkuaikoina, kun puhuva eläin vasta opettelee ihmisenä olemista. Historia loppuu vasta sitten, kun ihmiset eivät enää julista olevansa jotakin, joka perustuu uskomuksiin, joita ovat niin uskonnot, etnisyydet kuin kulttuuritkin. Mutta historia ei voi loppua, kun laki palkitsee ihmisiä heidän lapsellisista asenteistaan.

On väärin puhua, että joku olisi tosi olemukseltaan puuseppä, muslimi, lappalainen, suomenruotsalainen, kristitty, afrikkalainen, venäläinen, perussuomalainen, romani, sosialisti, värillinen, juutalainen, feministi tai jotakin muuta vastaavaa. Kaikki nuo ovat ihmisten omaksumia asenteita, joita ei ei ole oikeasti olemassakaan. Kun ihminen on asennoitunut "olemaan" jotakin, niin hän kokee, että hänen tosi olemusta on loukattu, jos joku ei uskokaan samoin, tai puhuu aivan mitä sattuu ja vähät välittää pyhiksi sanotuista jutuista. Pahin asenteen (ei ihmisyyden) loukkaus on nauraa ihmisen asenteille, uskotulle olemukselle. Kulttuuri, uskonto ja etnisyys ovat niitä uskomuksia, joihin tunteellisuuteen uskova on laittanut kaiken toivonsa. Järjelle ei ole asuinsijaa siellä, missä loukkaantuminen ja sen tunteellinen puolustelu on saanut vallan.

Edeltä huomataan, ettei ihminen koskaan voi tunteellisena kasvaa henkisyydessä, koska tunteet eivät koskaan voi nousta järjen yläpuolelle sanomaan ihmiselle jotain todellista. Tunteiden todellisuus on nollan alapuolella; tunteita tunnetaan vain silloin, kun ihminen ei ole olemukseltaan ensisijaisesti ihminen, vaan usko olevansa jotakin muuta kuin ihminen.

Luoja antoi ihmiselle kyvyn nauraa, koska Hän tiesi, että ilman naurua ihminen jäisi omien luulojensa vangiksi, eikä voisi koskaan pudota puusta ja nousta tasamaalta avaruuteen. Nykyaikana nauraminen on vain saanut uusia medioita, mutta se on edelleen samaa nauramista. Uskomusten alkuajoista saakka ihmiset ovat nauraneet uskomuksille. Sitä ennen he nauroivat muuten vaan, kuten suuhun putoaville lumihiutaleille.

Nauru on ihmisen tosin olemus, ja onnellinen se kansa, joka pitää naurua ja lumihiutaleita suuremmassa arvossa kuin uskomuksia. Katsokaa tähtien avaruuteen, niin näette siellä nauravan naaman.

IS, 22.11. 2019: Kummeli-tähti Heikki Silvennoinen lataa tiskiin mielipiteensä sketsikohusta: ”Ihmisistä on tullut aika paljon herkempinahkaisia”.
US, 22.11. 2019: ”Tämä karkaa nyt ihan käsistä” – Vanhojen tv-sarjojen tutkintapyynnöt hämmentävät.
Suomen Uutiset, 20.11. 2019: Ruotsin kokoomus pyytää jo anteeksi maahanmuuttokriittisten vaientamista.

B, 21.11. 2019: Esseiden aiheita pukkaa-Essee arvoista.