torstai 30. tammikuuta 2020

Kaksi kuvaa metsästä, joita YLE ei halua katsoa

Tutkivan journalismin YLE on pihalla, mitä tulee Suomen metsätietouteen. Samoin ovat pihalla kaikki muutkin, jotka ilman minkäänlaista ajattelua hokevat, miten Suomen metsät kasvavat ennätysvauhtia.
Puiden määrä voi hyvinkin kasvaa, kun mitataan pelkästään näreiköissä kasvavien taimien määrää. Mutta. Jokainen näkökykyinen pystyy itsekin tajuamaan, mikä ero on näreiköllä ja ja yhdellä puulla.
Yksi aikuinen puu sisältää puuainesta yhtä paljon kuin viiden aarin näreikkö. Valitettavasti Suomessa kasvatetaan metsäasiantuntijoita, jotka eivät pysty näkemään metsän ja puun eroa. Yksi aikuinen puu voi sisältää enemmän metsää kuin hehtaari näreikköä.

Tässä on kaksi kuvaa. Viereisessä kuvassa 200 tonnin kone möyrii näreikössä, josta se ei pysty samaan kasaan kuin kymmenesosan siitä puumäärästä, jonka yksi ainoa metsuri saisi käsisahalla metsästä, missä kasvaa aikuisia puita.
Tämä on siis nykyaikaa, jota YLE ja muut ahneet ylistävät. Minun mielestä täytyy olla idiootti, jos ei pysty näkemään, että kyseiset näreet ovat vielä pelkkiä puiden kakaroita.





Tässä kuvassa nähdään aikuisia puita. Lukijalle voi olla yllätys, että Suomessa on vielä elossa aikuisia kuusia, mutta kuvan kuusi on  edelleen elossa ja hyvissä voimissä Helsingin Keskuspuistossa. Toivon todella, että yksikään rahasta-ajattelija ei koskaan kohtaa tuota aikuista puuta, koska se saisi aikaan sen, että Suomen ainoa aarnimetsä hakattaisiin selluloosaksi.

Kuvia vertailemalla se ei ole vaikeaa tajuta, että yksi ainoa aikuinen kuusi sisältää vähintään yhtä paljon puuainesta kuin kymmenen aaria näreikköä.

Kun nykyään puhutaan, miten Suomen metsät kasvavat puuta ennennäkömättömän paljon, niin nämä kaksi kuvaa todistavat kiistattomasti, että tutkijat eivät lainkaan huomio puiden kokoa, vaan he vain katsovat puiden lukumäärää. Se nyt vaan on tosiasia, että hakkuuaukeilla voi kasvaa tuhat kertaa enemmän yksittäisiä puita kuin vastaavalla alueella vanhaa metsää, mutta sekin on tosiasia, että vanhassa metsässä on vähintään tuhat tuhat kertaa enemmän puuainesta kuin näreikössä.

Kehitysmaissa lapsia on lukumääräisesti moninkertaisesti enemmän kuin aikuisia. Suomi on on metsien kehitysmaa, kun tutkijat luulevat että metsissä on puunainesta sitä enemmän mitä vähemmän siellä on aikuisia puita, niin ainoa asia, mitä he näkevät, ovat pelkkiä näreikköjä, joista ei sai puuta kuin korkeintaan yhden aikuisen puun verran. YLE:n tutkivat journalistit ovat yhtä hölmöjä kuin natsit, jotka luulivat, että kun kansakunnassa kasvaa vain oikeita taimia kaikki on hyvin.

PS. Jos oikeasti Suomeen halutaan maailman korkein puutalo, niin suosittelen, että sen rakennuksen pilarit haetaan Helsingin Keskuspuistosta, koska Suomessa ei ole enää muita metsiä, missä olisi saatavilla aikuisia puita. Olisi typerää rakentaa rakennuksia lapsikuusista

YLE, 30.1. 2020: Monet lajit hätää kärsimässä – katso, missä päin Suomea metsää on hakattu liikaa.

AY-pomojen jäsenmaksu

Mihin liittoon AY-pomot kuuluvat ?

.Hmm.. Miksiköhän AY-aktivistit eivät koskaan kutsu omia pomojaan rikkureiksi, vaikka koko muu Suomi seisoo kuin pässi narussa? AY-pomot ovat ainoa "palkansaajien" ryhmä, jonka ei tarvitse maksaa ay-maksuja, eikä lakkoilla -- edes kokouspalkkioidensa tai lomaltapaluurahan takia.
Kyllä nyt jumankauta AY-pomojenkin pitäisi ryhtyä pettuleipälinjalle, kun he kutsuvat liittoihin kuulumattomia rikkureiksi, eivätkä anna heille edes lakkoavustuksia! IL, 28.1. 2020: Rikkureita haukuttu loisiksi ja liittoon kuulumattomia vaadittu lakkoon.
Suomi on jakautunut kahtia. Suomen kahtiajakautuminen on erityisen halkaisevaa silloin, kun lakko-oikeuttaan käyttävät ovat pysäyttäneet Suomen, koska ammattiliittojen pomot hyrräävät silloinkin kuin duracellpuput.

Suomessa on lakko-oikeus vain köyhillä, mutta ammattiliittojen pomot, suuryritysten johtajat, yhdistysten järjestöjyrät ja poliitikot eivät voi lakkoilla edes silloin, kun he haluavat duunareiden pysäyttävän Suomen.

IL, 30.1. 2020: ”Muistuttaa liivijengiläisten toimintaa” – näin poliitikot kommentoivat ay-liikkeen lakkopainostusta.

b, 22.7. 2018: Yhdistyspomot suosivat ilmaistoimintaa.
b, 2.8. 2018: Korruptiopoliitikot suosittelevat vapaaehtoistyötä.

perjantai 24. tammikuuta 2020

Lapsettomat feminismin uhrit

HS, 24.1. 2020: Suomi putoaa muiden Pohjois­maiden kelkasta syntyvyydessä, eikä selitys löydy perinteisistä syistä: ”Jokin on menossa väärään suuntaan”, sanoo ruotsalais­professori.

Selitys löytyisi feministien kissavideoista ja romanian rokottamattomista katukoirista, mutta enimmäkseen syy on feministeissä:
IL, 24.1. 2020: ENTINEN LAPSETON - Suomalaiset saavat yhä vähemmän lapsia, ja tähän kasvavaan lapsettomien joukkoon halusi kuulua myös Tiia Bryggare. Sitten hänestä tuli äiti.

Mitä enemmän naiset rakastavat kissoja sitä vähemmän heillä on rakkautta lapsia kohtaan.
Koirien määrä on kääntäen verrannollinen ihmisten syntyvyyteen.
Jos olet saanut feministeiltä fobian vauvakuumetta vastaan, niin suosittelen, että hankit Romaniasta rokottamattoman katukoiran, johon voit purkaa kaikki hellyyden tunteesi, niin tekevät jo kymmenet tuhannet muutkin feminismin uhrit.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Korruption kokemusasiantuntija Ohisalo

Uusi Suomi, 7.10. 2016: Köyhyystutkija huolissaan ”kaverikapitalismista” – Suomessa ”paljon piilotettua korruptiota”.

Köyhyyspaneeli 2016. foto ja edit: ks.
Korruptio ja köyhyystutkijalle ei riitä, että havainnoi muiden korruptiota ja köyhyyttä, koska silloin hän olisi pelkkä antropologi. Noustakseen samalle tasolle tutkittaviensa kanssa,  tutkijan pitää itse alkaa harrastamaan korruptiota, jotta hän voi lopputyössään kertoa totuudenmukaisesti, miltä korruptio tuntuu omien korvien välissä. -- Jään odottamaan M. Ohisalon kokemusta köyhyydestä, jonka jälkeen voin sitten odottaa Ohisalolta omaelämänkertaa, missä hän  paljastaa korruption todelliset kasvonsa.

Korruptiota ei voi selittää, jos tutkija ei käsittele korruptiota harrastavien tuntemuksia. Köyhyystutkijat aina haluavat kertoa, miltä köyhyys tuntuu ihmisessä, mutta milloinka saataisiin tutkija, joka kirjoittaisi, miltä se tuntuu, kun palkkaa verovaroilla kavereitaan huippuvirkoihin. Luulisin, että se saattaisi tuntua oikein helvetin hekumoivalta, päinvastainen tunne, miltä köyhyys tuntuu.
Iltalehden päätoimittajalla on parempi tieto siitä, mitä korruptio on. Jos tutkijalla on puoluetausta, niin hän ei tietystikään pysty näkemään, mitä korruptio oikeasti on:
IL, 21.1. 2020: Kaikki puolueet haluavat lopettaa poliittiset virkanimitykset — siis muiden puolueiden tekemät.

On erityisesti huomioitava, että tutkija M. Ohisalo ei pysty näkemään omassa toiminnassaan minkäänlaista korruptiota. Siitä voi jokainen päätellä, mihin koriin joutavat kaikki puolueellisuudesta syntyneet tutkimukset.


TOTUUS KORRUPTIOSTA.
Puolueuskovaisuuden ja kaikkien uskomusten perimmäinen syy on siinä, että ihminen luulee olevansa parempi kuin muut, kun hän uskoo juuri siihen tai tuohon uskomussysteemiin, jonka hän on jostain saanut päähänsä. Sillä ei ole väliä, minkä prosessin kautta ihminen on uskomuksensa saanut jostain päähänsä; vain sillä on väliä, että ihminen joutuu pakosta pitämään itseään parempana, kun hänellä on juuri se oppi päässään.
Jos esimerkiksi uskovainen uskoisi, että hän pelastuisi millä tahansa pelastusopilla, niin silloin hän ei uskoisi mihinkään oppiin, vaan pystyisi elämään onnellista elämää vailla minkäänlaista tressaavaa pakkoa pakottaa muita samaan muotiin.
On täysin anteeksiantamatonta, että valtiovalta suojelee uskomussysteemejä, koska silloin ja siinä valtiovalta suojelee tyhmyyttä. Uskovaisuus ei ole mitään korkeampaa kuin lujaa uskoa siihen, että maailma pelastuu vain hänen uskollaan.
Uskovaisuus on huippuunsa jalostettua sarvipäisyyttä.

Olen kirjoittanut tästä aiemminkin:
Kaikki puolueet opettavat, että maailma voidaan pelastaa heidän opillaan.
Tästä syystä esimerkiksi Vihreiden oppiin uskova tutkija Maria Ohisalo ei voi valtaan päästyään mitään muuta kuin asettaa päättäviin virkoihin vain niitä, joilla on se ainoa oppi, jolla maailma voidaan Maria Ohisalon uskomuksen mukaan pelastaa.
Valta ei turmele, koska ihminen on jo turmeltunut, kun hän uskoo johonkin oppiin; Valta on vain se työkalu, jolla turmeltunut ihminen haluaa turmella kaikki muutkin samaan turmelukseen. Opillisuus on elämänvastaisuutta.
Vihreiden puheenjohtaja, entinen korruptio- ja köyhyystutkija Maria Ohisalo, harrastaa vain maailman pelastamista, kun hän nimittää huippuvirkoihin omia kavereitaan. Se olisi oman uskonsa vihaamista, jos ministeri nimittäisi huippuvirkaan "vääränoppisen" puolueen edustajan. Sama pätee jokaiseen ideologiauskovaiseen, joka pääsee valtaan.

Paremman opin päähänsä saanut ei voi mitään muuta kuin asettaa hallitseviin virkoihin niitä, joilla on sama parempi oppi. Tästä huomataan, että Ohisalokin on vain tavallinen perustuslakia rikkova  suvaitsematon, joka ei usko puolueiden yhdenvertaisuuteen, mutta siitä huolimatta julistaa, ettei rauhanuskontoa saa vihata. Eikö olekin mielenkiintoinen tilanne, miten kaikkein kiihkeimmät tasa-arvon puolustajat, ja uskontojen ja uskomusten yhdenvertaisuutta julistavat, osaavatkin pitää omaa oppiaan kaikkia muita parempana. Tuo on jo niin lähellä vihapuhetta, että sietäisi saada satikutia.

Poliitikon krooninen uskonviha nousee tahattomasti esille juuri ns. korruptiossa.
Puolueuskovaisuus ja järki ovat toisensa poissulkevia.
Korruptio on verrattavissa hurmokselliseen hihhulointiin.

Jokainen uskontoihin ja ideologioihin uskovainen katsoo, että hän on moraalisesti parempi ihminen, koska muu ei olisi mahdollista; Ihminen ei voisi uskoa oman päänsä sisäisiin uskomuksiinsa, jos hän katsoisi, että moraalisesti ottaen hänen uskomuksensa ovat yhtä hyviä kuin muutkin uskomukset. Perustuslain yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopykälät ovat vain juhlapuheita, joita voidaan harrastaa vain taivaassa, mutta täällä yksikään uskovainen ei niitä pysty toteuttamaan.

Moraalittomuus on kaikkiin oppeihin ja uskomuksiin sisäänrakennettu ominaisuus.

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Hornetin ylinopeus lyhensi sekunnilla matkaa

IL, 15.1. 2020: Hornet-hävittäjä aiheutti kovia pamauksia – Ilmavoimat kiemurtelee ja vaikenee Suomenlahden mystisestä lento-operaatiosta.

Viranomaiset julistavat sormi pystyssä, että maantiellä ylinopeudella ei säästetä matka-ajasta kuin muutamia minuutteja satojen kilometrien matkalla.
Kysyn vaan, että pitäisikö herhiläislentäjillekin opettaa, että Pirkkalan kentältä Suomenlahdelle lentoaika 1500 kilometrin tuntinopeudella ei ole kuin pari sekuntia lyhyempi. jos sillä helvetin hornetilla ajaisi sinne vain tuhatta ja sataa? KYSYN VAAN!
Mihin se lentäjä tarvitsi pari ne sekuntia? Oliko sillä edes termospulloa mukana, että olisi perillä pitänyt kahvitaukoa? Kysyn vaan.

Suomalaiset miehet haluavat nussia koiria!

Piti sitten nähdä tämäkin päivä. Luulin, että olimme pohjalla silloin, kun suomalaiset akat haluavat nussia murhaajia, ja kun he haluavat matkustaa vitun etelään rakentamaan jotain saatanan kalifaattia, mutta nyt sitten Suomen urhot näyttävät, että he pystyvät vieläkin hirvittävimpiin tekoihin; he vaativat, että heillä on oikeus nussia vain eläimiä:
Suomen sotilaat haluavat olla eläimiin sekaantujia! -- IL, 15.1. 2020:
Naiskersanttia nöyryytettiin Porin prikaatissa, määrättiin kontilleen koiraksi.
15.1. 2020: Facebook.

En muuten näe paljoa eroa tuolla koiraksi suostuneella alikersantilla verrattuna naismistereihin, jotka suostuvat pukeutumaan valtion hankkimaan säkkipukuun mennessään edustamaan Suomea islamistisiin maihin, että he eivät loukkaisi hyväntahtoisia rauhanuskovaisia: YLE, 8.3. 2013: Suomen naisministereille abayat virkamatkoilla Saudi-Arabiaan.
En syytä tässä niitä miehiä,  jotka uutisen mukaan "pakottivat" alikersantin koiraksi, koska kyseistä alikersanttia tuskin olisi tapettu,  jos hän olisi seissyt suoraselkäisenä ja sanonut jätkille, että painukaa vittuun siitä! Syytän itse järjestelmää, että se ei lainkaan opeta ihmisille sisältä ohjautuvuutta, vaan vain vaatii kaikkia toimimaan vitun lakien mukaan.

Luultavasti nuo tulevat tapilliset kalifaattisankarit vaativat itselleen vieläpä koiraskoiria, koska olisihan se niin vitun typerää, jos miesten miehet olisivat narttujen kipeitä. Ei ihme, että suomalaiset eivät enää saa lapsia, kun miesten kouluissa miesten miehet vaativat ihmisiä  olemaan koiria.

Tiedättekö, te saatanan suomalaiset itsekään, mitä vittua te enää teette tässä maailmassa! Mihin  te tarvitsette enää munia, kun teille kelpaa pelkkä koiran remmi. Ja tuollaiset saatanan nulikat sitten vielä haaveilevat paikasta auringossa, eli poliitikkona  joissakin vitun perslävissä, joita  puolueiksi kutsutaan, joiden kliimaksi koetaan taksin takapenkillä.
b, 15.1. 2020: Halla-aholle piikki perseeseen.

b, 24.8. 2019: Miksi naiset haluavat pahoja poikia.
b, 29.12. 2019: Miksi ministerit rakastuvat terroristeihin.
b, 22.9. 2010: Poliitikot rakastuvat renttuihin.

Ehkäpä Anna Kontulakin meni Gazaan siksi, että hänelläkin on geneettinen ominaispiirre renttuihin nähden: IS, 14.1. 2020: Psykiatri Hannu Lauerma kertoo, miksi naiset lankeavat vankeihin – yksi asia lopettaa kiinnostuksen.
Miehen vastine rentuille on eläimiin sekaantuminen, josta on kiistattomana todisteena se,  että miehet haaveilevat eläinten nussimisesta. Millään muulla ei voida selittää tätä uusintakaan uutista, että miesten koulussa miehiksi aikovat vaativat naisia käyttäytymään nelijalkaisesti.
Turha sölköttää, että tämä on vain yksittäistapaus, tai että nuo miehet eivät ajatelleet! Perkele. Eivät ne eläimetkään mitään ajattele; että tuo on todiste juuri siitä, että miehet haluavat olla eläimiä, ja naisille kelpaa vain se komein sarvipää, joka on juuri tappanut vastustajansa. Anna eläimelle tikkunekku, niin näet miehen esikuvan.
Suoraselkäinen nainen ei kelpaa miehille, kuten naisille ei kelpaa rehellinen mies.
b, 21. 8. 2018: Aikuisuutta vaistomaisesti kammoksuvat feministit.
b, 21.8. 2018: Feminismin Maltilliset, Fundamentalistiset ja muut suuntaukset.
b, 8.11. 2017: Ovatko naiset syy uskontojen pyhyyteen?


PS. 15.1. 2020, klo 19:00; Menossa YLE TV1:llä.
Prisma: Genetiikan vallankumous.
Minä niin tykkään ihmisestä vain silloin, kun hän ei vaadi kaltaisiaan olemaan eläimiä, koirankuonolaisia, vaan jumalia.

Urantia kirja kertoo, että myös ihminen pystyy muokkaamaan elämän kaavoja. Kun luin Urantiaa joskus varttivuosisata sitten, luulin ja uskoin, että se olisi mahdollista vasta joskus tuhansien vuosien kuluttua, mutta ilokseni huomaan, että Urantia kirja kertoo tämänkin olevan totta minun omana elinaikanani.
Esimerkiksi: luku 36: https://www.urantia.org/…/urantia-ki…/luku-36-elamankantajat.

Halla-aholle piikki perselihaan

Il, 15.1. 2020: Kansanedustaja Ano Turtiainen on laskuttanut kilometrikorvauksia myös sairauslomapäiviltä – eduskunta luottaa edustajan omaan ilmoitukseen.
Kaikki ne, jotka vaativat palkkaa, käyvät joka hetki eloonjäämiskappailua. Palkan vaatiminen johtuu pelkästään puhtaasta kuoleman pelosta, joka nousee omasta kyvyttömyydestä kohdata elämisen haasteita.
Olenkohan koskaan sanonut, että kaikki kansanedustajat ovat ahneita, puolueeseen katsomatta. Ei ole sellaista "kansanedustajaa", joka ei asettaisi omaa etuaan kaiken muun yläpuolelle.  Se johtuu siitä, että rahataloudessa kaikki haluavat poliitikoiksi ensisijassa vain siksi, että he voisivat ottaa velkaa ja  maksaa asuntovelkojaan ja muita vitun velkojaan. Rahataloudessa vain kaikkein ahneimmat haluavat "poliitikoiksi".

Jos olisin minkä tahansa puoleen diktaattori, niin sanoisin kaikille puolueen jäsenille, että valtion varoja ei käytetä minkäänlaisiin matkoihin; Jos kansanedustaja ei pysty kävelemään, niin silloin hän ei edusta kansaa, vaan vain autoilijoita ja ja muita vammaisia.

Kyseinen poliitikko alentaa  persujen kannatusta vähintään kaksi prosenttia, ja minun juttuni siitä alentaa toiset kaksi prosenttia, että kysyn vaan Jussilta, milloin ajattelit alkaa puolueen johtajaksi, joka antaa porttikiellon joka ikiselle ahneelle?
On turha vängätä, ettei laki muka salli edustajan erottamista puolueesta. Olet kuules Jussi täysin pihalla yhteisten asioiden hoidosta, jos sallit "edustajillesi" pelkkää perseilyä! Tuo jätkä on täysin pihalla kansan edustamisesta, kuten olet sinäkin. jos et välittömästi erota tuota jätkää.

Vähintä, mitä jokaisen puoluejohtajan tulisi tehdä, on asettaa puolueen jäsenyysehdoksi 10 vuotta vapaaehtoistyötä ilman taksiseteleitä. Jos kuka tahansa politikko ylistää vapaaehtoistoimintaa, tai pitää sitä muuten vain hyvänä, niin silloin hän pelkkä vitun pelle, jos hän ei itse pysty ajattelemaan poliittisia ajatuksia edes yhtä päivää -- ilmaiseksi.

Anna Kontulalle ja Ano Turtiaiselle on yhteistä se, että he kusettavat kansaa puhtaasti omien agendojensa ajamina. Molemmat edellä mainitut "poliitikot" puolustavat tekojaan sillä, että kansanedustajina he saavat tehdä mitä ikinä lystäävät.

tiistai 14. tammikuuta 2020

Kuninkaalliset jehovat maailman turuilla

Kuningassukujen kulttuuri muistuttaa hämmästyttävästi jehovantodistajien toimintaa; Jehojatkaan eivät halua kenenkään irtaantuvan jehovista.
Mitäpä kuninkaallisista kertookaan se, että he joutuvat pitämään kriisikokouksia, kun aikuinen (kuninkaallinen) ihminen haluaa elää omillaan? Jehovatkin joutuvat kriisiin joka kerta, kun joku ei haluakaan elää jehovana.
Tavallisen perheen vanhemmat ovat vain kiitollisia siitä, kun lapset aikuistuvat ja lähtevät maailmalle, mutta kuninkaalliset ja uskovaiset vaativat että heidän joukoissa pitää olla vain elättejä -- ja muut ovat alamaisia ja vääräuskoisia.
Näille Englannin kuningasjehovista lähtevillekin on jo ilmoitettu, että rahan tulo alamaisilta lakkautetaan, ja muutakin jehoville tyypillistä toimintaa on luvassa. Mainio juttu.

Ylipäätään kuninkaallisten toiminta on melko suoraan verrannollista uskovaisiin; Kuten jehovat haluavat olla mukana niiden 144 tuhannen valitun jokoissa, joiden uskotaan tulevaisuudessa määräävän kaikesta, niin samoin Buckinghamin valtakunnansalissa uskotaan, että Jumala on asettanut heidät hallitsemaan kaltaisiaan olentoja, joiden uskotaan olevan alamaisia.

Kanadalla ei ole varaa kuninkaallisista eronneisiin:

Daily Mail, 13.1. 2020: Canada 'offers to pick up Prince Harry and Meghan Markle's £500,000 security bill while the couple are in the country'.

HS, 14.1. 2020: Trudeau suhtautuu varauksella Harryn ja Meghanin elämään Kanadassa, pääministerin mukaan kustannuksista on vielä keskusteltava:
"Kanadaa mietityttävät etenkin herttuaparista koituvat kustannukset. Kenen rahapussin nyörit avautuvat, kun Harryn ja Meghanin tarvitsemia turvallisuusjärjestelyjä maksetaan?"

On se vaan hyvä, että rikkaat eivät pakene Suomeen; kehitysmaalaisten elättäminen sossun varoilla on paljon halvempaa.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Vihreiden tukijat halukkaita lahjonnalle

YLE, 11.1. 2020: Selvä enemmistö suomalaisista ei hyväksy korruptiota – runsas neljännes hyväksyy.
Vihreät motkottavat, että persut ovat putinisteja.
Nyt tuli oikea tutkimus, joka osoittaa, että vihreät ja vasemmistolaiset ovat venäläisempiä: Venäläiset harrastavat korruptiota, joka on myös vihreitä äänestävien työkalu. Diktatuureissa talousjärjestelmänä on korruptio, eli lahjonta. Diktatuureissa ei ole sananvapauttakaan, joten se ei ole kovin suuri yllätys, että kaikkein eniten sensuuria kannattavat vihreät ja vasemmistolaiset.

Vihreät ovat täysin valmiita neuvostoihmisiä; heiltä puuttuu enää diktatuuri, missä he voisivat harrastaa imelää ideologiaansa oikeiston sitä häiritsemättä. Onneksi nyt vihervasemmisto on päässyt valtaan, joten on odotettavissa, että Suomi siirretään piirun verran kohti diktatuuria sen kaikkine ihanuuksineen.

Facebook 11.1. 2020.

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Haluan takaisin Persian aikakauteen.

Kuten haluan Impivaaralaisuuden takaisin, niin sanon, että en tykkää siitä, mitä on tehty Persialle.
Daily Mail, 30.1. 2017: Fascinating photos reveal life in Iran before the revolution.
Olen melko varma, että iranilaiset oppisivat persialaisiksi yhtä lyhyessä ajassa, mitä he oppivat muslimeiksi. Vain suvaitsevaisten rustaama laki uskonrauhasta estää iranilaisia palaamasta länsimaalaisiksi. On tietty vaikeaa vaihtaa uskomuksiaan, kun ympärille hilluu miljoona suvaitsevaista, jotka ylistävät rauhanuskontoa.
SK, 7.1. 2020: Korruptio arabimaissa yhä laajaa – ”wastaa” käytetään niin lääkärissä kuin työelämässä, myös seksillä kiristetään.
Persia olisi enemmän nykyaikaa kuin nykyinen Iran. Toivottavasti tämä Kolmannen Maailmansodan kenraaliharjoitus johtaisi edes siihen välitulokseen, että saisimme Persian takaisin. Lopullisena tavoitteena on saada Suomi takaisin suomalaisille, jotta olisimme taasen maailman valo.

Suomalaiset ovat muinaisten assyyrialaisten  jälkeläisiä:
HS, 13.21. 2019: Suomen kieleen on tullut vaikutteita yllättävästä suunnasta – moni sana on jäänne kohtaamisista indoiranilaisten kanssa.

Urantia kirja kertoo muinaisista kansainvaelluksista ja tiede on jo paljolti saanut selville yhdenmukaista tietoa kyseisen kirjan antaman ilmoituksellisen tiedon kanssa.


Google Books, 2017: Me Habirut Mahabharata.
Finsanity blog, 15.8. 2015: Silkkitien perustajat: suomalaiset muumiot Kiinassa.
Urantia luku 79: Andiittien leviäminen itämaihin.
Wikipedia: Tarimin allas.
YLE, 17.11. 2019: Äänisen saaressa säästyi Euroopan suurin kalmisto kaukaa kivikaudelta – arkeologian nykymenetelmät paljastavat yllätyksiä 8 000 vuoden takaa.
Tekniikan Maailma, 15.11. 2019: Muinaisten assyrialaisten valtakunta tuhoutui 2 600 vuotta sitten tapahtuneen ilmastonmuutoksen takia, kertoo tutkimus.

Tietysti toivon myös USA:n palaavan moraaliseksi toimijaksi, joka korkeimmillaan tarkoittaisi sitä, että se hoitaisi vain omia asioitaan ja lopettaisi tuon typerän demokratian vientiponnistelunsa. Järki on kuulemma tasaisimmin jakaantunut ihmiskuntaan, joten varmasti kukin kansa kehittyisi sivistyksessä, kun vain niitä ei uhkailtaisi demokratian tuonnilla.
b, 9.2. 2015: Ihmiskunnan tyhmyyskasvu demokratian syy.

USA ei näe oman maansa epädemokraattisuutta ja kansalaisten hätää, kun se etsii kissojen ja koirien avulla epäkohtia muista maista:
YLE,  Ulkolinja, 11.9. 2019: Köyhänä Amerikassa – yhä useamman keskiluokkaan kuuluvan elintaso on romahtanut:
"Yhdysvalloissa elää köyhyysrajan alapuolella 43 miljoonaa ihmistä. Köyhien määrä on kaksinkertaistunut 50 vuodessa. Kodittomia lapsia on 1,5 miljoonaa, mikä on kolminkertainen määrä 1930-luvun lama-aikaan verrattuna."
Donald J. Trumpin suosikkimedia, FOX News via Youtube, 20.8. 2019: Left Behind: Homeless Crisis in San Francisco.

tiistai 7. tammikuuta 2020

Tunteen valtaama maailma

Uutinen todistaa, mistä ongelmat johtuvat: Tunteellisuudesta .
IS, 6.1. 2020: Mies heitti kolikoita matkustajakoneen moottoriin tuomaan hyvää onnea – määrättiin maksamaan jättikorvaukset lentoyhtiölle.

Uskonto on yhtä lailla tunteilua kuin taikauskokin; Kun ihminen on tunteen (uskonnon, puolueen) vallassa, niin hänellä ei ole järjen hiventäkään. Hän voi hyvinkin heittää kolikoita lentokoneen moottoriin uskoakseen sen jälkeen koneen  olevan turvallinen lentää.
Uskovainen voi tappaa tuhansia vain siitä syystä, että näkee pilakuvia. Ja lainsäätäjät säätävät oikean tunteen vallassa, ettei pilakuvia saa piirtää, koska joku voi täysin unohtaa järkensä, jolloin hän on itse ensimmäisenä unohtanut järkensä.

On erinomainen asia, että Suomen kouluissa saatettaisiin aloittaa kaikille oppilaille kaikkien uskomuksien opetus. Vielä parempi olisi, ettei yhdelläkään lapselle enää opetettaisi oikeaa uskontoa. Samoin poliitikon aluille pitäisi riittää oikean idelogian sijasta hyvyys, kauneus ja totuus.
YLE, 7.1. 2020: Suurin osa suomalaisista muuttaisi koulujen uskonnonopetusta – elämänkatsomustiedon opettaja: “Uskonto sanana voi olla jollekulle iso peikko”.

Olisin erittäin tyytyväinen  jo siihen, kun kaikille  lapsille opetettaisiin, ettei ole lainkaan hyvä idea heittää lentokoneen moottoriin onnenkolikoita, jotta lentomatka sujuisi turvallisesti. Siinä olisi jo siemen sille oppiaineelle, millä myöhemmin kerrottaisiin uskontojen ja jopa puolueiden perustuvan taikauskoon. Mutta.

Urantia kirjasta löytyisi valmis kirjallinen pohja kaikille yhteiseen oppiaineeseen, kuten matematiikka on kaikille yhteinen oppiaine:
Luku 131 Maailman uskonnot.
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitys.

Tiedonanto oikeille uskovaisille, jotka pelkäävät islamia:
Kun kouluista poistettaisiin uskonnon opetus, niin silloin osasta koululaista ei enää tehtäisi muslimeja, mutta ei myöskään muita uskovaisia.
Kristittyjen pitäisi ymmärtää, että jos he eivät halua islamin laajentumista Suomessa, niin silloin heidän on itse luovuttava uskonnon opettamisesta ja vaadittava kaikkille yhteistä Maailman uskonnot-kouluainetta. Mielestäni uskovainen ei toimi järjellisesti, jos hän ei hyväksy yhtä uskontoa, mutta pitää omaa uskontoaan oikeana uskontona.

Mielestäni se on tyhmää vastustella kaikille yhteisen maailman uskontojen oppiainetta sillä, että se olisi liian suppea. Eihän peruskoulussa opeteta lapsille laajaa matematiikkaakaan! Tärkeintä olisi saada katkaistuksi tämä uskomuksien typeryys, joka kiistattomasti uhkaa maailman rauhaa, kuten se aiempina vuosituhansina on aina uhannut yhteisöjen olemassaoloa.

Uskonsodat eivät lopu niin kauan,  kun lapsille opetetaan ainoaa oikeaa uskontoa.
Suppea uskomusteoria olisi sopiva alakouluihin ja yläkouluissa voitaisiin sitten opettaa yleistä uskomusteoriaa, johon sisältyisi myös ateismi lahkoineen ja puolueuskovaisuudet.
Nykyisin ei ole olemassa etiikkaa ja moraalia kuin vain ideologioiden sisällä, joihin kuuluu myös ateismi; kun niitä kaikkia opetettaisiin, niin silloin lapset saisivat laajimman mahdollisen tiedollisen opin etiikasta ja moraalista.
ps. Maailman uskovaiset väittävät, että Urantia on taasen yksi uusi uskonto, mutta onko ikinä ennen kuultu, että jonkun "uskonnon" kirja kertoisi kaikista uskonnoista yhtä neutraalisti, eli tunteettomasti? Maailman uskovaiset lähinnä kiroavat kaikki muut uskomukset, kuten puolueuskovaiset pitävät omaa oppiaan ainoana mahdollisena pelastuksena koko maailmalle.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Tunteilu tuhoaa yhteiskunnallisuuden

Empaattiset ihmiset uskovat, että järjellä ei voida tuottaa oikeudenmukaista maailmaa. Että pelkkään logiikkaan perustava yhteiskunta olisi äärettömän kylmä, eikä siinä olisi mitään hyvyyttä, kauneutta eikä totuutta, empatiasta puhumattakaan. Järjelle ei löydy sijaa uskonnoista eikä puolueista, joka nähdään maailman tilastakin, missä tunteilevat ihmiset täysin tunteettomasti, ilman mitään empatiaa, saattavat tuhota vaikka yrittäjän elämän, jos hänen yritys sijaitsee mielenosoittajien reitin varrella.


Facebook yhdessä vasemmistoradikaalien ja Saksan Autonomien kanssa ovat todisteita siitä että empatia on suuresti yliarvostettu. Facebook on edennyt tunteilussaan jo niin korkeisiin taivaisiin, että se ei salli tunteistakaan puhuttavan tunteettomasti, eli tieteellisesti. Alla oleva Puopolon internetsivu rikkoo kuulemma yhteisönormeja:
Ivan Puopolo, 14.10. 2016: EMPATIA TUHOAA OIKEUDENMUKAISUUDEN.
Puopolon naamakirjasta: Rikkoo yhteisönormeja.
Järjellä ei saada ihmisistä massoja. Järki vetoaa  ihmisen yksilöllisyyteen, kun taasen tunteilla ihmiset saadaan laumoiksi mihin tahansa aitaukseen. Aitauksesta on sitten hyvä huudella muihin aitauksiin tai aitausten ulkopuolella vaeltaville, koska aita tuo turvaa.
Ihminen ei voi olla yksilö ilman omaa ajattelua, kun taasen ihminen on osa massaa, kun hän ei ajattele.

Taivasten valtakunnassa ei tunteilla.
Sitä minä olen monesti ajatellut, että koska kaikki puolueet kannattavat hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta, niin mihin silloin puolueita tarvitaan? Jos hyvyys puolueellistetaan, niin mitä hyvyyttä se enää on? Sanna Marin puhuu, miten SDP on oikeudenmukaisuuden puolella! Eikö tuossa esitetä silloin väite, että mikään muu puolue ei halua oikeudenmukaisuutta?

Totuuden, hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden omiminen puolueen ideologiaksi tai uskonnon opiksi on juuri sitä, että oppiin  uskova haluaa olla hyvä vain valikoivasti. Empatiaa on helppoa tuntea niitä kohtaan, jotka tiedetään oikeauskoiksi tai muuten vain heikoiksi. Kurittomat, laiskat, rikolliset ja Suomen sosiaaliturvaa hyväksikäyttävät saavat häkellyttävän määrän empatiaa juuri niiltä, jotka ovat puolueellistaneet oikeudenmukaisuuden. Jos joku uskaltaa olla eri mieltä hyvin empaattisen ihmisen kanssa, niin moraaliposeeraajat syyttävät toista heti rasimista ja vihapuheesta, ja juuri siinä tulee parhaiten esille tunteilun olevan äärimmäisen tuhoava reaktio. Empaattiset ihmiset pystyvät silmää räpäyttämättä työntämään toisinajattelijoita uuneihin ja helvetteihin.
Ihmiset eivät uskalla olla hyviä toisille naamaan katsomatta, koska silloin ihmisen pitäisi ajatella asioita itse, jolloin hän ei enää voisikaan valita, ketkä vain ovat hänen tunteidensa arvoisia.
Puolueellistettu hyvyys on tunteilua. Tunteilu on aikuistumisen pelkoa. Aikuisena ihminen joutuisi ajattelemaan asioita ihan itse, joka on pelottavaa, kun ideologia tai teologia ei olekaan kainalosauvana.

Tunteisiin vetoaminen saa ihmiset lopettamaan ajattelun, jolloin ihmiset kerääntyvät erilaisiin laumoihin huutelemaan toisilleen hävyttömyyksiä. Tunteilu on yhteiskunnan ruostetta, joka tuhoaa yhteiskunnasta yhteiset arvot ja luottamuksen.

Nykyiset länsimaalaiset valtiot syntyivät valistuksen seurauksena; Luottamuksellinen yhteiskunnallinen valtio on järjen valon suurin luomus. Satoja vuosia sitten nykyarvoiset puolueet eivät vielä tunteilleet, jolloin yhteiskunta oli armoton laiskoille, kurittomille ja rikollisille. Tunteilu estää ihmisiä olemasta aikuisia esimerkiksi koulukiusaajia kohtaan, jolloin kouluissa ei enää opita yhteiskuntaa, vaan vain laumasieluisuutta.

perjantai 3. tammikuuta 2020

Iranin mahdollisuudet Trumpia vastaan

Vuonna 2001 syyskuun yhdennentoista päivän jälkeen maailmalla pidäteltiin henkiä, milloin USA kostaa terroristisen iskun. Naurattaisi hyvinkin, ellei amerikkalaiset olisi niin typeriä, että lähinnä hävettää amerikkalaisten eurooppalainen alkuperä:
IS. 3.1. 2020: Asiantuntija: Yhdysvallat otti tietoisesti ”korkean tason riskin” surmatessaan Suleimanin – minkälaista vastaiskua Iranilta voidaan odottaa?

Jos amerikkalaisia kiinnostaa, niin voin kertoa suuren salaisuuden; Suomalaiset (fintiaanit) olivat ainoita maahanmuuttajia, jotka eivät sortaneet intiaaneja. Me olimme parempia jo 200 vuotta sitten, eikä paremmuus häivy meistä, jos vain te amerikkalaiset ette tuhoaisi maailmaa.

Tänään ymmärrämme paremmin, että USA:n viimeöinen terroristiteko tulee vaikuttamaan ainakin seitsemänteen sukupolveen asti. Amerikkalaisia tullaan tappamaan ja vihaamaan vuoteen 2200 saakka pelkästään Qassim Suleimenin muiston tähden, ja itse asiassa se on hyvä juttu, koska maailma olisi rikki, jos vain yksi valtio saa mielin määrin sekaantua kaikkien muiden maiden sisäisiin asioihin. Koska kaikki amerikkalaiset ovat pelkästään nimikristittyjä, niin kehottaisin heitä lukemaan edes raamattua ilman olan takana kuiskivaa pirua.

Edellisessä jutussani (Trump tilasi pizzaa Iranista) kerroin, että valtion johto ei voi olla viisas, jos se jollakin tavoin sekaantuu muiden valtioiden sisäisiin asioihin. Jopa kehitysapu on sekaantumista yksittäisen kansakunnan evoluutioon kivikaudesta sivistykseen. Kehitysapu, olkoon se aseita, almuja, ruokaa tai vessoja, on aina toisen valtion kehityksen jarruttamista. Jopa suvaitsevaiset julistavat, että kaikki ihmiset ovat yhtä älykkäitä, joten jo se sanoma pitäisi oikein ymmärrettynä olla tulppana kaikenlaisille toisiin valtioihin meneviin "avustuksiin". Toisen maan avustaminen todistaa kiistatta, että avustaja pitää kaikkia toisen maan kansalaisia idiootteina.


Iranin johto varmasti ymmärtää, ettei se pysty juurikaan torjumaan USA:n uusimpia ohjuksia. Hyvin luultavaa on, että Iran on alkanut siirtää ja turvata tärkeimpiä sotilaallisia saavutuksiaan. Iran kaivaa parhaillaan yhä pidempiä luolia vuortensa uumeniin, jonne eivät yllä edes kaikkein köyhimmät uraanikärkiset ohjukset. Samoin ajatolla on soittanut tänään jo ainakin kerran Putinille ja Putin on luvannut Iranille uusimpia torjuntaohjuksiaan, mutta Venäjä ei vielä tiedä, miten ne saisi Iraniin ilman, että Israel tuhoaa ne. Saudi-Arabia myötäilee USA:ta, mutta velkeilee sen selän takana. Myös Pohjois-Korea tulee liittymään USA:ta vastaan. Ainoa manner jonka on pakko jäädä USA:n asehullujen kaveriksi, on EU, vaikka samaan aikaan USA sekaantuu mielipuolen tavoin EU:n sisäisiin asioihin.

Kiina ja Venäjä estävät USA:n päätöslauselmat Irania vastaan. EU ei pysty esittämään mitään konkreettista, koska sen poliitikot ovat julkisesti nimittäneet islamin rauhanuskonnoksi, josta johtuen poliitikot eivät uskalla ärsyttää Euroopassa jo oleskekevia miljoonia maltillisia muslimeita. Turkki ei enää liiemmin kunnioita Natoa; USA ei saa apuja Turkilta. Japanissa ei ole muslimeita johtuen sen viisaasta maahanmuuttopolitiikasta, joten USA joutunee yksin häviämään sotansa Irania vastaan.
Jos USA ja/tai Israel ei käytä ydinaseitaan Irania vastaan, niin tulos on selvä; USA häviää, jolloin häviää myöskin kristillinen länsi, sillä sen jälkeen muslimit suvaitsevaisten avustuksella marssivat Viinin porteista sisään Eurooppaan, jolloin kolmas ja viimeinen maailmansota on alustettu. Jos USA häviää Iranille, se tietää Israelin loppua, jos Israel ei käytä Negevin autiomaassa testattuja atomiaseitaan. Israel joutuu tuhoamaan  jokaisen arabimaan pääkaupungit säilyäkseen elossa. Mordechai Vanunu viruu edelleen Israelin vankilassa, joten olisi historiallinen oikeus, että hän saisi tietää, miten Israel tuhoutui yhdessä kaiken sivistyksen myötä.

Iranin todennäköisin vaihtoehto tehdä kostoisku USA:ta vastaan on lähettää viesti USA:ssa asuville iranilaisille ja alkaa kouluttamaan uusia lentäjiä, jotka eivät tiedä, miten lentokoneella laskeudutaan. Terrorismi on sotaa siinä, missä ampumahaudatkin.

USA on käynyt terrorismista sotaa jo lähes parisataa vuotta. Kaikkein pahinta jälkeä USA sai aikaan Vietnamissa, jonka maaperän USA saastutti sadoiksi vuosiksi eteen päin. Silti ja juuri siitä syystä Vietman voitti USA:n.
USA:n seuraava terroristinen isku Irania vastaan saa miljoonat muut iranilaiset huutamaan kuolemaa USA:lle. Sen jälkeen on täysin selvää, että Iranista tulee toinen valtio, joka voittaa USA:n, mikäli Trumpista ei tule toista Trumania. Onneksi historia toistaa itseään aina siellä, missä tyhmyys on saanut vallan. Maailma olisi rikki, jos typerät poliitikot pystyisivät tekemään viisasta politiikkaa.

En toivo maailmaan rauhaa, koska Jeesuksen tuomaa miekkaa ei vieläkään ole löydetty, ja niin ollen Jeesuksen miekka kylvää edelleen tuhoa, joka on hyvä juttu. Myös sotien uhrit ja ja niiden typerät aloittajat ovat vain maan matosia:
b, 14.11. 20915: Jeesuksen miekka-Terroristit rauhanuskovina.
Historia ei lopu ennen kuin viimeinenkin tyhmä on kohdannut loppunsa.
Rauhan aika ei ole mahdollinen, jos maailmassa on yksikin tyhmä poliitikko.

Oli hyvä juttu, että USA aloitti tyhmyyden poiston maailmasta salamurhaamalla raukkamaisesti iranilaisen kenraalin, mutta vielä parempaa olisi, kun USA:n poliitikot tekisivät jimjonesit.

b, 26.2. 2008: Sibil Edmonds.
US-Blogi, 16.11. 2011: Pullopostia uppoavasta Lännestä.
b, 2.1. 2019: USA on kiusaajavaltio ja Suomi osallistuu kiusantekoon.
b, 19.4. 2018: Miksi USA kapinoi laillista esivaltaa vastaan?
b, blogilabel: CIA.

Trump tilasi lihaillallisen Iranista

Murhat ja selkäänpuukottaminen ovat poliitikoiden geneettinen  ominaisuus .
IL, 3.1. 2020: IL seuraa livenä: USA tappoi Iranin sotilaskomentajan raketti-iskulla – Iran vannoo kostoa.
IS, 3.1. 2020: Suomalaiseversti: USA käytti menetelmää, jonka se on yleensä liittänyt roistovaltioina pitämiin vihollisiinsa – ”Se tehtiin tietoisesti”.
IS, 3.1. 2020: Suomalaistutkija: Iranilais­kenraalin tappaminen vertautuu sodan­julistukseen – ”Iranin on nyt pakko toimia, tai se menettää kasvonsa”.

USA on maailmanhistorian petollisen valtio. Jo ennen intiaanisotia amerikkalaiset ovat tehneet sopimuksia sormet selän takana ristissä. Amerikkalaiset pääsivät laajassa mitassa nauttimaan sopimuksien pettämisestä vasta intiaaniheimojen kanssa. Sen jälkeen yksikään amerikkalainen poliitikko ei ole jättänyt tilaisuutta pettämiseen käyttämättä.

Näinä päivinä puolet amerikkalaisista katsoo inhoten presidenttiään. jonka sanotaan joutuneen Venäjän vaikuttamisen valtapiiriin, mutta samaan aikaan USA itse haluaa puuttua joka ikisen valtion sisäisiin asioihin. USA:n oppositiossakin varmaan tajutaan, miten typerää se on syyttää Venäjää muiden valtojen asioihin sekaantumisesta ja salamurhista, kun USA tekee sitä täysin julkijumalattomasti.

Amerikkalaiset luulevat olevansa kristinuskovaisia, kun päivänvalossa räjäyttelevät lennokeillaan ihmisiä, mutta kauhistelevat. jos joku tekee sitä iltahämärissä.

Sillä ei ole mitään väliä, kuka USA:n presidentti tekee jonkun sopimuksen, koska amerikkalaiset tietävät, että he saavat aina pettää mitkä tahansa sopimukset. Ei tuo Donald Trump mitenkään eroa muista pettäjäpresidenteistä.
Ihan pieni neuvo jokaisen valtion poliittikoille: Älkää ikinä sekaantuko millään tavalla minkään toisen maan asioihin. Pitäkää huoli vain siitä, että teillä on riittävä puolustuskyky minkä tahansa sotilaallisen hyökkäyksen armottomaan torjumiseen. Jokaisen valtion pitää kääntyä sisäänpäin ja pitää huolta ainoastaan omista kansalaistaan.
Minua ei häiritse tippaakaan USA:n 40 miljoonaa köyhää tai Afrikan tuhat miljoonaa. Jokaiselle maalle on annettu tarpeeksi viisautta, että se riittäisi poistamaan köyhyyden omasta maasta ja viisautta jäisi vielä ylikin. Mutta tyhmyydestä on ylitarjontaa, jos jonkun toisen valtion pitää huolehtia muista maista!
Henkisessä kehityksessä alempana olevaa kansaa ei tulisi kutsua viholliseksi, kun se saa kiven tilalle kalasnikovin. Hyökkääminen henkisesti alempana olevaa vastaan sillä tekosyyllä, että on ensin itse nimittänyt sen viholliseksi, on alentumista pelkän pedon tasolle. Sen vielä ymmärtäisin, jos Donald Trump olisi halunnut syödä Qassem Suleimanin illalliseksi, mutta tuo on pelkästään barbaarista jättää hänen maalliset jäänteensä muiden siivottavaksi.

Nyt on varmaa, että maailman islamisaatio tulee vain kiihtymään. Jopa ei-muslimit tietävät nyt, ettei USA:n kanssa voi tehdä aitoja sopmuksia, koska amerikkalaiset pettävät aina. Kuka tahansa, joka kirjoittaa kansansuosion saavia totuuksia USAsta, joutuu nyt katselemaan taivaalle, tuleeko sieltä raketteja niskaan: IS, 3.1. 2020: Suleimanin surma muuttaa Lähi-idän pelin säännöt - Kukaan ei ole enää turvassa.

Ottakaa huomioon, että USA ei ole uskaltanut tappaa Venäjän presidenttiä, koska sieltä tulisi takaisin oikeita raketteja. Ilman ydinaseita jokaisen maan poliittinen ja sotilaallinen johto on potentiaalinen raketti-iskun kohde.

Tämä Trumpin teko varmasti saa muut ydinasevallat miettimään, pitäisikö USA:han tehdä ehkäisevä isku. Putinkin varmaan nyt paremmin käsittää, ettei hänen kannata mitenkään alkaa neuvotella USA:n kanssa, joka on jatkuvasti rikkonut sopimuksiaan.

Maailmojen sota on vielä tulematta. Maailmojen sodan kaksi osapuolta  ovat Euraasia ja Amerikat. Vasta se sota on oleva sellainen, jonka taivaalliset sotajoukot keskeyttävät pienellä henkäyksellään.