Valtiot eivät ole ikuisia; ne syntyvät ja kuolevat -- koska valtioita ei koskaan ole luotu ihmistä varten, vaan rikkaat luovat valtiot vain rahastusta varten.
Rahatyö jakaa ihmisen elämänajan työhön ja vapaa-aikaan. Rikkaiden tyydyttämättömiä tarpeita varten säädetty ja laeilla hallittu työ sairastuttaa ihmisen yksilönä ja yhteiskuntana.
Ihminen voi olla kokonainen -oma itsensä- vain siten, ettei tee eroa työajan ja muun elämiseen kuluvan ajan välillä. Työn liittäminen erottamattomasti ihmisen elämään ei onnistu laieilla ja pelottelulla. Ihminen voi pitää työstään vain silloin, kun hän kokee sen omakseen. Kun ihminen voi käyttää omaa lahjakkuuttaa yhteiskunnassa, niin silloin ihminen ei koe tekemisensä olevan työtä, vaan se on elämää, omaa elämää.
Lakiuskovaiset eivät voi uskoa ihmisluontoon. Lakiuskovaisille olisi kauhistuksien kauhistus, jos meillä kaikilla olisi täysi vapaus tehdä sitä työtä, jota luonnostaan osaamme. Jokainen osaa varmasti tehdä jotakin omasta luonnostaan käsin. Jos joku väittää, ettei joku osaa tehdä luonnostaan työtä, niin silloin väittäjä on väittänyt toista lahjattomaksi. Toisen väittäminen lahjattomaksi on toisen halveksimista, joka on laissa sanktioitu...
Ihmisten työllistäminen lakiin vedoten ja perusturvattomuudella uhkaamalla pakottaa ihmiset toimimaan vastoin luontoaan. Kun ihminen ei koe työtään omakseen, niin hän alkaa oirehtimaan, masentumaan, näykkimään muita ja lopulta sairastuu ja kuolee pois aiheuttaen koko ajan muille enemmän tai vähemmän harmia.
Mutta monet ihmiset on työllistettyjä paapoomaan heitä, joilta valtio on vienyt ainutkertaisen oikeuden toteuttaa omaa itseään. Kukaan ihminen ei ole syntynyt tänne hyysäämään muita, kuluttamaan elämänsä toisten perseiden pyyhkijänä...
Nykyään ihmiset ovat sairaampia kuin koskaan, mieleltään. Hyvin harva ihminen jaksaa työssään ns. eläkeikään asti. Masennus vie.... Syy on juuri siinä, että rikkaat uhkailevat kansaa kaiken aikaa, jotta rikkaat saisivat kansan käymään rikkaita hyödyttävissä töissä. Ihmisten pakonomainen työllistäminen on sama asia kuin heidän orjuuttamisensa; ihmiset ovat nykyaikanakin työn orjia. Ihmiset menevät töihin väkinäisesti ja lähtevät sieltä ikään kuin kuormansa purkaneina.
On myös heitä, joille työ ei ole kuorma; he saavat voimaa työstään. Työssä voimaantuminen on käsittämätöntä kaikille lakiuskovaisille. Kun sanon tässä, että jokainen ihminen voisi kokea työnsä niin mielekkäänä, että he olisivat jopa valmiita tekemään sitä ilmaiseksi, niin sen sanominen saa useimmissa lukijoissa aikaan lähinnä huvittuneisuutta. "Mitä siitäkin tulisi, jos ihmisille ei maksettaisi mitään", he yrittävät ajatella, eivätkä ole itse asiassa ajatelleet mitään. Tästä myöhemmin.
Yhteiskunnasta alkaisi kehittyä täysin terve rauhan yhteiskunta, kun ihmisille annettaisiin vapaus toteuttaa omaa itseään. Jokainen on lahjakas jossakin asiassa, ja jokaisen lahjakkuus on yhteiskunnallista lahjakkuutta.
Kukaan ei voi olla oma itsensä itsekeskeisenä, omahyväisenä ja ahneena. Itsekkyys ja ahneus ovat seurausta rahataloudesta, joka merkitsee ihmisen alistamista rahan "arvoille". Rahasta työtään tekevät eivät voi mitään muuta kuin olla itsekkäitä, koska rahatyötä ei tehdä yhteiskuntaa varten, vaan eloonjäämistaisteluna.Lahjakkuus voi ilmentyä vain silloin, kun ihmisen toiminta hyödyttää aidosti muita. Lahjakkuus ei koskaan vaadi muilta mitään, vaan se on aina lahja muille. Lahjan, lahjakkuuden jakaminen saa ihmisen tuntemaan olevansa tarpeellinen, ja kun ihminen tuntee oman tarpeellisuutensa, niin silloin hän kokee elämänsä olevan erittäin merkityksellinen.
Rikkaiden hallitsemat "yhteiskunnat" pidättävät ihmisiltä oikeuden lahjakkuuteen, ja kun ihminen ei voi toteuttaa lahjakkuuttaan, niin silloin hän on ulkona elämästään, ja kun ihminen on niin sanotusti pihalla siitä, mitä elämä oikeasti on, niin silloin hän taistelee koko ajan oman olemassaolonsa puolesta kaikkia vastaan.
Rahatalous on pelkkää sisällissotaa, missä ihmiselle kaikki ovat vihollisia, hyväksi käytettäviä; rikkaat ovat huoria, heikkouden rakastajia..
Kun ihminen kokee olevansa merkityksellinen, niin hän ei voi silloin masentua, ei olla onneton; merkityksellinen ihminen ei ole taakka kenellekään.
Merkityksettömyyttä kokeva on taakka yhteiskunnalle jo siksikin, että jonkun pitää olla rahasta psykologi selvitelläkseen merkityksettömyyttä kokevan ihmisen ongelmia...
Lahjakkuuttaan käyttävä ei jaa mitään sellaista, joka olisi peräisin tästä maailmasta. Lahjakkuus ei ole maailmasta, vaan ihminen tuo sen tullessaan, kun syntyy. Lahjakkuuden käyttäminen työhön ei myöskään vaadi muilta mitään voimavaroja, kuten ansiota tai rahataloutta. Lahjakkuuttaan käyttävä ihminen ei tee eroa työn ja vapaa-ajan välillä, koska hän tuntee elävänsä juuri silloin, kun toteuttaa lahjakkuuttaan; omaa itseään.
Jos ihminen ei voi jostain syystä toteuttaa työssään omaa itseään, niin silloin hän ei voi myöskään olla oma itsensä edes vapaa-aikanaan. Lahjakkuuden käyttämättä jättäminen saa ihmisen luulemaan, että vapaa-aika on jotakin erityistä aikaa hänen elämässään. Väärät luulot elämään kuluvasta ajasta pitävät ihmisen tiukasti sidottuna orjatalouteen, eli palkkatyöhön ja palkan kuluttamiseen; muiden työllistämiseen tyhjänpäiväisiin töihin.
Ihminen perustelee ihmesyillä, miksi hänellä on oikeus vapaa-aikaan, kuluttamiseen ja hurvitteluun, jopa laiskotteluun ja siivellä elämiseen. Hänelle ei tule mieleenkään alkaa järkeilemään, mitä elämä voisi oikeasti olla, ja niin miljoonat, miljardit ihmiset joutuvat elämään tämän ainutkertaisen elämänsä kilpaillen ja taistellen ja kokien vain silloin tällöin jotakin häivähdyksiä todellisesta, vapaasta elämästä.
Ihmisessä oleva lahjakkuus saa ihmisen kaipaamaan vapautta, lahjakkuutensa toteuttamista, omana itsenään olemista. Ihminen ei voi olla vapaa, jos hän ei voi olla oma itsensä. Vain lahjakkuuttaan käyttävät ovat vapaita, eikä heidän tarvitse tuntea kaipuuta johonkin, jota heillä ei ole. Jopa aurinkorantaturismin todellinen syy on vapauden kaipuussa, joka on seurausta lahjattomasta elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti