maanantai 31. joulukuuta 2018

Sterotypia, Vihapuhe ja Sivilisaation loppu

Yhteiskunnan monimutkaistuminen on yhteiskunnan rappeutumista.
"David Jonstad kertoo kirjassaan "Sivilisaation loppu", mikä johtaa sivilisaation tuhoon. Monimutkaisuus on yksi syistä. Mitä monimutkaisempi yhteiskunta, sitä suurempi riski sillä on kaatua."
WikipediaYhteiskunnallinen romahdus.

Yksinkertaisilla säännöillä toimivat yhteiskunnat eivät romahda. Sivilisaatio ei koskaan  tuhoa itse itseään, vaan korkeakulttuuri tuhoutuu sääntöviidakkoihin, joihin syyllisiä ovat ne yksilöt, joille vallanhimo ja ahneus ovat nousseet päähän. Ahneuksissaan poliittiset johtajat eivät tajua, että uudet tekniset laitteet eivät vaadi uusia arvoja tai uusia lakeja. Esimerkiksi autoa voi ajaa samoilla liikennesäännöillä kuin polkupyöriä.
Olisi yleistämistä väittää, että sivilisaation olemukseen kuuluisi itsetuhoa. Kyllä se itsetuhoisuus löytyy nimenomaan siitä väestöryhmästä, joka on nostanut itse itsensä veromaksajien rahoilla etuoikeutettuun asemaan, jonka säilyttäminen vaatii jatkuvasti säätöä, eli lakeja. Jokainen poliitikko on ahne, eikä siitä mihinkään pääse, vaikka sen sanominen tehtäisiinkin rikokseksi.
Kansalainen: Mielisairas Suomi.

Kun eri sukupolvien tekniikoille aletaan säätämään omia lakeja, niin se ei onnistuisi, jos ihmisten arvomaailmaa ja moraalia ei samalla tuhota. Moraalinen ihminen ei voi ymmärtää, mitä järkeä on laittaa erilaiset ajoneuvot liikkumaan eri säännöillä samoille liikenneteille.
Jotta kansalainen voisi hyväksyä uudet lait uusille tekniikoille, niin hänen pitää ensin alentaa omaa moraaliaan, jolloin vähemmän moraalisena kuin eilen hän ei ajattele uusien lakien taustalla olevaa arvopohjaa,  koska jos ihminen ajattelisi poliitikoiden jatkuvasti tuottamia lakeja arvottavasti, niin silloin hän ajattelisi itse järjestelmästäkin täysin päin vastoin, mitä poliitikot siitä ajattelevat.
Mitä korkeampi moraali ihmisellä on sitä vähemmän hän tarvitsee lakeja, koska ihminen voi olla moraalinen vain silloin, kun hän itse säätää omaa päätään. Uusia lakeja luovat ja tarvitsevat ne, joiden moraali on syöksylaskussa.

IS, 21.8. 2014: "Ihmiset kysyvät, miksi te säädätte siellä eduskunnassa turhia normeja".

Ei ihmisen moraali nouse sillä, että hänen pitäisi noudattaa yhden periaatteen sijasta miljoonaa erilaista sääntöä. Maailmankaikkeuskin toimii muutamalla luonnonlailla, eikä ole mahdollista, että ihminen voisi olla sitä sivistyneempi mitä enemmän häntä varten on lakeja ja asetuksia. Ihminen ei saa lisää arvoja sillä, että häntä vaaditaan tottelemaan sokeasti yhä uusia lakeja. Päin vastoin; ihminen  joutuu jakamaan arvoaan kaikkiin lakeihin, jolloin yhtä lakia varten ihmisellä tuskin on yhtään arvostusta. Yhteiskunnan moraalittomuus lisääntyy jokaisen uuden lain myötä.

Blogi, 31.1. 2014: Lakinikkarit pakkolomalle.
Blogi, 5.7. 2012: Lakibuumi eduskunnassa.
Blogi, 14.6. 2013: Suomi uppoaa lakisuohon.

Ahneuksissaan poliittiset johtajat ovat pakotettuja laatimaan jatkuvasti yhä uusia lakeja, joiden ensisijainen tarkoitus on rahoittaa poliitikoiden maailmaa syleilevää ideologia, jonka tarkoituksena on tuottaa maailmaan määrättömästi hallittavia, joita on kiva pompottaa milloin milläkin asetuksella.

YLE, 14.6. 2013: Suomi uppoaa tuhansiin lakeihin ja säädöksiin.

Alkukulttuurissa kansalaiset itse määrittivät kunkin teon tiettyyn lokeroon. Alkukulttuurissa ihmisillä on oikeus luoda ihmisten teoista sterotypia sille ryhmälle, mistä teon tekijä on peräisin. Stereotypiat saavat ihmiset tuntemaan yhteenkuuluvuutta ja ne sitovat ihmisiä yhteen. Yhtenäiskulttuuri syntyy aina siitä, että ihmiset voivat vapaasti arvottaa teot johonkin kulttuuriin kuuluviksi, jolloin sellaiset kulttuurit työnnetään yhteiskunnan marginaaliin, joista nousee stereotyyppisiä tekoja ja käyttäytymistä. Yhtenäiskulttuuri muodostuu niistä ihmisistä, jotka eivät näe omassa käytöksessään moitittavaa, jolloin se luo luottamuksen ilmapiirin yhteiskuntaan.

Kansakunnan yhtenäisyys ja ihmisten välinen luottamus alkaa murentua, kun ihmisille luodaan lakeja, vaikka he voisivat entisilläkin laeilla toimia oikein uusien teknisten innovaatioiden kanssa. Kun ihmisten välinen luottamus on saatu poistettua ja kun yhtenäiskulttuuria on vain juhlapuheissa, niin se saa ihmiset käyttämään väärin niin vanhoja kuin uusiakin tekniikoita, jolloin poliitikot huomaavat, että valtiossa tarvitaan lisää lakeja, jotta ihmiset saadaan ojennukseen ja nuhteeseen.

Lopulta poliitikot joutuvat säätämään sterotypioiden luomisenkin rikokseksi ja vihapuheeksi, vaikka juuri teon liittäminen johonkin ryhmään olisi juuri sitä, mitä yhteisöllisyyden vaaliminen tarvitsisi, ja millä sellaisten tekojen tekijät voitaisiin marginalisoida ja lopulta poistaa valtiosta.

Stereotyppinen puhe, yleistävä puhe (vihapuhe) on vielä kriminalisoimatta, mutta odottakaa vaan, niin jo seuraavalla jallituskaudella rahapulaa potevat omista eduistaan kiinnipitävät ahneet poliitikot säätävät sen sata eri lakia yleistävälle puheellekin, eli sille toiminnalle, jolla ihmiset luonnostaan pitäisivät toisistaan huolta.
YLE, 31.12. 2018: Sipilä uudenvuodentervehdyksessään: Vihapuheen viljeleminen on rikos. "Epäiltyihin rikoksiin Oulussa ovat syyllistyneet yksilöt, eivät väestöryhmät", pääministeri muistuttaa.

Moraalittomat johtajat nostavat yhtenäiskulttuurin marginaaliin työntämät väestöryhmät jalustalle valtion keskelle , koska moraalittomuuteen kuuluu uskomus, että kun stereotyyppisesti käyttäytyvä ryhmä tuodaan rehellisten ihmisten keskelle, niin se saisi rehelliset ihmiset hyväksymään juuri sen käytöksen, jonka he ovat jo tuominneet.
Stereotyyppisen väestöryhmän pitäminen jalustalla vaatii valtavasti uusia lakeja ja veronmaksajien rahaa, jolloin kansalaisten moraalia ei suinkaan nosteta sillä, että poliitikot pitävät esillä juuri sitä väestöryhmää, joka elää veronmaksajien rahoilla ja toimii vastoin niitä kulttuurin tapoja, joiden ansiosta kansasta aikoinaan muodostui yhtenäisarvoilla pelaava systeemi.

Vahtera, 31.12. 2018: Milloin Suomesta tuli tällainen.

Yhtenäiskulttuurin tuhoaminen massamaahanmuutolla ei olisi täydellistä, jollei suvaitsevaisuusideologiauskovaiset tuhoa vielä sitä agenttia, joka sai aikaan yhteispohjoismaisilla arvoilla toimivat viisi loistavaa valtiota. Yleistävän puheen säätäminen rikokseksi on se viimeinen naula siihen arkkuun, jonne yhtenäiskulttuuri on jo tiputettu.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Haluan valkoisia suomalaisia jatkossakin

Helsingin Sanomat, 25.12. 2018: Amerikkalaisessa pikkukaupungissa Spiegelin toimittaja todettiin huijariksi jo kauan sitten – ”Oikein olivat vain asiat, jotka lapsikin pystyy googlaamaan”.

Faktan tarkistamista hehkuttavat suvaitsevaiset ovat kaikkialla samanlaisia; He eivät siedä sitä, että joku on eri mieltä heidän kanssaan ja siksi he mustamaalaavat kaikkia omilla aivoillaan ajattelevia, jotta voisivat itsetyytyväisinä lukea omia valheitaan painetusta sanasta.
Onko juurikaan eroa Der Spiegelin (ex-)tähtitoimittajalla ja vaikkapa Helsingin Yliopiston kestävän kehityksen professorilla, Kristina Lindströmillä, joka on yliopiston suojissa suojassa faktantarkistajilta:
Ålands Nyheter, 29.11. 2018: HBL: Professor i hållbar utveckling vill se finländarna dö ut och inte föda fler barn.
Professori Kristina Linström: "Haluan nähdä suomalaisten kuolevan sukupuuttoon ja että toivon, heidät korvataan maahanmuuttajilla."
(Eikö tuo professori olekaan suomalainen, kun hän haluaisi katsella vierestä kaikkien suomalaisten kuolemaa - oman elämänsä aikana? Jos hän on suomalainen, niin miksi hän ei ensin lopeta itseään ja omaa sukuaan sukupuuttoon, vaan hän puhuu ikään kuin olisi jokin teloittaja, joka nauttii kehittyneen kansan sukupuutosta?)
Miten sellainen ihminen voi olla kestävän kehityksen professoritasoinen asiantuntija, joka toivoo niiden ihmisten häviävän maailmasta, joiden ansiota on sen tasoinen yhteiskunta, joka on mahdollistanut hänen professuurinsa ja kaikki ne rakenteet, jotka vielä antavat hänelle tilaa puhua läpiä päähänsä?

Sekö on kestävää kehitystä, että vähän sikiävät suomalaiset korvataan hyvin sikiävillä afrikkalaisilla, jotka eivät ole vieläkään saaneet omia yhteiskuntiaan edes säälliseen järjestykseen, vaikka afrikkalaisilla oli ollut jopa satatuhatta vuotta enemmän aikaa kehittää musiikkia, tiedettä ja teknologiaa ja ryhtyä orjuuttamaan eurooppalaisia?
Kestävän kehityksen professorin ajatusta seuraten, hän  joutuu kiroamaan impivaaralaiset suomalaiset alimpaan hemmettiin, kun he sikisivät niin hyvin silloin Impivaaran aikaan. Ilmankos suvaitsevaiset eivät halua palata Impivaaraan, koska siellä vain valkolaisilla oli suurperheitä, mutta nykyään se on kestävää kehitystä kun Suomen vähäväkinen suomalainen väki halutaan korvata 10-henkisillä mamuperheillä, joiden uskomuksetkin ovat täysin yhteensopivia suvaitsevaisten oppien kanssa.
Aika onnetonta ajattelua "oppineilta", jos ei haluta miettiä edes sitä vaihtoehtoa, mitä sitten, jos afrikkalaiset olisivat ensiksi keksineet ruudin, klosetin ja painovoiman? Ja tuon ajattelun puutteen tähden ei sitten haluta ajatella sitä vaihtoehtoa, mitä ihmiskunnalle tapahtuisi, jos maailmasta poistetaan länsimaalaisuus ja suomalaiset! Professionaaliset kirjanoppineet imaameineen ja shamaaneineen taitavat olla vieläkin tukkeina vuolaassa virrassa - täysin kykemättömiä ohjaamaan ihmiskuntaa turvalliseen ja sivistyneeseen huomiseen!
B, 18.9. 2018: Homo Cogitans-Pohtiva Ihminen.
Havukka-Ahon ajattelija osaa ajatella myös niitä ajatuksia, jotka eivät suoraan seuraa siitä, miltä asiat nyt näyttävät: IS, 30.12. 2018: Setä Arkadia: Kaivoskohu sen taas näytti: viisas, viisaampi – Ville Niinistö!

Pelkästään se, että ihminen luulee maailman toimivan lineeaarisesti todistaa tuollaisen oppineen ihmisen ajattelun olevan lapsellista. Ikään kuin suomalaisten määrä ei pysähtyisi  jollekin optimaaliselle tasolla, vaan jopa yliopistoissa opetetaan asioiden menevän aina suoraviivaisesti; että jos havaitaan avaruuden laajentuvan, niin se merkitsee, että kaikkeus on tullut olemattomasta pisteestä, ex nihilo;
että jos havaitaan suomalaisten olevan vähentymään päin, niin siitä seuraa, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon, ad nihilum, eikä asialle mahda mitään ja siksi on julistettava lopullisena totuutena, että sehän on vain hyvä juttu, kun kehittyneet kansat korvataan kehitysmaalaisilla yhden sukupolven kuluessa.

Der Spiegel on katsonut peiliinsä ja nähnyt erittäin ruman suvaitsevaisen naamansa:
Spiegel Online, 23.12. 2018: A Fantastic Town Fergus Falls in Minnesota is one of the places Claas Relotius spread untruths about.


Suoraviivaisuudesta vielä vähän asiaa:

Iltalehti, 30. 12. 2018: Ruotsalaiset rotututkijat ryöstivät suomalaisten hautoja: Karoliininen instituutti käsittelee viimein vaatimuksen kallojen palauttamiseksi.
Yksioikoiset ruotsalaiset taisivat itse asiassa itse keksiä rodunjalostuksen ja sen, miten ruotsalaiset näkivät olevansa kaikessa parempia kuin matalaotsaiset suomalaiset.
Kun Hitler sitten ryhtyi iljettäviin toimiin ruotsalaisten ajatustehtaiden paskojen takia, niin sen tultua lopulta ilmi ja yleisen paheksunnan kohteeksi, niin ruotsalaiset päättelivät, että he ovat parempia kuin muut, kun he tuhoavat oman maansa ja vaihtavat ruotsalaiset muslimeihin.

Jälleen kerran mitään kaareutuvuutta ei ollut ruotsalaisten ajattelussa havaittavissa, vaan heti suoraan tekemään itsemurha, kun heidän aivopaskansa ruotsalaisten paremmuudesta johtikin historian pahimpiin kuuluvaan kansanmurhaan ja siksi ruotsalaiset nauttivat suuresti, kun he tappavat itse itseänsä ja nirhaavat sitä yhteiskuntaa rikki, josta heidän  pitäisi olla ylpeä.

Sama itseinhoon perustuva itsetuhoisuus on kaikille suvaitsevaisille tyypillistä suoran toiminnan käytöstä. Kuten ruotsalaisista huomataan, niin erityisen tyhmää suvaitsevaisuutta on juurikin ruotsia äidinkielenään puhuvilla: Ilta-Sanomat, 16.3. 2016: Nyt se on tutkittu: Suomea äidinkielenään puhuvilla korkeampi älykkyysosamäärä kuin suomenruotsalaisilla.

Myös Suomessa havaitaan, miten juuri ruotsinrakastajat mielellään haluavat tuhota kaiken suomalaisuuden ja vaativat suomalaisten tuhoamista vaihtamalla suomalaiset kehitysmaalaisiin. Jostain syystä suvaitsevaiset eivät tajua toimivansa kuin natsit, jotka halusivat parantaa rotuaan tuhoamalla parempiaan.
Mitään eroa natseihin ei ole niillä suvaitsevaisilla, jotka puhuvat suomalaisten hävittämisestä ja heidän korvaamisestaan jollakin paremmalla rotuaineksella.
Juuri tuohon tuo kestävän kehityksen professorikin tähtää ylistämällä sitä, että suomalaiset ovat suorassa alamäessä kohden lopullista häviämistään. Ei toki Länsi-junaa saa yrittää pysäyttää ajamasta mereeen, koska siinä voisi lähteä jopa professuuri alta, jos argumentoisi niitä vastaan, jotka toivovat länsimaalaisuuden tuhoutumista.

Mitä sitten tapahtuisi, jos suvaitsevaiset todellakin onnistuisivat tuottamaan tänne miljoonia kehitysmaalaisia? Mitä niille siirtolaisille täällä tapahtuisi, jos Suomesta häviäisi se kansa, jonka työn arvolla heitä on pidetty hengissä? Tuskinpa professoritkaan ovat valmiita pudottamaan palkkaansa tai elintasoaan kestävälle tasolle, puhumattakaan, että he ideoisivat sellaisen talouden, joka toimisi ilman rahaa, sillä rahatalous ei koskaan voi toimia ilman rikkaita, varallisuuden kerääntymistä harvoille.


Kuten Hitler uskoi olevansa oikeassa halutessaan tappaa maailman älykkäin rotu sukupuuttoon, niin samalla tavalla myös suvaitsevaiset haluavat tuhota maailmasta kaikki ne, jotka ovat heitä parempia. Suomessakin jopa korkeakoulut ovat omaksuneet natsi-Saksalaisen tavan opettaa kansalle, miten kansasta pitää poistaa se aines,  joka ei usko virallista, kansattomuussosialistista, totuutta.

Valitettavasti asia on niin, että te suvaitsevaiset jouduttu lopulta väkipakolla viemään tuhoamisleirille ne loput suomalaiset, jotka eivät sovi teidän rotuoppiinne kehitysmaalaisten paremmuudesta.
Semminkin, koska jo sademetsien viimeiset heimot todistavat, että jopa muutaman sadan ihmisen lauma voi elää jopa tuhansia vuosia ilman, että sitä uhkaa se sukupuutto, jota te suvaitsevaiset toivotte nyt suomalaisille, koska te ette vielä ole sillä asteella, että vaatisitte meitä karjavaunuihin.
Eihän toki voida sallia sitä, että jossakin joku suomalainen sadan ihmisen heimo eläisi loputtomasti, ilman pelkoa sukupuutosta, joten se on hyvä asia, että jo nyt liberaaleissa yliopistoissa suvaisevaiset opettavat, miten hienoa se on, kun kaikki suomalaiset kuolevat jollakin tavoin sukupuuttoon, ja pian.

On siinä kestävän kehityksen professoreilla pähkinää purtavaksi, miten on mahdollista, ettei edes planeetan eristyneimmät heimot ole kuolemassa sukupuuttoon, kun niiden annetaan itse kehittyä omia aikojaan! Aika on rahaa, paitsi suvaitsevaisille, joilla ei ole aikaa antaa kansojen kehittyä omia aikojaan sille tasolle, mikä vaaditaan, että ne voisivat teknisesti ja taloudellisesti tasavertaisina solmia liiton muiden vastaavien kansojen kanssa. Mutta tuo olisikin sitä kestävää kehitystä, joka on täysin vierasta kaikille suvaitsevaisille ja heidän yli-imaameilleen, joiden lähitulevaisuuden tähtäimenä on tuhota Länsi.
B, 22.11. 2018: Primitiiviset kansat suojelun kohteina.

B, 29.12. 2018: USA:ssa on tehty faktan tarkistusta.

lauantai 29. joulukuuta 2018

USA:ssa on tehty faktan tarkistusta

Milloin Suomessa tehtäisiin Tosiselvää politiikkaaTrump: "We Have Not Gained Anything" By Killing Saddam And Qaddafi.
CNN Politics, 25.11. 2015: Trump: World would be '100%' better with Hussein, Gadhafi in power.
A. Erkkilä, 28.12. 2018: Miksi rauhanpuolustajat eivät hurraa Trumpille?

Suomi on menossa kohden samanlaista anarkiaa, mihin Länsi saattoi Irakin, Libyan ja Syyrian, kiitos suvaitsevaisten:
Helsingin Sanomat, 29.12. 2018: HS sai haltuunsa poliisin sisäisen ohjeen: Valtaosa rikos­ilmoituksista jätettävä tutkimatta – Johto selittää, mitä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen linjaus merkitsee.
Kohta Suomessakin joudutaan sallimaan käsiaseet, jotta kansalaiset voisivat itse parantaa turvallisuuttaan: Voice of Europa, 28.12. 2018: Pepper spray legal in Denmark as of January 2019 “to increase security of citizens”.
Poliitikot ja Poliisi eivät ehkäpä tajua, että vihapuhe lisääntyy sitä mukaan mitä vähemmän valtiovallalla on kiinnostusta selvittää rikoksia. Vihapuheen torjuntaan poliisilla kyllä riittää varoja ja resursseja, joka on aika hemmetin typerää, koska turvattomuus ja poliisin saamattomuus ovat vihapuheen motiiveja. Laittakaa ne vihapuhepoliisinne selvittämään niin sanottuja pikkurikoksia, niin se olisi parasta resurssien käyttöä ja vihapuheen torjuntaa.
Vahtera Vantaalta: Milloin Suomesta tuli tällainen.
Kansalainen, 26.12. 2018: Kiina antoi matkustusvaroituksen: Ruotsiin ei ole turvallista matkustaa!
Kansalainen, 28.12. 2018: Turvallisuusasiantuntija: Ruotsi kulkee vääjäämättä kohti sisällissotaa.

Suomessa poliitikot kinastelevat kaivoslaista, kenen moka se on, mutta poliitikot eivät halua korjata edes sitä mokaa, puhumattakaan, että kansallistaisivat Suomen maaperän mineraalit tai edes sähköverkon.
HS, 30.3. 2018: Suomen kaivoslaki yllyttää ryöstökäyttöön.
T. Heinonen, 28.12. 2018: Kaivoslaki tulee uudistaa ja luopua ”se saa joka ehtii” -periaatteesta.
M.O.T, 17.12. 2018: Totta helvetissä siirtohinta nousee: käsikirjoitus.
M.O.T, 17.12. 2018: Olet oikeassa, sähkön siirtohinta on noussut rajusti.
HS, 29.12. 2018: Kohua herättänyt kaivos­laki kaipaa uudistamista, sanoo asian­tuntija – ”Ei ole tietenkään järkevää lahjoittaa arvo­metalleja näille yhtiöille”.

B, 13.4. 2018: Sananvapauden rajoittaminen johtaa diktatuuriin.

torstai 20. joulukuuta 2018

Vankilakoe-Pedofiilipapit vanginvartijoina

Tämä on tarkoitettu erityisesti poliitikoiden virallistamille psykologeille, josko he heräisivät ja kertoisivat totuuden uskonnoista poliitikoille, jotta uskontojen suojelu vihdoinkin lopetettaisiin ihan vaan siksi, että pyhyyden suojelu on täyttä idiotismia.
Jotta pyhyyden suojelussa olisi edes minimaalisesti järkeä, niin silloin pyhään uskovien pitäisi uskoa pahuuden olevan pyhyyttä voimakkaampi voima. Muutoinhan uskovainen ei voisi loukkaantua, jos hän oikeasti uskoisi olevansa vahvemman puolella!
Eihän ihminen voi loukkaantua muurahaiselle siitä, että muurahainen puree varpaaseen! Niin, tietysti typeryys voi saada ihmisen raivostumaan muurahaisille, joka on muuten ihan sama, jos suvaitsevainen raivostuisi Halla-aholle. On idioottimaista raivostua heikommalleen, mutta on suoranaista typeryyttä raivota vahvemmalleen.
Uskonrauhan suojelun pitäisi kuulua lasten suojelijoilla, tai jopa vieläkin heikompien suojeluun. Tulee lähinnä mieleen erittäin pahasti kehitysvammaiset, jotka tarvitsevat yhtä paljon suojelua kuin uskovaiset, jotka julistavat, että heillä on maailmankaikkeuden suurin voima puolellaan.
Kaikkihan tuntevat sen psykologian kokeen, jolla opiskelijat jaettiin vankeihin ja vanginvartijoihin.
Esimerkiksi blogissa 30.7. 2014: Ruotsalaiset haluavat lopettaa Stanfordin vankilakokeen.

Väitän, että uskontojen johtohenkilöt toimivat tismalleen samoin kuin Stanfordin vankilakokeen vanginvartijat. Kun ihmiselle annetaan vaikutusvaltaa ylitse muiden ihmisten, niin hän ei voi mitään sille, että hänestä tulee kusipää -- varsinkin silloin, kun valtaa on annettu joukolle ihmisiä, joiden vielä sanotaan omaavan lopullinen ja ikuinen totuus.

Tässä pyritään selvittämään se, miksi uskontojen johtajistoista jatkuvasti paljastuu kusipäitä. Mielestäni se on pelkästään typeryyttä selittää uskontojen sisällä tapahtuvat rikokset vain jollakin inhimillisellä tarinalla ja jättää uskonto ja sen vallan käyttö täysin huomiotta motiivia määritettäessä.
Se on todistettu monen monta kertaa, että kun ihmniselle annetaan vaikutusvaltaa (auktoriteettia), niin hän alkaa käyttämään sitä väärin.
Ymmärrän toki, että vaikutusvalta on aivan liian yksinkertainen selitys niin filosofeille, psykologeille kuin poliitikoillekin, joten siksi kansalaisia voidaan edelleen vaatia olemaan uskossa kivikautisiin uskomuksiin, kuten uskomuksiin ja ideologioihin, jotta poliitikot ja papit eivät menettäisi uskottavuuttaan, hillopurkkiaan.

Stanfordin vankilakokeen lopettamiseen vaadittiin ulkopuolista voimaa. Yksikään vanginvartijaksi valittu ei halunnut luopua arvovallastaan, vaan pikemminkin halusi sitä lisää kiduttamalla alamaisiaan. Stanfordin kokeessa ei ole mitään periaatteellista eroa politiikkaan tai uskontoihin.
Jos joku psykologi ei vielä tajunnut, niin väännettäköön rautalangasta, että papit kokevat, miten heidät on valittu pitämään muita alamaisinaan, vankeina, tyhminä, tietämättöminä. Katsokaa kaapuihin pukeutuneita pappeja ja imaameja, miten he katsovat uskovaisiaan alas päin. Juuri siksi saarnastuolikin on viety korkealle ja juuri sitä varten kaikissa uskonnoissa opin julistajien pitää erottautua uskovista. Imaamin puku on vanginvartijan virka-asu.

Papit, imaamit, gurut ja rabbit eivät koskaan voi kohdata uskovoisia tasavertaisina. Se on yhtä mahdotonta myös psykologeille. Yksikään psykologi ei voi kohdata ihmistä ihmisenä.

Vaikutusvaltaa ei voi koskaan käyttää oikein.
Maailmankaikkeus ei olisi mahdollista, jos vaikutusvaltainen henkilö olisi oikeasti ja universaalisesti oikeassa. Me tiedämme kokemuksesta, että kaikki imperiumit tuhoutuvat siksi, koska niiden johtajista tulee kusipäitä. Edes Jumala ei halua vaikuttaa ihmiseen, luotuunsa, mutta jokainen väärä profeetta vaatii aina muilta kunnioitusta, sillä ihmisestä tulee aina väärä profeetta, kun hänelle annetaan vaikutusvaltaa, eli kun uskovaiset lopettavat ajattelun ja uskovat, että joku muu voi ajatella paremmin, mitä yksilö itse voisi itsensä hyväksi ajatella. Yksilöiden aivot olisivat luotu täysin turhaan, jos oikeasti olisi joku, joka pystyisi korvaamaan yksilön aivot.

Papit, poliitikot ja muut vanginvartijat oikeasti uskovat, että heidän ajattelunsa sopii kaikille uskovaisille, ja jopa niille, jotka eivät vielä ole uskossa ainoaan oikeaan uskontoon. Jos papit eivät noin ajattelisi, niin silloin he eivät voisi olla pappeja. Pappeus vaatii, että papin on sokeasti uskottava olevansa absoluuttisen oikeassa, koska on lukemattomia uskovaisia, jotka odottavat papilta ainoita oikeita totuuksia.
Arvovallan haluaminen edellyttää, että jo arvovaltaa omaava uskoo olevansa jonkin sortin profeetta, ainakin Jumalan edustaja muille.

B, 20.12. 2018: Auktoriteetti on uskovaisuuden seuraus.

Auktoriteetti on uskovaisuuden seuraus.

HS, 20.12. 2018: Mittava pedofiiliskandaali jälleen Yhdysvaltojen katolisessa kirkossa: Nyt lasten hyväksikäytöstä epäillään 700:aa papiston jäsentä.

Uskonto ilman pappia on mahdotonta. Uskonnollisuus tarvitsee uskonnon johtajia. Johtajilla on aina taipumusta kusta ylöspäin. Ei ole sellaista instituutiota, jonka johtajisto olisin kaikin puolin moitteetonta väkeä. Pelkästään se on rikos ihmisyyttä vastaan, jos johtaja vaatii itselleen suurempaa palkkaa ja suurempaa arvonantoa.

Kun puhutaan kaikkien uskontojen parissa sattuneista lasten hyväksikäytöistä, niin syyllisiä niihin on etsittävä jostain muualta kuin kirkoista, moskeijoista, asrameista, synagoogista jne.

Uskontojen piirissä tapahtuviin rikoksiin syyllisiä ovat kaikki uskovaiset, jotka vaativat itselleen pyhiä kirjoituksia. Joku voi vaatia oikeutta pyhiin kirjoituksiin vain silloin ja siinä, kun hän ei itse ajattele, miten asiat ovat. Maailmassa voi olla pyhiä kirjoituksia vain siten, että uskovaiset ovat ensin antaneet jollekin taholle auktoriteettiaseman pyhittää joku pyhäksi. Eivät ne kirjoitukset itsestään saa pyhyyttä, vaan siihen vaaditaan aina sokeaa uskovaisuutta.

Kun uskovaiset ovat antaneet jollekin henkilölle auktoriteettia, vaikutusvaltaa, niin silloin ja siinä tuollainen henkilö alkaa saamaan kusta päähänsä. Tämä koskee yhtä lailla myös  poliitikoita.
Näin ollen yhdenkään uskovaisen ei tule kauhistella tai syyttää pedofiliapappeja, koska juuri uskovaiset ovat syypäitä siihen, että papeilla on auktoriteettiasema jopa muiden lapsiin nähden.

Maailma ei tule pääsemään eroon rikoksista lapsia kohtaan niin kauan, kun maailmassa on yksikin uskovainen, tai poliitikko, joka vaatii ihmisiä uskomaan siihen, että uskonnot tarvitsevat suojelua.

B, 16.8. 2018: Pappien pedofilia ei ole geenien aiheuttama.
B, 18.8. 2018: Pedofiliasta eheytyneet papit.
B, 19.6. 2017: Maailmasta puuttuu oma Tahto.
B, 17.11. 2015: Uskonnon kaikkinainen kyseenalaistaminen.
B, 20.12,. 2018: Vankilakoe-Pedofiilipapit vanginvartijoina.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Huippu-uskovaisten kusennousut

IL, 14.12. 2018: IL selvitti: Irakilaisten osuus peräti 12 prosenttia Suomessa vuonna 2017 tehdyistä raiskauksista.
Kokeeko "Rauhanuskonto"-käsite saman kohtalon kuin käsite "Vapaa kasvatus"?
Jos lapsella ei ole rajoja, hän ei voi silloin kokea uhmaikääkään, eli rajaton lapsi ei itsenäisty, vaan hänestä kuoriutuu joku lässyttävä suvakki, joka vaatii rajattomuutta kaikille, ettei kukaan voisi umata suvaitsevaisten ideologiaa. Vapaasti kasvatettu suvaitsevainen ei ole koskaan päässyt eroon vauvamaisesta omnipotenssista; Hän uskoo, että muut ovat olemassa hänen oikkujaan varten, eikä kellään saa olla omia ajatuksia.  Sama pätee uskovaisiin:
Kun maahanmuuttajien uskontoa kutsutaan rauhanuskonnoksi, niin silloin sellaista uskontoa ei kukaan saa uhmata, koska siinä ei ole mitään särmää, jota vielä voisi hioa pehmeämmäksi.
Rauhanuskovaisille ei edes voi asettaa rajoja, koska kaikki suvaitsevaiset uskovat sokeasti, että rauhanuskovaisen on mahdotota edes ajatella pahaa kenestäkään, ja siksi suvakit mielellään kuljettavat parrakkaita maahanmuuttajia lastentarhoihin, jotta lapset voisivat hieroa pehmeitä hipiöitään karkeisiin rauhan karvoihin.

M.INFO
Irakilaismiesten vierailut päiväkerhoissa, kouluissa yms.
Jostain käsittämättömästä syystä johtuen suvaitsevaiset ilmiselvästi haluavat työllistää koneinsinöörinsä vain lastentarhoihin. Eikö olisi mitenkään mahdollista antaa näille irakilaisille edes lapio käteen, jos heitä ei voi viedä tehdassaleihin?

Raakaa psykologiaa psykologeille ja muille suvaitsevaisille.
Kun ihmistä kutsutaan rauhanuskovaiseksi, niin silloin uskovainen katsoo, että häneltä ei odoteta rajoja ja hänelle on annettu lupa tehdä mitä tahansa. Rauhanuskovaiseksi nimittely estää uskovaisen itsenäistymisen ja sitoo hänet entistä tiukemmin imaamien käskyvallan alle. Rauhanuskovaiseksi kutsuttu uskoo olevansa aina oikeassa ja muiden aina väärässä. Kyseessä on samanlainen kusen päähännousu, jota havaitaan vaikka urheilijoissa, jotka ovat päässeet huipulle.

Rauhanuskovaiset ovat ikuisella palkintokorokkeella.
Kutsu lasta kympin tytöksi, niin saat olla vuoren varma, että tyttö alkaa oireilla. Jostain kumman syystä edes psykologit eivät pysty näkemään, miten se on suoranaista pahuutta kutsua ihmistä rauhanuskovaiseksi. Ikään kuin maailmassa tosiaan joku uskonto olisi niin ylivertainen, että sen uskovaisilta ei edes vaadita mitään sisäistä itsetutkiskelua, koska Suomessakin on miljoona suvakkia, jotka kiljuvat kuin teurassiat, jos joku vähänkin arvostelee rauhanuskontoa.

Kun vääräuskoiset kaikessa tyhmyydessään vielä haluavat opettaa maahanmuuttajille suomalaista oikeuskäytäntöä, niin se on täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, kun noita samoja maahanmuuttajia kutsutaan rauhanuskovaisiksi. On absurdia kutsua jotakin rauhanuskovaksi ja samalla opettaa hänelle tapoja.
Rauhanuskovainen ei tarvitse lakia!
Jo vähäisellä määrällä empatiaa kuka tahansa voisi itsekin havaita, että se ottaisi todella kovasti pattiin, jos sinua pidettäisiin täysin virheettömänä rauhankyyhkynä, mutta sitten sinut viedään oikeustalolle opiskelemaan maallista lakia, vaikka sinua pidetään kyvyttömänä kaikkeen pahuuteen!
Voiko kukaan olla niin tyhmä, että alkaa opettamaan ikuiselle palkintokorokkeelle nostettua rauhanuskovaista maan tavoille, kun sillä korokkeella seisovat katsovat, että homman pitää mennä päin vastoin?

Suomalaisten tapojen ja oikeusperiaatteiden opettaminen maahanmuuttajille aiheuttaa maahanmuuttajissa vihaa suomalaisia kohtaan. Tämä on kiistatonta, koska vähän väliä saadaan lukea, miten median lellikit ja kaikenlaisissa trust- ja pilottihankkeissa mukana olleet mamut ovatkin heti kohta täyttämässä rikostilastoja. Valitse joku mamu vuoden henkilöksi, niin pian hänen kuvansa jo komeilee täysin päinvastaisissa uutisissa.
IL, 27.11. 2015: Tällaisilla kalvoilla turvapaikanhakijoille opetetaan suomalaisia tapoja.
SU, 18.5. 2018: Vuoden pakolaisnainen sai syytteen törkeästä rahanpesusta.
IL, 17.5. 2016: Turvapaikanhakijat Oulussa: Ennakkoluulot hidastaneet hyvien suhteiden luomista.
PT-media, 13.12. 2018: Toinenkin Oulun rauhanuskovainen oli turvapaikkamaskotti – mukana erityisessä kotouttamisohjelmassa.

Sekin voi tulla kyseeseen, että suvaitsevaisten on tosi vaikeaa valita aito pulmunen maahanmuuttajien esittelykappaleeksi kaikkien rauhanuskovaisten joukosta. Pulmusilla kun ei ole sellaista hihamerkkiä, josta heidät erottaisi samalla tavalla massasta kuin suvaitsevaiset erottavat perussuomalaiset suomalaisista.

Suomen Uutiset, 14.12. 2018: Perussuomalaiset tyrmistyneitä – yksikään muu puolue ei lähtenyt mukaan välikysymykseen turvapaikkapolitiikasta ja kansalaisten suojelusta.

No ei tietysti oikein ajattelevien tarvitse välittää kansalaisten suojelusta, sillä oikein ajattelevien mukaan maahanmuuttajian rauhanuskonnon uskovaisuus estää maahanmuuttajia tekemästä mitään pahaa kellekään. Jos nuo suvaitsevaiset olisivat huolissaan maahanmuuttajien aiheuttamasta uhasta suomalaisuutta ja suomalaisia kohtaan, niin silloinhan suvaitsevaiset eivät enää voisi puhua rauhanuskonnosta.

Perussuomalaiset eivät usko maahanmuuttajien uskonnon olevan maailman ainoa rauhanuskonto, joten juuri tuo tyhmänläntä uskomattomuus saa perussuomalaisissa aikaan hätäännystä ja turhaa stressiä. Perussuomalaisillekin tekisi hyvää uskoa sokeasti maahanmuuttajien olevan rauhanuskovaisia, niin Suomessa olisi silloin kaikki hyvin ja suomalaiset lapset saisivat iloita isoisten irakilaisten kanssa ilman mitään pelkoa.



Oikea Media, 13.12. 2018: Tsekki haluaa kieltää islamin kokonaan: "Kaikki vihaa ja väkivaltaa edistävät ideologiat olisi kiellettävä".
Kansalainen, 15.12. 2018: Saksan Muslimiveljeskunta haluaa maasta islamistisen valtion.
B, 13.12. 2018: Valtio ostaa koraaneja terroristeille.

torstai 13. joulukuuta 2018

Valtio ostaa koraaneja terroristeille

IL, 1.11. 2016: Miehelle syyte Koraanin polttamisesta Etelä-Pohjanmaalla.
 - Kun muslimi tekee rikoksen, niin silloin hän on henkinen koraanin polttaja.
Se on moraalitonta tuomita koraanin polttaja, jos raamatun polttajia vain silitellään ja hartaille muslimeille annetaan lisäoppia siitä, miten olla vieläkin hartaampi muslimi:
YLE, 13.11. 2015: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja.

Kun valtio hankkii koraaneja vangituille terroristeille, niin se on kiistaton todiste siitä, että poliitikot ja julkisen viran haltijat pitävät islamia rikollisena järjestönä. Koraanin antaminen muslimiterroristille tarkoittaa juuri sitä, että valtio tunnustaa terroristin olevan aito muslimi, jolloin puhe siitä, että terroristin teot eivät millään tavalla liity islamiin, ovat vain valhetta.
The Brussels Journal, 27.2. 2006: Former Soviet Dissident Warns For EU Dictatorship.

Uskovainen voi tehdä rikoksia vain ja ainoastaan siksi, että hän on lukenut pyhästä kirjastaan miten ihminen voi olla aito uskovainen. Kaikki ne teot, joista koraaniin uskovaiset terroristit ovat vangittuina, löytyvät koraanista. Kun kristitty polttaa vaikkapa aborttiklinikan, niin jostain kumman syystä silloin tuomarit näkevät sen teon johtuvan uskonnosta, mutta kristittyjen uskonto ei olekaan rauhanuskonto, koska se on länsimaalaisten imperialistinen uskonto, ja länsimaalaisuus itsessään on jo havaittu rikokseksi kehitysmaalaisia ja heteronormatiivisia kohtaan.
Joku voi tietysti viilailla pilkkua, ettei koraanista löydy kiväärillä tappamista, mutta vääräuskoisten ja luopiouskovaisten tappaminen sieltä löytyy, ja tuomarit ovat epäpäteviä, jos he eivät ota huomioon terroristin uskonnollista motiivia.
Tuomiovalta on jo tehnyt päätöksen, että rauhanuskonnon uskovainen ei voi tehdä mitään rikollista uskonnollisesti motivoituneena. Esimerkiksi Halla-ahon tuomion perustelut.
Paholaisen Asianajaja, 14.12. 2018: Kanada heitti allahinpilkkalakinsa roskiin.

Valtio antaa rikoksen tehneelle uskovaiselle rikollisjärjestön ohjekirjan, miten ihminen voisi elää uskonnollisena rikollisena saamatta kuitenkaan koskaan tuomiota siitä, että kuuluu ideologiseen järjestöön, jonka pyhä kirja kehottaa olemaan paha väärinajattelijoita kohtaan, kun asiaa katsotaan väärinajattelijoiden, rauhanuskonnon uhrien puolelta.
Koraanin antaminen terroristille on samaa, jos moottoripyöräkerhon jäsenelle tarjottaisiin kerhon sääntökirja, kun hän istuu tuomiotaan jostain rikoksesta.
Valtion sensuuritoimisto voisi ainakin poistaa vankiloiden koraaneista "saatanalliset säkeet", ne kohdat, joissa oikeauskoisia kehotetaan tappamaan vääräuskoiset.

Ihminen ei koe tekevänsä mitään väärää, kun hän uskoo lujasti kirjasta lukemaansa totuuteen. Koska uskonnollisesti motivoituneet kokevat olevansa täysin viattomia tekoihinsa, niin silloin se on rikos koko ihmiskuntaa vastaan pitää uskonnollisia rikoksia tekeviä ihmisiä hyvään Jumalaan uskovaisina. Koska valtiovalta kuitenkin antaa terroristeille koraaneja, niin juuri siinä valtiovalta on tunnustanut terroristin uskonnollisen motiivin olevan täysin oikea ja laillinen, sillä valtiovalta on luvannut laeillaan suojella rauhanuskovaisia kaikelta, joka vähänkin saisi uskovaisissa aikaan kriittistä ajattelua uskontoaan kohtaan. Päin vastoin:

Rauhanuskovainen ei saa olla pettynyt uskontoonsa.
Valtiovalta tuomitsee jokaisen, jonka kuvitellaan jollakin tavoin aiheuttaneen uskovaiselle pahaa mieltä. Valtiovallan mielestä uskovaista pitää suojella negatiivisilta tunteilta, sillä lain mukaan uskonnollisen ihmisen pitää olla uskonnostaan hurmioitunut, eikä edes uskovaisille sallita kriittisyyttä omaa uskontoaan kohtaan, koska myös se rikkoisi uskonrauhan.

Uskonrauhanlaki ei salli uskovaisille rohkeutta omaan ajatteluun, vaan uskonrauhanlaki velvoittaa uskovaiset pelkäämään oikeiden uskovaisten kostoa. Laki uskonrauhasta vaatii ihmisiä olemaan pelkureita, sillä uskonrauhanlain säätäjät ja- puolustajat ovat itsekin pelkureita:
YLE, 11.5. 2017: Kareem voitti pelkonsa ja kertoo avoimesti hylänneensä islamin: “Kotimaassani ex-muslimit voivat joutua vankilaan”.

Islamilaisessa maailmassa kaikki islamin haarat ovat sodassa toisiaan vastaan, mutta edes se tosiasia ei ylety oikeusistuimiin saakka ja saisi tuomareissa aikaan kriittisyyttä uskonrauhalakia kohtaan.
Outoa, sillä poliitikot eivät noudata edes puoluerauhaa, vaan ovat julistaneet demokraattisen puolueen jo ennen vaaleja olevan kelvoton. Koska oikeat puolueet vähät välittävät demokratiasta, niin vähintä, mitä tuomiovalta voisi kansan hyväksi tehdä, olisi siinä, että poliitikoiden säätämät järjettömät lait ohitetaan, jotta oikeus ja kohtuus voisi vallita.

On kohtuutonta tuomita koraaninpolttajia, jos muslimit saavat teoillaan häpäistä ihmisyyttä ja valtio jopa ostaa koraaninsa kadottaneelle rauhauskovaisille koraaninpolttajien maksamilla veroilla aina vaan uudet koraanit. Tuskimpa Suomessa polteltaisiin koraaneja, jos muslimit noudattaisivat vain niitä lauseita, jotka eivät alista naisia eivätkä tuomitse vääräuskoisia, eli tässäkin tapauksessa koraanin polttaminen on vain seuraus, eikä se syy, joka saa muslimit vihaisiksi vääräuskoisia kohtaan.

Sellainen uskonto itsessään jo rikkoo uskonrauhan, jonka pyhissä kirjoituksissa esiintyy käsite "vääräuskoinen". Se on vain oikeus ja kohtuus, että maailmasta poltetaan kaikki ne kirjat, jotka opettavat toisinajattelijoiden olevan vääräuskoisia.

HU, 18.10. 2014: Sörkan vankilassa tarjotaan islamilaisille rukousmattoa.
VS, 18.10. 2014: Vankiloiden kansainvälistyminen tuo vankiloihin uskontojen kirjon.

kasbach, 13.12. 2018: Paperittomat vapaat radikaalit.

tiistai 4. joulukuuta 2018

YK haluaa ihmisten pakenevan ikuisesti

Ikuiset pakolaiset USA:n rajalla ja Euroopassa .
- Ihmisen kirje liberaaleille, demokraateille ja muille uskovaisille.

Miksi ihmiset pakevat omien valtioidensa ongelmia? Mikä on syynä siihen, että yhteisöt eivät saa edes jengejään kuriin, vaan lähtevät jengejä pakoon jopa tuhansien kilometrien päähän? Jo yhden korttelin kokoinen väki pystyisi halutessaan tuhoamaan korttelistaan kaikenlaiset huligaanit.

Jokaisella yhteisöllä on moraalinen oikeus tuhota jokainen sellainen ryhmä, joka uhkaa yhteisön olemassaoloa.

Se on moraalitonta lähteä huumeparoneita ja jengejä karkuun toiseen maahan, sillä ihminen, joka on paennut yhteisön ongelmia esimerkiksi USA:han, toimisi myös USA:ssa samalla tavalla, eli kääntää katseensa muualle, jos USA:ssa joku jengi toimii yhteisön arvoja vastaan. Olisi absurdi tilanne, että jengiväkivaltaa USA:n pakenevien uskottaisiin pystyvän USA:n kaduilla taistelemaan jengejä vastaan, kun he eivät ole siihen pystyneet eivätkä halunneet kotimaissaankaan. Luoja paratkoon USA:ta, sillä sen kadut täytetään ikuisilla pakolaisilla.

Yhteisön olemassaolo vaatii, että yhteisön jokaisen jäsenen on yhdessä osallistuva yhteisön puolustamiseen jopa äärimmäistä voimaa käyttäen. Jos ihmiset vain pakenevat omien yhteisöjensä ongelmia, niin silloin he ovat ikuisella pakomatkalla.

Länsimaihin pakenevista ei ole mitään hyötyä länsimaiden yhteisöjen olemassaololle, koska tänne saapuvat eivät puolusta länsimaiden yhteisöllisyyttä, sillä he eivät tehneet sitä kotimaissaankaan. Länsimaiden yhteisölliset, yksi arvoiset ja yksiuskontoiset yhteiskunnat murenevat sitä mukaan, kun tänne otetaan ihmisiä, jotka ovat ikuisella pakomatkalla.


Kuka on esittänyt sen ajatuksen, että jengit ovat voimakkaampia kuin koko yhteisö? Historia todistaa, että pienikin maa voi voittaa jopa suurvallan aidossa sodassa, jos vain pienen maan asukkaat ovat yhteisöllisiä, toimivat yhteisen arvomaailman mukaan, ovat uskossa yhden kulttuurin arvoihin.

USA joutui lähtemään Vietnamista häntä koipien välissä, kun vastassa oli yhteisölliset ihmiset. On joku muukin maa tehnyt saman, joten on järjen köyhyyttä esittää, että ihmisillä on oikeus paeta jengejä. Ihmisille on annettu perustuslaillinen oikeus tuhota kaikki, mikä uhkaa heidän kansallista yhtenäisyyttä. Myös Suomen perustuslaissa kansalle on annettu ehdoton oikeus puolustaa olemassaoloon sekä ulkoista että sisäistä vihollistaan vastaan.

Jos YK vaatii, ettei jengejä ja kapinallisia kohtaan saa olla armoton, niin silloin YK on esittänyt vaatimuksen, että aikojen lopulla jengit ottavat kaiken vallan maailmassa.

YK:n pitäisi tukea vain valtioiden laillisia hallituksia. On irvokasta, että YK on esimerkiksi vaatimassa Syyrian laillisen hallituksen tuhoamista ja YK tukee Syyrian kapinallisia, mutta ei puhu mitään Keski-Amerikan huumejengihallituksia vastaan. Sen sijaan YK vaatii, että ihmisten pitää saada olla ikuisia pakolaisia, joita tulee pitää kädettöminä ja avuttomia, joilla ei edes periaatteessa ole kykyä puolustaa yhteisön arvoja. Missä nyt on puhe ihmisten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, kun pakolaisia ei saa pitää kyvykkäinä puolustamaan omia maitaan?

YK kieltää länsimailta itsepuolustuksen ja vaatii, että länsimaat on täytettävä ihmisillä, jotka eivät halua puolustaa länsimaisia arvoja.
YK tavallaan suojelee huumejengejä vaatiessaan, että länsimaiden pitää ottaa vastaan jokainen, joka ei halua taistella oman alueensa hörhöjä vastaan. Tästä seuraa se, että on vain ajan kysymys, kun Suomeenkin syntyy huumejengejä, joiden uskotaan olevan voimakkaampia kuin Neuvostoliitto; suomalaisille syntyy kansainvälinen oikeus paeta sitä, että ovat päästäneet jengit valtaan. Valitettavasti suomalaisen Suomen jälkeen maailmassa ei enää ole sellaista valtiota, joka elättäisi heikoiksi luokiteltuja.
HS, 2.12. 2018: Oma kulttuuri voikin olla parempi kuin vieras.

YK on tämän maailman syöpä, sillä se kieltää valtioita tappamasta kapinallisia ja YK haluaa muiden maiden sekaantuvan valtion asioihin, jos valtion olemassaoloa uhkaavat ovat oikeauskoisia kapinallisia. Tästä syystä YK ei halua lähettää Väli-Amerikkaan rauhanturvaajia, koska siellä rauhanuskonto ei ole kapinoimassa laillista hallitusta vastaan, mutta YK vaatii länsimaita sekaantumaan jokaisen sellaisen valtion asioihin, joissa oikeauskoiset kapinalliset ovat häviöllä taistelussaan dar al-islamista.

Alkuperäinen teksti: Facebook, 4.12. 2018: IKUINEN PAKO.

B, 22.11. 2018: Primitiiviset kansat suojelun kohteina.

Rokotetuille ajattelun haasteita

Ihmisen älyllinen evoluutio tarvitsee ruttoa .

- Voivatko lastentaudit suojata ihmistä tyhmyydeltä? Saako rokotus ihmiset uskomaan sellaisiin asioihin, joka lopulta koituu koko ihmiskunnan tuhoksi? Onko oikein jättää ihmisten tyhmentyminen huomiotta, eikä miettiä koko asiaa ja sen syitä.
US, 13.11. 2012: Geenitutkijan jäätävä miete: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin.
IS, 1.3. 2012: Tutkimus: Demokratia ei toimi, koska ihmiset ovat liian tyhmiä.
IS, 9.2. 2015: Suomalaisten älykkyys laskenut jo 18 vuoden ajan: ”Me pääsemme liian helpolla”.
YLE, 9.2. 2015: Älykkyystason kasvu tyssäsi monissa länsimaissa – Suomalaiset tyhmentyneet vuodesta 1997 lähtien:
Tuo älykkyyden laskukauden alkaminen ajoittuu juuri siihen aikaan, kun kolmoisrokotetuista oli tullut aikuisia, mutta tämä korrelaatio ei välttämättä tunnu oikealta heistä, jotka uskovat, että heitä on kohdannut suurenmoinen onni, kun ovat syntyneet sellaisena aikakautena, jolloin ei enää tarvitse sairastaa lastentauteja, joka sekin kuuluu argumentaatiovirheisiin.
Sairaudet eivät aina voi olla vain onnettomuus, vaan ne voivat olla jopa ihmiskunnan siunaus ja ihmisen evoluutiolle yhtä tärkeä kuin gammasäteily. Tiedättehän? Voimakasta säteilyä käytetään vaikkapa jalostuksessa: Wikipedia, Mutaatiojalostus.
Mutaatiojalostus on kaikkein lähimpänä luonnollista evoluutiota. Luultavasti rokotetut ihmiset haluavat kohta kieltää sellaisen jalostamisen, jonka seurauksena suurin osa lajin yksilöistä kuolee, koska nykyään armoa eikä kuolemaa ei sallita edes sairaaksi jalostetuille koirille: Docstop: Sairaan kaunis koira.


Miksi ihmiskunnan kaikki nerot ovat edesmenneitä, historian henkilökuvia?
Miksi meillä ei enää tehdä melodisia iskelmiä, joiden sanoituksissa on häntä ja pää? Miksi suuret taiteilijat ovat kaikki menneisyydessä, mutta nykyään löytyy vain suttaajia, joiden tuhrujen edessä ihmiset pomppivat hurmiossa kuin Niilo Yli-Vainion kokouksessa?
Ihmiset eivät enää edes kaipaa mitään näköistaidetta, vaan uskovat, että tuhannen vuoden kuluttua tulevaisuuden ihmiset ovat hurmiossa, kun näkevät jonkun karttakiven, tai jonkun vänkyrän seinällä, josta jokainen saa nähdä mitä huvittaa. Onko sellainen taidetta, joka ei kerro mitään mistään?
200 vuoden kuluttua ihmiset eivät pysty tajuamaan, miten joku kiven lohkare muka voisi olla jonkun suurmiehen muistopatsas. Sen tajuamattomuuden syy voi tietysti olla sekin, että ihmiset ovat silloin vieläkin tyhmempiä.
Voidaan kysyä, miten nykytaide sopii yhteen suvaitsevaisuuden kanssa, joka vaatii ihmisiltä yhdenmukaista ajattelua. Mutta nykytaide edellyttää, että ihminen saa ja hänen pitää ajatella taidenmuseon seinällä riippuvasta roskasta mitä tahansa, koska itse taiteilija ei ole voinut täsmällisesti taiteellaan kertoa maailmanajasta muuta kuin sen, että se on roskaa.
Taidekriitikot ovat innoissaan, miten hienoa on, kun kaikkien mietteet roskasta ovat yhtä arvokkaita. Paisi niiden mietteet, jotka kutsuvat roskaa roskaksi, koska elämme totuuden jälkeistä aikaa, jolloin se on vihapuhetta sanoa rehellinen mielipide.
Nykytaide edellyttäisi, että sananvapautta ei rajoiteta, koska jos kaikkien pitää ajatella yhteneväisesti, miten silloin jokaisella voisi olla oma mielipide siitä roskasta, jota nykytaiteeksi kutsutaan? B, 16.11. 2017: Miksi vanha taide on aitoa taidetta?

Onko niin, että rokotetut ihmiset eivät edes vaadi enää mitään mistään ja siksi he tyytyvät roskaan, jota vain sanotaan taiteeksi ja pääsevät nirvanaan, kun kuuntelevat jonkun rokkarin huumehöyryistä huutoa.

Voiko vastaus löytyä lastentaudeista? Voisiko olla niin, että nerouteen tarvitaan lasten tauteja? Ennen vanhaan lapsia ei rokotettu, joten Einstein, Newton, Calilei, da Vince, Platon, Maxwell ja tuhannet muut entinaikojen ihmiset, joiden ansiota nykyinen teknologia ja tiede on, ovat kaikki sairastaneet lapsina ja saaneet telmiä vapaina "likaisessa" luonnossa:
B, 1.12. 2018: Ministeri Saarikko laittaa lapsille multakakkuja.

Suomen kulttuurin luojat saivat lapsina kokea elämän haavoittuvuuden ja ehkäpä juuri se kokemus antoi heille oikeat elämän arvot. Toivo Kärki, Tapio Rautavaara, Olavi Virta, Vexi Salmi, Reino Helismaa, Juha Vainio, Juice ja muut, Suomen parhaimmat taiteilijat olivat niitä, joita ei rokotettu lasten tauteja vastaan, eikä heitä suojeltu "likaiselta" luonnolta.

Olisiko niin, että jos ihminen ei koskaan sairasta, niin silloin hän helposti sairastuu mieleltään ja masentuu, kun elämä on niin mälsää? Jospa masennus on ihmisen keino paeta helppoa elämää. Voisiko masennusta parantaa oikealla taudilla, kuten tuhkarokolla?

Monesti kuullaan, miten joku lähellä kuolemaa käynyt ihminen luopuu jopa politiikasta, koska hän tajuaa, että elämässä on paljon arvokkaampiakin asioita. Sauli Niinistö palasi Thaimaan tsunamista muuttuneena miehenä. Monet muut lähellä kuolemaan käyneet ovat luopuneet huippuviroista, politiikasta ja muuttaneet elämänarvonsa täysin päin vastaiseksi, mitä jatkuvaan kasvuun tähtäävä politiikka ihmiseltä vaatii.

Myös sairastaminen saa ihmisen tajuamaan elämän todellisia arvoja. Jos ihminen ei saa sairastaa, niin silloin hän toimii täysin arvottomasti: Suttaa, huutaa, ilveilee, roskaa, tuhoaa, luo lakeja vain siksi, että rikkaat rikastuivat... .

Miksi ihmisiä ei rokoteta roskaamista vastaan?
Onko ihminen terve, jos hän saa olla turvassa lastentaudeilta, mutta hän sairastaa roskaamista?
B, 27.10. 2017: Roskaamisen aika teki roskasta taidetta ja politiikkaa.

Lasten taudit suojaavat ihmistä tyhmyydeltä ja roskaamiselta.

On erinomaista, että vielä löytyy ihmisiä, jotka voivat perustella sairauksista olevan myös hyötyä:
YLE, 7.9. 2012: Tutkija: Musta surma oli hyödyksi henkiin jääneille.
Ajatelkaa sitä, millainen harppaus ihmiskuntaa odottaisi, jos pian saataisiin mustasurma, joka antaisi muille tilaa elää ja hengittää.
Voi tietysti olla, että virassa toimiva tutkija olisi hyvin pian entinen tutkija ja nykyinen sossun asiakas, jos hän esittäisi, että se voisi olla hyväksi koko ihmiskunnalle, että saataisiin jokin tappava tauti, joka vähentäisi ihmiskunnan optimaaliselle tasolle. Globaali, maailmanlaajuinen tappava tauti olisi parempi vaihtoehto ydinsodalle, koska ihmiset eivät syyttäisi toisiaan, kun ihmiskunta kuolisi tautiin, kun taasen sodat saavat ihmiset vihaamaan itseään.

Facebook, 4.12. 2018: Nyt tulee haastavaa juttua.

lauantai 1. joulukuuta 2018

Ministeri Saarikko laittaa lapsille multakakkuja

YLE, 30.11. 2018: Ministeri Saarikko ei ymmärrä lapsensa rokottamatta jättäviä vanhempia, vetoaa Luodon äiteihin ja isiin: "Rokottakaa lapsenne".

Varmasti kaikki äidit ja isät, jotka rokotuttavat lapsensa, syöttävät myös multaa lapsilleen, ettei heidän lapsensa saa elinikäistä allergiaa tavallisille luonnon aineille. Siksi onkin hyvin kummallista, miksi kaikenlaiset allergiat ja yliherkkyydet lisääntyvät, kun vain muutamat vanhemmat eivät halua lapsilleen suojaa lasten rokkoja vastaan.

Voiko allergioiden lisääntymisen selitys olla siinä, että vanhemmat ovat lääketieteen uhreja? Lääketiede ei hyväksy mitään sellaista suojaa, jonka lapsi voi saada luonnosta ja ihan ilmaiseksi ja kaiken lisäksi pelkän leikin avulla. Lääketiede on erittäin vakavaa, eikä siihen voi kuulua minkäänlainen leikkiminen luonnossa, koska muutoin lääketehtaat eivät voisi olla pörssiyhtöitä.

Rokotuksia haluavat ministerit ja vanhemmat ymmärtävät täysin, miten tärkeää lääketehtaille on jatkuva rahan tulo ja johtajien rikastuminen, ja ehkäpä juuri siksi vanhemmat eivät halua antaa lapsilleen luonnollista suojaa allergioita vastaan, koska muutoinhan lääketehtaat eivät voisi myydä allergialääkkeitä.
Ministeri Saarikkokin ymmärtää varmasti, että lääketehtaiden kuuluu saada voittonsa myös allergialääkkeistä, ja siksi hän ehkäpä ei voi täysin ymmärtää vanhempia, jotka antavat lastensa maistella multaisia leluja ja telmiä kuralätäköissä ilman kumipukua ja kaasunaamaria ja jopa juosta vapaana pusikoissa, missä kuivuneet oksat raapivat lapsien käsivarsiin ja nilkkoihin naarmuja.

Mitäpä tuollainen parin viikon rokko onkaan elinikäisen allergian rinnalla: Kun lapsille annetaan elämänlahjaksi elinikäinen allergia, niin siinä vasta lääketehtaat tienaavat miljardeja, joten on ilman muuta hyvä asia pitää lapset putipuhtaina hygieenisissä tiloissa, joista ministerinkin on hyvä motkottaa niille vanhemmille, jotka eivät halua rikastuttaa rikkaita.

Jos haluat lapselle elinikäisen suojan rokkoja vastaan, niin miksipä et sitten antaisi lapsen karata päivätarhasta luontoon, joka antaa hänelle ilmaisen suoja allergioita vastaan.

Luonto itsessään on paras rokote kansantauteja vastaan. Kuitenkin, Luonto ei voi toimia rokotteena, jos se pitää ottaa vakavasti. Leikkiminen luonnossa on ilmaista, mutta juuri siinä vika onkin, kun asiaa katsotaan palkankorotuksia ja rikkaaksi haluavien näkövinkkelistä. Ministerin palkalla on helppoa estää lapsilta luontosuhde ja pitää heidät steriileissä tiloissa, missä homeetkin mielellään leikkivät.


PS. En ole rokotevastainen.
Sain lapsena rokotukset isorokkoa, poliota ja jäykkäkouristusta vastaan, mutta en muista, että olisin saanut piikkejä lasten rokkoja vastaan. Sen muistan, miten kivaa oli sairastaa rokko, kun sairaana sain appelsiineja, joita muut eivät saaneet, kun ne oli siihen aikaan harvinaisia.

Koska en vastusta rokotuksia, niin silloin en voi ymmärtää niitä vanhempia, jotka eivät anna lapsille luontorokotetta, vaan mieluummin ostavat apteekista kaiken maailman pillereitä niitä tauteja vastaan, joihin olisi  olemassa luonnollinen suoja, kun vain antaisi lapsien leikkiä vapaina luonnossa.

Jos pystyt viemään lapsesi neuvolaan rokotettavaksi, niin silloin voisit viedä lapsesi neuvolaan läheisen metsän kautta ja antaa lapsen leikkiä siellä, koska myös se on rokotus, lapsen loppuelämän tärkein rokotus.

torstai 22. marraskuuta 2018

Primitiiviset kansat suojelun kohteina

Miksi kivikautista elämää elävät kulttuurit ovat suojeltuja, mutta esimerkiksi suomalaisuus ja länsimaalainen elämäntapa ovat jatkuvan hyökkäyksen kohteina juuri niiden taholta, jotka eivät salli intiaaneille nykyaikaa?
Tossavainen, 4.12. 2018: Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen. Valtaeliitille tärkeintä Suomen ja suomalaisuuden vähättely.
B, 4.12. 2018: YK haluaa ihmisten pakenevan ikuisesti.

Mitä hyötyä ihmiskunnalle olisi siitä, että sentinelien verenperintö joutuu hukkaan, eikä siitä jää mitään jälkiä suvaitsevaisten genomiin? Se on rikos ihmislajia kohtaan antaa sentinelien tuhoutua ilman, että heidän geeninsä saisivat hyödyttää suvaitsevaisia? Mielelläni näkisin, että suvaitsevaiset tekevät rynnäkön Andamaaneille, että myös sentinelit pääsisivät eroon sisäsiittoisuudesta ja alkeellisesta kulttuuristaan ja vihastaan suvaitsevaisten ylimielistä mielipidettä vastaan. Aikaa ei ole enää paljoa, koska sentinelit ovat saarellaan eläneet muutaman sadan yksilön laumana jo tuhansia vuosia uhmaten jopa tsunamiaaltoja.

BILD, 20.11. 2018: Nur eins von 103 Kindern spricht zu Hause deutsch Rektorin aus Neukölln: "Wir sind arabisiert“.
HS, 21.11. 2018: Uusia tietoja nuolilla surmatusta amerikkalaisesta seikkailijasta: uhmasi kieltoja pyrkiessään eristetyn heimon luo: "Primitiivistä elämää elävälle saarelle ei saa mennä edes Intian laivasto."

Mitä erinomaista muka intiaanien ja alkuperäisasukkaiden  elämäntavassa on verrattuna kantasuomalaisten tapoihin?

Kaiketi suvaitsevaiset olivat kovasti hyvillään siitä, että kristitty ei päässyt levittämään omaa uskontoaan, mutta entäpä, jos sinne sentinelien saarelle olisi pyrkinyt joku muslimi, joka olisi tapettu saaren rannalle, niin vaatisivatko suvaitsevaiset YK:ta tuomitsemaan sentinelien politiikan?

Suvaitsevaisten mukaan suomalaisuus on hyvin alkeellinen kulttuuri, joka ei siksi ansaitse mitään muuta kuin lopullisen tuhon, mutta miksi suvaitsevaisilla on eri logiikka kivikautisiin heimoihin?
Jos suomalaisuus on oikeasti alkeellinen ja jopa barbaarinen kulttuuri, niin eikö juuri sitä pidä silloin suojella kaikilta vaikutteilta -- samoin kuin nyt suojellaan kivikautisia heimoja ja niiden tapoja?
Mitä alkeellisempi kulttuuri sitä arvokkaampi se on suvaitsevaisille. Suvaitsevaiset pelkäävät hillittömästi impivaaralaisuutta, mutta haluavat tuhota kaikki Impivaaraa korkeammat kulttuurit, eli koko länsimaalaisuuden.
Suvaitsevat rakastavat islamia, koska se on alkeellisempi kuin suomalaisuus, mutta islamiakin arvokkaampia kulttuureja löytyy Amazonista ja Andamaaneilta.

Itse en ole sitä mieltä, että maailmassa pitää olla kivikautisia kulttuureja. Minusta se on sietämätöntä, että oman lajini yksilöt elävät alkeellista elämää ja joutuvat uskomaan taikauskomuksiinsa. Miten monta tuhatta vuotta intiaanien pitää vielä elää kivikautista elämäänsä? Kumpi kuolee ensin: Suvaitsevaisuus vaiko kivikausi? Kaikkein sietämättömintä se on nähdä ihmisiä, jotka ovat kulttuurisesti pakotettuja uskomaan taikauskomuksiinsa kännykkä kädessä ja pyhä kirja toisessa kädessä.

Suvaitsevaisten luulottelema suomalaisten viha muita kulttuureja kohtaan on erittäin tuomittavaa, mutta samaan aikaan suvaitsevat rakastavat kivikautisia heimoja, jotka oikeasti vihaavat ja tappavat kaikki mailleen pyrkivät kristityt. Jos se on vihaamista, että haluaa toiselle vain parasta ja toisen ymmärtävän totuutta ja faktoja, nin sitten varmaan minua saa vapaasti vihata, eikä minulla ole mitään sitä vastaan.
Edes kännyköitä, kirveitä, sytkäreitä ei saa viedä Andamaaneille,  koska ne olisivat erittäin tuhoisia Andamaanien saarten alkuasukkaiden elintavoille, mutta samaan aikaan suvaitsevat vaativat ilmaisia kännyköitä ja nykyaikaisia asuntoja kaikille Suomeen saapuville maahanmuuttajille, jotka eivät omassa kulttuurissaan ole lainkaan tottuneet niihin, ja jotka haluavat mieluummin uskoa omiin uskomuksiinsa kuin niihin totuuksiin, joiden ansiota nykyteknologia on.
Reikä lattiassa, kalasnikov seinällä, nuotio olohuoneessa ja jätteet ikkunasta ulos, niin siinä on kaksi eri kulttuuria sulautunut yhteen, kun perheen pää pyllistelee lattialla ja välillä puhuu älykännykkään pyhiä uskomuksiaan. Mutta sentinelit eivät saa sytyttää nuotiota sytkärillä, koska se on hauskaa televisiosta katsoa, miten kivikaudessa eletään vuonna 2019 jKr.

Suvaitsevaisuus ei voi sietää sitä, että maahanmuuttajat eläisivät ilman kännykäitä, mutta vaativat maahanmuuttajien olemaan muuttumattomia kulttuuriltaan. Suomalaisuutta vaaditaan muuttumaan, eli tuhoutumaan, mutta maahanmuuttajia vaaditaan elämään kivikautisten uskomuksiensa mukaan, jotta joillakin olisi monikulttuurista värinää, mitä ihailla turvallisesti kaukaa.
Mitä monikulttuurisuutta muka se on, että kivikautista kulttuuria pitää elää nykyaikaisin laittein ja sisävessalla? Sehän on samaa, jos Mona Lisalle piirretään kännykkä käteen, tai mustaa sanotaan valkoiseksi tai kulttuurinen omiminen. Jos suomalainen kulkisi intiaanijousi kädessään lukien Ajan Lyhyttä Historiaa, niin se olisi kulttuurista omimista, mutta kun mamu kulkee kännykkä kädessään hokien koraanin lauseita, niin se on ihanin näky, jonka suvaitsevainen voi nähdä.

Intiaanien suojelua ei voi puolustella edes sillä, että muuten intiaanit saisivat meiltä flunssan, kun samaan aikaan Suomeen tulee eksoottisia tauteja maahanmuuttajien mukana, joille suomalaisilla ei ole vastustuskykyä.

Intiaaneja ja kaukaisten saarten alkuasukkaita halutaan suojella varsin epäloogisin asentein. Intiaanit mukamas pitää säilyttää intiaaneina, eli he eivät saa sekoittua valkoihoisten kanssa edes siksi, että intiaanit pääsisivät eroon sisäsiittoisuudesta.

Sentinelejä elää korkeintaan muutama sata, mutta heidän annetaan vaikka kuolla sukupuuttoon, eikä yksikään suvaitsevainen sano sanaakaan sisäsiittoisuudesta tai julista pelkoa sukupuutosta. Ja kaikki tämä vain siksi, että suvaitsevaisilla olisi näytettävänään monikulttuurisuuden kirjo kivikaudesta suvaitsevaisuususkontoon asti -- lukuunottamatta suomalaisuutta ja suomalaisia, jotka pitää tappaa massamaahanmuutolla sukupuuttoon.

Joka päivä ihmiskunta hukkaa terveitä geenejä pitäessään alkuperäisimmät asukkaansa pullossa ja antaessaan heidän kuolla siihen pulloonsa.
Sarastus, 21.11. 2018: Antifa uskontona, osa 1: Kivenheitto.
Facebook, 22.11. 2018: Iltalehden tautinen perustelu.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Parakkikoulut eivät homehdu

Arkkitehdit Suomalaisten Ankeuttajina .
- Pidän nykyarkkitehtejä syyllisinä rakennusvirheisiin, tippuviin kattoihin ja hometaloihin. Jopa poliitikoiden ankea suhde Suomeen, suomalaisuuteen ja kantasuomalaisiin juontuu arkkitehtien viivoitinsuunnittelusta. Laatikkoarkkitehtuurin ankeuttamat poliitikot vikisevät rahan puutetta, jos arkkitehdiltä on viivoitin hieman lipsunut ja rakennuspiirustukseen on siksi tullut joku mutka, jonka tekeminen olisi älylle vähän haastavampaa kuin suoran seinän valaminen. Älykkyys vaatii mutkia.
Kun ihminen pakotetaan jonkun kuvitellun työvoimapulan vuoksi rakentamaan ankeita laatikoita, niin rakennusvirheistä tulee silloin maan tapa. Jos halutaan päästä hyvään rakentamiseen, niin silloin arkkitehtien pitäisi piirtää kauniita taloa, koska rumaksi piirrettyä taloa on mahdotonta rakentaa hyvin. Se olisi luonnovastaista tehdä rumasta kaunista, tai mustasta valkoista.

Suomalainen rakentaminen alkoi tupien ja torppien rustaamisesta ja sai täyttymyksensä uusklassismissa ja jugendtaloissa. Parakkikoulut ovat nykyajan torppia. Entisajan pienet torpat ovat kuin nykyajan parakkeja; kumpikaan ei homehdu ja molemmat ovat täynnä lapsia.

Parakkikoulujen ja torppien aikoja erottaa toisistaan niiden seuraukset:
Toisin kuin entisajan torppien rakentajista kehkeytyi antiikin ja renesanssin ideoiden jatkajia, näistä parakkikoulujen rakentajista tuli surkeita homelaatikoiden kasaajia. Vielä sata vuotta sitten arkkitehdeissä eli sama ideaalisuus, joka sai antiikin ajattelijat ajattelemaan suuria ja antiikin rakentajat rakentamaan kauniita ja kestäviä kivirakennuksia. Antiikissa vallinnut ideaalisuus sai jopa taiteilijat luomaan näköistaidetta.
Klassistinen talo on taviksen näköinen; rönsyilevä ja rempseä. Onneksi Jumala ei päästänyt nykyarkkitehtejä piirtämään ihmistä, koska muutoin me olisimme pelkkiä tikku-ukkoja.

Nykyajan arkkitehdeissä ei ole enää ideaalisuutta, koska kun arkkitehdit saivat viivoitinpöydän, niin sen jälkeen ideaalisuudelle ei enää ollut sijaa suunnittelutoimistoissa. Laatikon piirtäminen vaatii 66600 markan viivoitinpöydän, ja jotta arkkitehdit olisivat saaneet maksettua osamaksulla ostamansa upeat viivoitinpöytänsä, niin heidän piti piirtää mahdollisimman monta laatikkoa mahdollisimman lyhyessä ajassa. Edelleen: Jotta arkkitehdit olisivat saaneet myytyä laatikkopiirustuksiaan, niin siksi arkkitehdit joutuivat ylenkatsomaan renesanssin aikaa, uusklassismia ja jugendtaloja. Ideaalisuus varisi arkkitehdeistä.
Kun ihminen ei itse osaa piirtää kaunista taloa, mutta hän siitä huolimatta haluaa myydä piirroksiaan, niin hänen pitää ensin puhua kaunetta vastaan ja pyrkiä uskottelemaan muille, että suorat viivat ovat kauneinta, mihin ihminen ikinä voi pystyä. Suomenmaa, 23.10. 2017: Kirja: "Suomi on täynnä tumpeloiden suun­nit­te­lemia ja toheloiden rakentamia taloja" – asiantuntija vaatii rangaistuksia virheel­li­sestä raken­ta­mi­sesta.

Ja niin poliitikot joutuivat arkkitehtien ankeuttamiksi ja heistä tuli pelkästään surkeita valittajia, joille tuli yhtä äkkiä hirveä rahapula. Kauheassa rahapulassaan poliitikot muuttuivat tuholaisiksi, joille tuli kauhea vimma tuhota kaikki, jossa on vähänkin kauneutta. Sillä ankeutettu ihminen ei voi sietää ympärillään kauneutta eikä ajatella ideaalisesti.
Samasta ankeudesta johtuu myös se, että poliitikot alkoivat pitämään roskaa taiteena. Realismista tuli kirosana kroonista ankeutta poteville poliitikoille ja taiteilijoille. Poliitikot alkoivat maksamaan mielettömiä summia, että olisivat saaneet suorille seinilleen roskaa. Ja mitä enemmän poliitikot näkivät roskia sileillä seinillään sitä ankeampia heistä tuli ja sitä vähemmän he olivat kiinnostuneita muusta kuin rahapulasta valittamisesta.

Ainaisessa ankeassa rahapulassaan poliitikot joutuivat tuottamaan Suomeen rakentajia, joilta ei vaadittu minkäänlaisia papereita toisin kuin suomalaisilta, joita ei enää päästetty mihinkään työhön, jos heillä ei ollut vähintään kymmenen eri todistusta, sillä tärkeintä oli työllistää kouluttamattomat maahanmuuttajat, jotka tulivat maista, missä ei oltu vielä edetty edes valistuksen aikakauteen.


Niin poliitikot saivat halpaa työvoimaa, joita laitettiin ankeisiin laatikoihin laskemaan kattoja, ja tuo halpatyövoima ankeutui niin paljon lisää, että he eivät pystyneet pitämään edes ruuvimeisseliä kädessään, vaan naputtivat paineilmavasaroillaan sileitä nauloja kattoihin. Paineilmavasaran nakutus oli ihanin ääni, mitä ankeiden katujen varsille nousevista ankeista laatikoista pystyi kuulemaan. Enää siellä ei iskuporakoneen suloista ääntä tarvinnut kuulla, kun kaikilla halpatyöläisillä oli kädessään paineilmavasara ja vyöllään 10000 silonaulan patruunavyö kuin uskonsotureilla ikään.

Jo valmiiksi ankeutetut kantakirjasuomalaiset ankeutuivat lisää siitä, että heitä ei päästetty ajamaan edes bussia, koska tosiankeat poliitikot julistivat, että Suomi ei pyöri ilman halpatyövoimaa. Suomalaisille kerrottiin joka viikko ankeasti, miten monta sataa tuhatta suomalaista elää vain sosiaalituilla, koska ankeat poliitikot varovat visusti kehumasta omaa kansaa, ettei siitä vaan nouse mitään antiikkista ajatusta pilaamaan Ankeuttajien markkinoita.
Jos joku suomalainen pääsikin rustaamaan ankeaa laatikkoa ankean kadun varrelle, niin häntä ei voi syyttää siitä, ettei hänellä ole ollut parempaa halua tehdä hyvää kuin mihin kallispalkkainen arkkitehti pystyy suorakulmallaan ja poliitikko pohjattomalla lompakollaan ja mielettömine etuisuuksineen.

Kauneudentajua vailla olevat Ankeuttajat haluavat vain rumistaa Suomen kaupunkeja laatikoillaan ja on vain hyvä juttu, että niiden alaslasketut katot ja välikatot romahtelevat ja vesikatot eivät kestä edes puolta metriä lunta. Se olisi tulevaisuuden ihmisten vihaamista säilyttää heille ankeita laatikoita, missä ainoa hyvä asia olisi välikattoon pultattu alaslaskettu katto.

Facebook, 20.11. 2018: Toimittajien ankea ankeus.

IL, 19.11. 2014: Yle: Miksi Suomessa rakennetaan niin rumia taloja?
HS, 25.12. 2017: Vanhan Helsingin arvotalot revittiin surutta alas 1960-luvulla.
YLE, 2.5. 2015: Kaunokirjoitus jää historiaan, koska koulujen tehtävänä ei ole tuottaa kauneuden tajuisia ihmisiä. Viivoitin teki arkkitehtuurille saman mitä kirjoituskone käsinkirjoitukselle.

Ankeutetut poliitikot osaavat kieroilla: Ovat välillä hommissa, mutta voivat milloin tahansa alkaa uudestaan sopeutumattomiksi:
VU, 21.11. 2018: IL: Ex-ministeri teki suurtilin, nostaa sopeutumiseläkettä.

B, 28.8. 2018: Homekoulut ja homepolitiikka johtuvat homeisista aivoista.
B, 19.8. 2018: Kaikki uusi on sairasta, rumaa ja kallista.
B, 13.4. 2018: Halvan rakentamisen paradoksi.
B, 16.11. 2017: Miksi vanha taide on aitoa taidetta?
B, 27.10. 2017: Roskaamisen aika teki roskasta taidetta ja politiikkaa.
B, 12.9. 2017: Ovatko arkkitehdit narsisteja?
B, 12.9. 2017: Turistien kiehtovat kuvauskohteet.
B, 26.7. 2015: Rumaa arkkitehtuuria.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Sairaan nuorison terve suvaitsevaisuus?

Oletuksena on, että tervehenkisyys vaatii terveen kehon :
- Terve sielu terveessä kehollisuudessa.
YLE, 9.2. 2015: Älykkyystason kasvu tyssäsi monissa länsimaissa – Suomalaiset tyhmentyneet vuodesta 1997 lähtien:
"Ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on kääntynyt monissa länsimaissa loivaan laskuun vuosikymmenien nousun jälkeen. Tutkijat eivät ole toistaiseksi pystyneet todentamaan ilmiön syytä, mutta vastaus saattaa piillä ihmisten terveydentilassa."

Jos jo lähes puolet nuorisosta kärsii mielenterveysongelmista ja heikkokuntoisuudesta, niin silloin voidaan olettaa, että nämä nuoret eivät osaa ajatella terveellä tavalla, joten heidät pitäisi poistaa yleisestä mielipiteestä.
YLE, 15.11. 2018: Yli 400 000 suomalaista käyttää masennuslääkkeitä: Riikka Matikainen, 26, sai niistä avun ja kertoo kohtaamistaan virhekäsityksistä.
YLE, 15.11. 2018: Opettajien aika alkoi mennä muuhun kuin opettamiseen – pikkukunta palkkasi psykiatrisen sairaanhoitajan ja psykologin pysyvästi koululle.
Päivän Lehti, 15.11. 2018: Nuorten eläkeläisten määrä on kasvanut – yhä useampi alle 40-vuotias saa täyttä kansaneläkettä.
YLE, 23.5. 2018: Yhä useampi nuori ei kelpaa armeijaan mielenterveysongelman vuoksi: puolustusvoimien seula tiukentunut.
MT, 29.9. 2017: Nykymiehet heikkoa ainesta? – Armeijasta vapautettujen määrä tuplaantunut.
YLE, 5.12. 2018: Mitä ihmettä kouluissa tapahtuu? Väkivaltaa ja psyykkistä oireilua yhä nuoremmilla oppilailla.

Yleinen mielipide on vinoutunut.
Suvaitsevaisuuden lisääntyminen näyttää olevan korrelaatiossa jo epidemiaksi kääntyneen masentuneisuuden ja heikkokuntoisuuden kanssa. Oravanpyörässä heikko kunto lisää masentuneisuutta ja masentuneisuus lisää heikkokuntoisuutta. Mutta lääkärit eivät halua määrätä liikuntaa, koska myös lääkärien henkisyys näyttää olevan heikolla pohjalla.

Täytyy olla vähän heikkomielinen lääkäri, jos liikunnan määrääminen ei kelpaa masentuneen hoidoksi, vaikka meillä on tutkimustietoa paljonkin, että liikunta parantaa mielen ja liikunnalliset ihmiset ovat terveitä. Heikkomielinen haluaa pillerin, ettei hänen tarvitse liikkua.
Jos terveen kehon liikunnallisuutta ei estä muu kuin ihmisen oma asenne, niin silloin sellaisella asenteella ei voi olla muuta kuin yhteiskuntaa rapauttava vaikutus. Yksilön keholle vahingollinen ajatusmalli on vahingollinen myös koko yhteisölle.
Heikkomielisten yhteiskunta tuottaa ajatuksia ja päätöksiä, jotka voivat olla erityisen tuhoisia koko maailmalle:
Facebook: 15.11. 2018: NATO:n oma GPS-häirintä, Eihän toki NATOssa voi olla mitään vikaa, kun heikkomielisenä haluaa NATO:n oman selän taakse, jotta voi uskoa, että Venäjää voi syyttää aivan kaikesta.
IL, 16.11. 2018: Varoitus taksialalta: Pikkujoulun kyytibisnes on ryöstäytymässä villin lännen kiskonnaksi.
IL, 15.11. 2018: ”Kaupungille jo 250000 euron vahingot” – poliisille tutkintapyyntö Anni Sinnemäen toimista.
Suvaitsevaisuus vaatii, että omaa kansaa pitää kusettaa joka asiassa, että niille saadaan ilmainen elämä, joiden sanotaan olevan tasa-arvoisia ihmisyydessä, järjessä ja terveydessä. Mitähän tasa-arvoa se on pitää kehitysmaalaisia niin avuttomina, että kuvitellaan niiden olevan kyvyttömiä itse kehittämään omia systeemejään? Ettei vaan ole kysymys siitä, että suvaitsevaiset voisivat saada onnistumisen tunteita edes muiden rahoilla avuastamisessa, kun he heikkokuntoisina eivät pysty omin käsin luomaan uutta, jonka seurauksena olisi onnellisuutta yllin kyllin, ettei tarvitsisi nenää nostella työtä tekeville suomalaisille ja haukkua joka käänteessä, miten huono kulttuuri suomalaisilla on.

Suvaitsevaisuus on heikkojen asenne.
Esitän Teesinä, että suvaitsevaisuus johtuu heikosta yleiskunnosta; Heikkokuntoinen ihminen hakeutuu mieluusti heikkokuntoisten seuraan ja haluaa rahoittaa heikkokuntoisten heikkoutta rehellisten veronmaksajien rahoilla. Heikkokuntoiset ajattelevat, että yhteiskunnan tärkein tehtävä on tukea kaikkea heikkoutta, huolimatta siitä, missä päin maailmaa sitä on. Julkisen vallan haltijoiksi on tullut niin suuri joukko heikkokuntoisia ja pro-masentuneita, että yhteiskunta on orvanpyörässä, joka tuottaa yhä lisää heikkoutta, joka ilmenee suvaitsevaisuutena, joka ei siedä minkäänlaista erilaisuutta.

Terve sieluinen ihminen ei voi ajatella, että terveeltä näyttäviä ihmisiä pitäisi pitää avuttomina, joille yhteiskunnan  pitää kustantaa kaikki elämiseen tarvittava. Ihmisellä ei ole terveellistä käsitystä tasa-arvosta, jos hän pitää kehitysmaalaisia avuttomina, ja joita pitää haalia Suomeen elämään samankaltaista  elämää, mihin heikkokuntoiset ovat itse itsensä saattaneet. Heikkokuntoiset eivät halua kuulla tervettä puhetta, vaan he mieluusti kuulevat maailmalta vain vaikerrusta.

Julkisen vallan haltijoiden pitäisi laittaa sellainen kunta mallikunnaksi yleiselle mielipiteelle, jonka asukkaat ovat Suomen terveimpiä. Sillä Teesistä seuraa, että terveimmän kunnan kuntalaisten yleinen mielipide on ristiriidassa suvaitsevaisten mielipiteen kanssa. Ja tässä on se syy, miksi suvaitsevaiset eivät suvaitse suomalaisuutta, koska suomalaisten tervehenkisyys on vielä voimissaan ja näkyvillä Itä-Suomessa päin. Mitä terveempi ihminen sitä vähemmän hänellä on haluja auttaa muita kuin oikeasti sairaita.

Kuten sairas koulu hylkii huippuoppilaita, samoin sairas yhteiskunta hylkii tervettä kulttuuria. Yleisesti voidaan sasnoa, että heikkomieliset kaikkialla eivät kestä sitä, että joku olisi parempi, kouluaineissa, oppimisessa, työntekijöinä, ...

Frankfurter Allgemeine kirjoittaa vähän samasta aiheesta, miten vasemmiston väkivalta on oikeutettua ja yleisen mielipiteen hyväksymää:
Frankfurter Allgemeine,16.11. 2018: Moralisch wertvolle Gewalt?

Facebook, 15.11. 2018: Fiksu nuoriso.
B, 16.11. 2018: Vihapuhe ongelmista suurin.

Vihapuhe ongelmista suurin

Ruotsidemokraatit suurempi ongelma kuin päivittäiset murhat :
-MTV, 15.11. 2018: Väkivallalle ei näy loppua Ruotsissa, ainakin kolme ammuttu tällä viikolla – Pitkään maassa asunut suomalainen toppuuttelee: "Eivät monet halua liikkua Suomessakaan yksin pimeällä".

Nämä uutiset ovat aina hyviä uutisia ja suomalaisten pitäisi uskoa, että tuollaiset arkiset murhat eivät lisää kansalaisten turvattomuuden tunnetta, kun ne eivät hetkauta tavan ruotsalaisiakaan. Eli Suomessakin saisi tulla muutama sata murhaa lisää vuosittain ja suomalaiset eivät juurikaan tuntisi oloaan yhtään turvattomammaksi.

Suomalaisten turvallisuuden tunnetta voi järkyttää vain vihapuhe, jota vastaan ruotsalaisetkin ovat taistelleet menestyksekkäästi laittamalla yhden demokraattisesti valitun puolueen pysyvästi jäähylle. Ruotsalaisia ei siis haittaa väkivalta, vaan ainoastaan yhden puolueen julkinen kritiikki väkivaltaisuudelle ja sen perussyille.
Suomea odottaa loistava tulevaisuus. Ensin vaan pitää tehdä niin kuin ruotsalaiset joutuivat pakon edessä toimimaan, eli lopettamaan opettajiksi, hoitajiksi, poliiseiksi ja palomiehiksi aikovilta kaikenlaiset soveltuvuuskokeet, jotta maahanmuuttajista edes osa saataisiin jonkinlaiseen työhön.

Suomessakin pääsi vielä viisikymmentä vuotta sitten töihin kävelemällä vain ovesta sisään, mutta nykyään poliitikot vaativat raksamiehiltäkin kymmenen eri tutkintoa. Onneksi lisääntyvä maahanmuutto pakottaa suomalaisetkin takaisin impivaaralaiseen käytäntöön ja kaikki soveltuvuuskokeet saavat mennä historian roskakoriin, ja suvaitsevaiset kutsuvat sitä edistykseksi.

Kansalainen, 16.11. 2018: Ruotsi: Kunta ostaa hotellin pakolaisille – vain yksi puolue vastustaa.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Ristiriitoja pelloilla ja nostokurjissa

Eikö toimittajat koskaan opi: Saman päivän samassa lehdessä ei pitäisi samaan aikaan uutisoida sitä, ettei saada lisää asuntoja, kun lähes samalla sivulla päivitellään sitä, että asuntoja valmistuu liikaa. Edes viikko tuollaisten uutisten väliin, ettei ihmiset oppisi lukemaan yhden päivän lehteä kriittisesti.

Tämä ristiriita koski vain asumista, mutta ajatelkaas, jos samantyyppinen vastakkainasettelu olisi maahanmuuttouutisissa? Että samaan aikaan samassa samassa lehdessä olisi juttua, miten maahanmuuttajia on liikaa ja liian vähän.

HS, 14,11. 2018: Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen.

HS, 14,11. 2018: Ratsastajat päihittivät 7 500 ihmisen asunnot Helsingin Tuomarinkylässä – Pellot säilyvät hevosten ja koirien käytössä oikeuden päätöksellä.


Ehkäpä se epäloogisuus on kaupungin hallinnossa:
IL, 13.11. 2018: ”Tässä ei ole mitään järkeä” - Kaupunki pakotti koneet kylmään, lämmittää nyt tyhjää hallia.


torstai 4. lokakuuta 2018

Suomea tuhotaan kaikilla tasoilla

IS, 4.10. 2018: Suomen Latu sietää luonnossa sikailevia turisteja – haluaa jokamiehen oikeudet vientituotteeksi.

Se on tiedetty ja toteen näytetty, että jos heikoille ihmisille annetaan oikeuksia, joita heillä ei ole ollut, niin heti kohta oikeuksien antajat joutuvat rajoittamaan niiden oikeuksia, joiden ansiota oikeudet ovat alunperin olleet, kun taasen niitä ei voida mitenkään rajoittaa, joille on annettu korkeamman elämäntavan oikeuksia.

Suomen luonto tuhoutuu yhtä varmasti kuin aurinkorannikoiden luonto, jos niin sanottuja jokamiehenoikeuksia annetaan mille tahansa planeetan poppoolle. Juuri tänään lehdissä kerrottiin, miten Vietnam joutui sulkemaan erään kauniin merenpoukaman, koska se ei kestä tuhansia turisteja. Millä järjellä nämä poliitikot päättelevät, että jokamiehen oikeuksien antaminen kaikenmaailman hunsvoteille olisi jotenkin parempaa kuin massaturismi?

Kun oikeuksia jaellaan, niin kyllä ensin pitäisi kysellä myös velvollisuuksien perään ja vain niille voidaan antaa oikeuksia, joilla on velvolisuuden tuntoa, sillä kun ihmisellä on velvollisuuden tuntoa, niin silloin hän osaa käyttäytyä oikein.



Kaikilta suomalaililta viedään 10 vuoden sisällä oikeus luonnossa liikkumiseen, koska muutoin Suomen luonto tuhotaan täydellisesti, mitä kiinalaisilta BIOsellutehtailta siitä on enää jäljellä.

Täytyy vaan ihmetellä niitä, jotka eivät pysty järkeilemään, mihin tämä ylikansoittuminen, massaturismi ja suvaitsevaisuus johtaa.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Oikeusperiaate ei koske julkishallintoa

Olen jo pidemmän aikaa ajatellut, miten kummassa syyttäjät voivat syyttää ihmistä vielä senkin jälkeen, kun kolmiyhteisen valtiovallan oikeushaara on tuominnut hänet! Eikö se ole mainittu jo perustuslaissa, että jopa syyttäjät kuuluvat kansaan, ja yksikään kansalainen ei voi olla muita paremmassa asemassa.
Wikipedia: Syyttömyysolettama:
Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.
Missään kohtaa perustuslakia ei sanota, että syyttäjä saisi syyttää ihmistä vajavaisin tiedoin, eli syyttäjillä ei ole perustuslaillista oikeutta syyttää vastaajaa käräjäoikeuden tuomion jälkeen, semminkään, koska käräjäoikeus on laillinen ja julkishallinnollinen oikeus. Syyttäjällä on oltava täydelliset ja kiistattomat todisteet ennen kuin hän vie haastetun ihmisen oikeuslaitoksen ovelle!

Olisi täysi hullua, että käräjäoikeuden jälkeen syyttäjä voisi rivien väittää, ettei hänellä ollut riittäviä tietoja käräjäoikeudelle, kun valtion tunnustamat ammatti-ihmiset ovat tehneet ratkaisunsa. Ehdotan, että syytäjät maksaisivat käräjäoikeuden tuomareiden vuosipalkan, jos he pitävät tuomareita epäpätevinä tuomareina, joiden päätöksistä ei voi muuta kuin valittaa.

Syyttäjä ei voi vedota ensiasteen oikeuden päätöksen jälkeen, että hänellä on ollut vajavaisia tietoja, jotta hän voisi edelleen syyttää vastaajaa: Järkevän perustuslain mukaan syyttäjä saa syyttää kutakin henkilöä vain kerran, eli syyttäjien pitää ymmärtää, että heidän työnsä on tehty silloin ja siinä, kun he ovat voineet koota riittävästi todisteita syyllisyyden puolesta.
Jos syyttäjä jatkaa ihmisen syyttämistä vielä alimman oikeusasteen, eli käräjätuomarien antaman päätöksen jälkeen, niin silloin pitää rehellisesti kysyä, mitä virkaa on alemmilla oikeusasteilla, jos kerta syyttäjä on mielestään pätevämpi tuomari kuin valtion palkkaamat viralliset tuomarit.

Lain mukaan syyttäjä ei voi toimia tuomarina.
Monikaan ei taida tajuta, mutta syyttäjän tehtävänkuvaan ei kuulu tuomarina oleminen, joten jos syyttäjä ei hyväksy laillisesti todetun oikeuden päätöstä, niin silloin sellainen syyttäjä on rikollinen, mitä tulee virallisen oikeuden päätöksen halventamiseen.
Mitä eroa on sellaisen typerän kansalaisen ja syyttäjän välillä, jotka molemmat väittävät, että tuomarit toimivat ammattitaidattomasti? Eikö se ole valtion esittänä syytös käräjäoikeuden tuomareita kohtaan, jos sallitaan, että syyttäjällä on  oikeus väittää, ettei tuomarit ole toimineet omien kansanvaltaoikeuksiensa puitteissa?

Jokainen syyttäjä on syyllistynyt oikeuden halventamiseen, jos hän ei hyväksy tuomarien ratkaisua. Vain syytetyllä on laillinen oikeus valittaa tuomiosta, mutta sellaista oikeutta ei voi eikä saa olla ihmisellä, jonka virallinen tehtävä on ainoastaan viedä haastettu oikeussalin ovelle.
Syyttäjä tarkoittaa sitä, että syyttäjäksi valittu saa syyttää ihmistä vain kerran. Jos syyttäjällä olisi perustuslaillinen oikeus syyttää ihmistä monta kertaa, niin silloin syyttäjän ammattinimikkeessä pitäisi olla jotain monikkoon viittaavaa.
Näyttää selvästi siltä, että syyttäjän virasto on anastanut itselleen sellaista valtaa, joka ei selvästikään voi kuulua yhdellekään syyttäjälle!
On selvää, ettei edes syyttäjä saa pitää ihmistä syyllisenä kuin kerran, eli siihen asti, kunnes valtion virallistama tuomioistuin on antanut päätöksensä, eikä tähän saa sekoittaa mitään tuomioistuimen erilaisia asteita, koska ne eivät millään tavalla kuulu enää syyttäjän tehtävän kuvaan.

Syyttäjän ammatillisesti korkein päämäärä on ainoastaan siinä, että hän saa vastaajan oikeuslaitoksen ovesta sisälle, eikä syyttäjän sen jälkeen enää millään tavoin kuulu murehtia siitä, että haastettu ihminen ei muka saa virallisilta tuomareilta lain mukaista kohtelua!

Onko perustuslaissa todella sanottu, että syyttäjä on parempi tuomari kuin yksikään käräjäoikeuden tai hovioikeuden tuomari? Jos voidaan todistaa, että käräjäoikeuden tuomarit ovat tuomareina pätevämpiä kuin syyttäjät, niin onko silloin oikein sanoa, että syyttäjät ovat rikollisia, jos he pitävät haastettua syyllisenä myös sen jälkeen, kun veronmaksajien rahoista palkkansa saavat kovapalkkaiset viralliset tuomarit ovat tehneet ratkaisunsa, joka tasapuolisesti perustuu syyttäjän esittämiin todisteisiin?


On tietysti täysin ymmärrettävää, että kostonhimoiset ihmiset eivät voi hyväksyä sitä, että syyttäjän pitäisi pysyä vain lestissään, joten en jää kaipaamaan yhdenkään ihmisen kommentteja itsestään selviin asioihin. Kun syyttäjä ylittää perustuslaillisen oikeutensa, niin silloin hän haluaa vain kostaa asian, joka hänen mielestään loukkaa juuri HÄNEN oikeustajuaan. Syyttäjien toiminnan toinen puoli on pelkkästään kostonhimoa.
B, 23, 4. 2009, Kosto ja Oikeus.

Facebook, 25.9. 2018: Syyttäjät ovat syyllisiä.

perjantai 28. syyskuuta 2018

Rakkaudettomat ihmiset pilaavat kaikki

Rakastatko todella työtä tekeviä ihmisiä? Lajittele sitten jätteesi. Ihanko oikeasti puhut rakkaudesta? Kunnioita sitten ruokaa, sillä kun ihminen kunnioittaa ruokaa, silloin ja juuri siinä hän kunnioittaa ruuan tuottajia. Joka  päivä pitää avata uusi öljylähde, jotta voitaisiin korvata ajattelemattomien ihmisten luontoon heittämä muovi.
YLE, 28.9. 2018: Edes ilmainen ei monelle kelpaa: Paikoin jopa 60 prosenttia oppilaista laistaa kouluruokailun – katso kotikuntasi tilanne.

Ihminen on empatiakyvytön, jos hän jättää ruokaa pöydälle, tai ei lajittele jätteitään. Ihminen, joka heittää metallia luontoon tai sekajätteisiin, ei lainkaan ajattele sitä toista ihmistä, joka joutuu joka päivä laskeutumaan syvälle kaivokseen louhimaan juuri niitä metalleja, jotta ajattelemattomat saisivat jatkossakin olla täydellisen empatiakyvyttömiä muita ihmisiä kohtaan.
Kouluissa pitäisi ajattelun ja logiikan olla pakollisia oppiaineita. Kaikki uskontotunnit pois kouluista ja tilalle järkeilytunteja, joissa kyseltäisiin niinkin "huippuvaikeita" kysymyksiä, mistä metallit tulevat ja miten metallien heittäminen luontoon vaikuttaa kaivostyöläisten olosuhteisiin.
Yksi hyvä kysymys voisi olla, että pitääkö koululaisen rakastaa niitä ihmisiä, jotka tuottavat ruokaa ja metalleja, vaikka koululainen ei koskaan näkisi heitä, ja miten sen rakkauden pitäisi näkyä koululaisen omassa elämässä? Mutta. En ole ikinä kuullut edes filosofien esittävän näitä kysymyksiä!
Filosofille ei luulisi olevan vaikeata harjoituttaa ihmisen empatiakykyä: Kuvittele itsesi öljytyöläiseksi, niin ymmärrät, miten arvokasta se muovi on, jonka muutoin ajattelemattomuutta heittäisit luontoon!
Esitän, että myös yliopistoissa alettaisiin opettamaan järkeilyä filosofian kandinaateille,  koska selvästi huomataan, että filosofit ovat pelkkiä naatteja, jos he eivät pysty varmuudella sanomaan, mitä on rakkaus ja miten jokainen on täydellisesti empatiakyvytön, joka ei lajittele jätteitään.

Kyllä hyvin tiedetään, miten suvaitsevaiset paasaavat rakkautta, mutta miten se näkyy? Onko se rakkautta, että etsitään kissojen ja susien avulla lisää sukupuolia, jotta voitaisiin syyllistää oikeita miehiä ja naisia rasisteiksi? VU, 27.9. 2018: Atte Kaleva: Rasismisyytökset lähentelevät jo noitavainoa. Onko se rakkautta, että heitetään ruokaa ja tuotteita jätteisiin, jotta alkutuottajat joutuisivat tonkimaan paskaa syvemmältä?

Juuri nuo suvaitsevaiset ovat kaikkein herkkähipiäisempiä, joille ei tule  mieleenkään, miten juuri he pakottavat rehellisiä miehiä ja naisia työskentelemään olosuhteissa, joihin nuo suvaitsevaiset eivät menisi suin surminkaan.

Joku kiivas nuori mies kyseli jo 2000 vuotta sitten, että rakastatko piip..., ja hänen vastaus jokaiseen Pietarin kolmeen vastaukseen oli, että mene sitten ja tee työtä. On mahdotonta, että joku voisi rakastaa toista ihmistä ilman työntekoa.
Kaikkein vähäisintä työtä olisi edes omien jätteiden lajittelu tai oman lautasen tyhjentäminen omaan vatsaan, koska juuri kaikkein vähäpätöisin työ pelastaa koko planeetan. Vähäinenkin empatia -asettuminen työläisen asemaan- saisi ihmisen tekemään jotain hyödyllistä.

Näen kaikkialla empatiakyvyttömiä psykopaatteja, jotka vähät välittävät työläisistä. Maailman tila todistaa, että sen on saanut aikaan enemmän kuin yksi psykopaatti. Pitää olla psykopaatti, jos ei tajua, että saastuttajat ovat myös psykopaatteja, eivätkä vain murhaajat.
Rakkaus on työtekoa. Mitä enemmän  ihminen puhuu rakkaudesta sitä vähemmän ymmärtää, mitä on rakkaus.

perjantai 21. syyskuuta 2018

Arvopohjien vaikutus Suomelle selvitetty

Että kenellä se onkaan sellainen arvopohja, joka uppoaa paremmin ulkomaalaisiin? Viimeksi aamusella saatiin tietoa, että miljonääri-Sipilä olisi hyväksynyt Anne Bernerin esityksen postipalvelujen yksityistämisestä, eli Postin lopettamisesta.

Nyt me saatiin lukea, miten surkeassa kunnossa on Ruotsin yksityistetty rataverkko, mutta se tieto ei mitenkään haitannut Sipilää yksityistämästä Suomen rautateitä. Ruotsin esimerkin seuraaminen on näköjään sellainen arvopohja, josta ei voida luopua missään tilanteessa, vaikka Ruotsi vetää itseään hirteen.
HS, 21. 9. 2018: Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa.

Luuleeko joku ihan oikeesti, että joku katolilaisuuteen hurahtanut ministeri, joka toimii lähinnä paavin C-kasettina, voisi millään tavoin vaikuttaa ulkomaisiin toimijoihin?

Varmasti ulkomailla hykerrellään tyytyväisinä käsiään hieroen aina, kun Anne Berner esittää yhä uusia aluieta Suomen myymiseksi ulkomaille, mutta nuo samat ulkomaiset tahot eivät korviaan hetkauta, jos joku hihhuliuskovainen puhuu jotain niin sanotun virallisen Suomen linjan ohitse.
Suoraa puhetta: Anne Berner on Suomen kansalle tuhat kertaa suurempi uhka kuin kukaan judeokristillistä uskontoa edustava hihhuliministeri.

Täysin selvästi ja kiistattomasti Virallisen Suomen linja on se, että Suomi halutaan kokonaisuudessaan ulkomaiseen omistukseen. Tämä olisi pitänyt tajuta jo silloin, kun Koivisto tukki tuomareiden suut, Holkeri halusi juoda vain kahvia ja Lipponen olisi halunnut nahkuriksi.