Totuus uskonnoissa

Eettisyyden tunnistaa uskonnoksi siitä, että sitä kiinnostaa ainoastaan totuus. Ideologiaa tai etiikkaa ei tulisi kutsua uskonnoksi, jos sitä lähinnä kiinnostaa lähimmäisten elämän rajoittaminen ja etupäässä ihmisten alistaminen ja ajatusten yhdenmukaistaminen.

Jopa lainsäätäjien tulee voida erottaa uskonnollisuuteen pukeutunut etiikka ja uskonto toisistaan; uskonnollisuudelle ei saa antaa mitään uskonnonvapautta, puhumattakaan siitä, että uskonnollisuus saisi laillisen erivapauden rajoittaa lähimmäisten elämää.

Otetaan esimerkkinä totuudesta vaikkapa naisten pukeutumissäännöt. Kysymys kuuluu, että tunteeko jumalallisen totuuden äänitorveksi julistautunut todellakin totuuden vaatetuksesta, jos hänen ainoa tarkoitus on ainoastaan jonkin eläimellisyydestä peräisin olevan perinteen ylläpitäminen? Miten perinne voi olla sama kuin totuus? Voisiko vaatetuksella olla jotakin muutakin merkitystä kuin miesten eläimellisen himon hillitseminen?

Esimerkiksi islamistit usein puolustavat naisten pakottamista säkkipukuihin sillä, että niinhän länsimaalaisetkin miehet pakottavat naiset riisuutumaan ja vähäpukeisiksi miehisen himon tähden!
Tuollaisessa vertailussa ei ole mitään järkeä, eikä siinä ole tippaakaan totuutta, henkistä arvoa.

Islamistit vertaavat oman uskontonsa tapasääntöä maalliseen käytäntöön;
Kristinuskonto ei vaadi naisia sen paremmin minihameisiin kuin säkkipukuihinkaan. Kristinuskonto on päässyt eroon miehisen himon hillitsemisestä sellaisella, että miehen himoitsevilta silmiltä peitetään kauneutta.
Kristinuskonto edellyttää yksilön hillitsevän itse itseään, joka on täysin päinvastainen käytäntö kuin islamin tapa peittää naiset, joka kuitenkin jättää miehet edelleen himoitsemaan naista. Islam ei siis ole kiinnostunut yksilön henkisestä kehityksestä, vaan vain pinnallisesta peittelystä, joka jättää miehet himoitsemisen tilaan, ja joka suorastaan vaatii miehiä himoitsemaan naisia.

Se ei ole myöskään hyvä asia puolustella omia sääntöjä sillä, että tekeehän tuo toinenkin pahaa, joten minulla on myös oikeus tehdä pahaa;
että pakottaahaan länsimaalaisuuskin naisia, joten meilläkin on oikeus pakottaa naisia.

Tuossa on todellakin se vika, että islam vertaa omia tapasääntöjään milloinhin mihinkin; naisten pukeutumissäännöissä islam vertaa tekojaan maallisiin arvoihin -- olisi todella surkea osoitus islamin arvomaailmasta, jos islamin uskonoppineet oikeasti pitäisivät länsimaisten miesten pornoilua uskonnollisena perinteenä.

Järjellisyys jo vaatii, että uskonnon arvoja tulee voida verrata ainoastaan toisen uskonnon arvoihin, koska jos islamin arvoja puolustellaan vertaamalla niitä maallisiin arvoihin, niin silloin islam ei siinäkään mielessä täytä uskonnon tunnusmerkkiä. Edellä jo todettiin, että uskonnon ainoana kiinnostuksen kohteena tulee olla vain totuus, eikä totuus voi olla peräisin tästä maailmasta. Islamin arvot ovat maallisia arvostuksia, jos niitä puolustellaan sillä, että tekeväthän muutkin sitä sun tota.

Jos uskonnon oppineet eivät tunnusta totuuden olevan ensisijainen ja ainoa uskonnon arvo, niin silloin sellaista uskontoa ei saa asettaa laissa uskonnon asemaan. On suorastaan mieletöntä, jos lailla turvataan uskonnon tapasäännöt, mutta laki ei ota mitään kantaa uskonnon totuusarvoihin.

Lailla turvatut tapasaäännöt saattavat sukupuolet eriarvoisiksi, sillä tapasäännöt ovat miesten kehittämiä miehisen himon säätelemiseen. Lainsäädäntä siis edellyttää ehdoitta sen, että lainsäätäjät ovat itse henkilökohtaisesti kiinnostuneita totuudesta.

Jos lainsäätäjiä ei kiinnosta totuus, niin silloin he laittavat uskonnon ja sen perinteet yhteen paskasäkkiin ja pakottavat jokaisen ihmisen kantamaan harteillaan sellaista haisevaa jätesäkkiä!
Se on kansalaisten pahoinpitelyä, jos laki pakottaa ihmisen pitämään uskontona sellaista, joka on tarkoitettu pelkästään eläimestä nousseen ihmisen seksuaalisen voiman sääntelyyn, tai vieläkin pahempaa, jota on esimerkiksi naisten alapään silpominen. Lainsäätäjä ei saa olla sokea uskontojen esittämille arvoille, joita uskovaiset totuudekseen kutsuvat.

Totuuden tulee olla sellainen, että ihminen voi elää taivaassakin sen mukaista elämää.
Olisi taivaan pilkkaamista väittää, että taivaassa naiset ovat alapäästään silvottuja ja säkkiin puettuja, jotta miehet taivaassa voisivat paremmin hillitä himojaan!

Aito uskonto ei voi pakottaa toista ihmistä johonkin muottiin vain siksi, että uskonnonharjoittaja välttyisi itse itsensä kehittämiseltä.

Aito uskonto esittää persoonalliselle ihmiselle kysymyksen, haluaako hän tuntea sen totuuden, jonka mukaan hän voisi elää taivaallista elämää missä päin maailmankaikkeutta tahansa!

Ja jos yksilö haluaa tuntea totuuden, niin siihen totuuden tuntemiseen riittää ihmisen oma, persoonallinen suhde maailmankaikkeuden luojaan ja sen ylläpitäjään, jota on lupa kutsua tuttavallisella nimellä, kuten Isä.

Ihmisen on mahdotonta tuntea totuutta sillä, että hän vaatii muilta tapasääntöjä ja kieltää muiltä ajattelun vapauden -- yleensä vain siksi, että sellainen ihminen ei itse omaa mitään rohkeutta elää ihmisenä maailmassa, johon on laitettu erilaisuutta ja vaaroja vain siksi, että mitenkään muutoin ihmistä ei voitaisi saada henkiseksi olennoksi.

On todella surkeaa ihmisyyttä, että mies kyllä väittää olevansa rohkea, mutta ei uskalla edes kätellä naista joutumatta heti hillittömyyksiin! Onko nainen vaarallisempi kuin käärme, aurinko tai meteoriitti? Miksi miehet eivät pidä kypärää päässä, koska meteoriitti voi milloin tahansa iskeä heidät kuoliaaksi, ja sitten mies joutuisi taivaaseen henkisesti raakileena?

On siis selvästi havaittavissa, ettei länsimaalaisuus, islam eikä kristinuskonto ymmärrä totuudesta yhtään mitään; uskonnon arvoja ei voida totuudellisesti vertailla sillä, mitä joku toinen tekee, koska totuus ei ole uskovassa relativistista, vaan se on ihmisen oma läheinen suhde Jumalaan.


MITÄ ON USKONTO

Ihmisen uskon oikeellisuus selviää siis helposti sillä, mitä ihminen pitää uskontona. Jos ihminen pitää uskontona toisten ihmisten vapauden rajoittamista ja ajattelun vapauden kieltämistä, niin silloin voidaan totuudellisesti sanoa, ettei sellainen ihminen tunne totuutta. Ja jos ihminen on pihalla totuudesta, niin silloin hän ei eroa mitenkään kenestä tahansa puolueellisesta, sillä jokaiseen puolueeseen kuuluu muiden ihmisten vapauksien rajoittaminen.


TOTUUS VAATTEESTA

Jos ihminen pitää uskontona sitä, miten hän tai joku muu pukeutuu, niin silloin ihminen ei tunne totuutta ihmisen vaatetuksen merkityksestä. Sillä totuudellinen ihminen vaatettaa itsensä pelkästään suojatakseen itseään planeetan erilaisilta ääriolosuhteilta, tai suojautuakseen työhön liittyviltä olosuhteilta, kuten lialta tai ihon kulumiselta. Koheltamiseltahan vaatteita ei ole tarkoitettu suojaamaan.

Mitään henkistä vaatetukselta on turha etsiä, eikä vaatetukseen voi myöskään sisällyttää henkeytystä; Vaate on vain vaate, joka pitää voida riisua päältä, kun jokin olosuhde muuttunut tai työtehtävä on suoritettu.

Kaikkein puhtain totuus vaatteesta saadaan katsomalla pientä lasta; Lapsi riisuu vaatteensa ja polkee sen maahan, joka olisi täysin mahdotonta, jos vaate sisältäisi jotakin jumalallista.
Lapselle vaate on osa leikkiä, jolla lapsi tutustuu elämään ihmisenä maailmassa, joka on täynnä ihmeellisiä asioita, kuten kuralätäköitä ja piikkipensaita. Mitään sen ihmeellisempää totuutta Jumala ei vaatteilta vaadi.


ROHKEUS EI OLE TUNNE

Jos nyt joku haluaa hillitä alapäänsä itsepintaista toimintaa, niin siihen on olemassa hyvin yksinikertainen keino; Kannattaa uskaltaa olla rohkea, sillä ei ole kummoistakaan olla rohkea, kun ei pelkää. Ei ole oikein pelätä omaa alapäätään ja siihen olennaisesti kuuluvaa seksuaalista voimaa. Ei ole missään tapauksessa oikein paeta omia pelkojaan muiden ihmisten rajoittamiseen.

Jos ihminen pelkää omaa seksuaalisuuttaan, niin silloin hän on samalla sulkenut totuuden elämästään pois, ja silloin todellakin ihminen luulee, että hän pääsee totuuteen käsiksi sillä, kun vain asettaa muiden elämiselle ehtoja ja rajoituksia.