tiistai 27. heinäkuuta 2010

Islam vs kristinuskonto 1

Nykyajassa elävä ihminen on aivan liiankin kärkäs esittämään omia mielipiteitään nykyajasta. En tosin ymmärrä, mitenkä muutoin ihminen voisikaan olla nykyaikanen, jollei hänellä ole omia mielipiteitä.
Ylhäältä saneltu kehitys ei koskaan voi onnistua, koska jokainen ihminen on kehityksen alainen, eikä niin ollen yksikään ihminen voi oikeasti olla toisen ihmisen kehitystä hallitseva. Vain mielipiteen vapaudessa kehityksellä voi olla suunta edistykseen.


Minua siis kummastuttaa se semmonen, että ihmisiä vaaditaan olemaan nykyaikasia, mutta sitten heiltä kielletään nykyaikaiset mielipiteet, ja niiden sijaan jopa puolueet vaativat ihmisiä hokemaan homehtuneita puolueideologioita ja aidanseipäitä. Että ei mukamas saa sanoa mitään omaa ajatusta siitä, kun nykyajassa ihmisiä vaaditaan elämään muinaisaikaa:
että esimerkiksi ei saa edes koskettaa miestä, tai muutoin mies joutuu uskomaan olevansa saastainen!
Halloo, senkin tekopyhät hurkastelijat, jotka luulette olevanne jotakin, kun käytte valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa.
Mitä ihmeen Jumalan palvelua se on, kun annetaan sellaisille laillinen oikeus suuttua mielipiteistä ja tervehtimisestä tai kasvojen näkymisestä, jotka väittävät olevansa meitä parempia?
En minäkään suutu koiralle, joka haukkuu minua!
Vaikka en olekaan kristitty, niin kuitenkin olen syntynyt kristinuskonnon arvomaailmaan ja valtioon, jonka perustuslailliset ihmisen oikeudet, velvollisuudet, vapaus ja inhimilliset arvot ovat helposti löydettävissä kyseisen uskonnon kirjoituksista niin, ettei lukijan tarvitse turvautua epärehellisyyteen.
Toki, jos ihminen väen väkisin haluaa, niin toki hän voi lukea Raamattua ikään se tukisi hirmuvaltiutta, mutta rehellinen ihminen näkee heti Raamatun ensisivuilta asti, miten Raamatussa on kaksi eri kertomusta; Eläimellisyydestä nousevan ja ylöspäin ponnistelevan siemensyöksyisen miehen kehitys kohden ihmisyyttä, sekä yksinäisen Absoluutin hellittämätön syöksyily alaspäin ja itsensä loputon jakaminen niin pieneksi, että kertomuksen keskivaiheilla siitä kehkeytyi esille täydellinen ihminen.
Täten voin rehellisesti tunnustaa, että vaikka en olekaan nimikristitty, niin sisimmältäni olennoin kristillistä arvomaailmaa, ja kehtaan tämän tunnustaa täysin rehellisesti, eikä minun tarvitse irvistää, kun sanon, että minut löydetään siitä suunnasta, missä ovat Suomalais-kreikkalais-roomalais-kristilliset arvot.

Ymmärrän myös sen, että olisin vannoutunut ateisti, jos minulla ei olisi rohkeutta olla rehellinen; ateisti on sellainen kristitty, joka on tullut himoriippuvaiseksi irvistelyyn joka kerta, kun hän ajattelee kristillisiä arvoja -- mutta siitä huolimatta ateistit ovat yleisesti ottaen erittäin mukavia ihmisinä, koska he kuitenkin elävät kristillisen arvomaailman perustalla. Islamistisessa valtiossa ihmisen olisikin hieman hankalampi addiktoitua antikristillisyyteen ja julistaa Jumalan olevan kuollut...
Vain korkeiden arvojen läsnäolossa ihmisellä on ajattelun vapaus.
Rehellinen ihminen ei hyökkää niitä arvoja vastaan, jotka sallivat hänelle mielipiteen vapauden, vaikka ihminen ajattelisikin, että ne arvot ovat aiemmin olleet likaisia ja kovin alhaisia. Kyllä älykkyyteen kuuluu nykyisyydessä eläminen, eikä sellainen ole älykästä, että kuvitellaan nykyisyyteen nykyisten arvojen sikiöt ja sitten kauhistellaan, miten rumat ja ryppyiset ne arvot olivat, kun ne olivat juuri syntyneet...
On myös toisenlaisia ihmisiä. He eivät ole syntyneet länsimaiseen arvoilmastoon, joten he eivät pysty edes ajattelemaan, miltä oma elämä maistuisi, jos saisi elää korkeammilla arvoilla. Itse yritän kovasti laskeutua islamilaiseen arvomaailmaan sillä, että pyrin ajattelemaan, miltä tuntuisi elää maailmassa jumalallisin arvoin. Kun ihminen yrittäisi korottaa omia arvostuksiaan, niin silloin hän ymmärtää, että hän elää parhaillaan vain suhteellisen moraalista elämää. Jo pelkkä omien arvojen arvokkuuden nostamisen mahdollisuus todistaa ihmisille, että omat arvot eivät vielä ole korkeimpia arvoja.
Kun evolutiivinen ihminen ylhäältä annetulla järjellään eläinkehossaan ymmärtää arvojensa kehityshistorian, niin hän voi helposti laskeutua ajatuksissaan sellaiseen yhteisöön, jonka arvot ovat omien arvojen varhaishistoriaa. Silloin hänestä luonnostaan tulee esille profeetta, joka julistaa alempiarvoiseen maailmaan, miten hekin ovat jo osallisia kehityksestä ja pääsevät nousemaan ylöspäin ilman mitään rajaa, kun vain he sallisivat arvoilleen muutoksen.
Mutta. Mitä sitten, jos ihminen luulee, että hänen arvonsa ovat korkeimmat mahdolliset? Pahoin pelkään, että muslimit ihan vakavissaan luulevat, että heillä on jo korkeimmat arvot, eikä heidän siksi tarvitse edes yrittää tavoitella mitään korkeamman laatuista elämää -- omilla arvoillaan.
Vähän minulla on myös sellainen mielikuva, että jopa kristityt luulevat heikkoina hetkinään, että heilläkin on jo jumalalliset arvot, mutta sanompa vaan, että kukkua pitääkin, jos elää geneettisesti ohjelmoitua elämää ja pitää järkeilyä syntinä Jumalan sanaa vastaan.

Jos elämisen arvoja ei oikeasti voisi muuttaa, niin silloin ne olisivat absoluuttisia, ikuisia ja infiniittisiä arvoja. Mutta, me elämme muuttuvassa maailmassa, joten myöskin meidän arvomme muuttuvat. Älyllisen olennon arvot ovat muutosta ohjaava tekijä; ihmisen maailma muuttuu, mutta se voi kehittyä vain, jos arvot kehittyvät. Ihminen pääsee lähemmäksi potentiaalien ymmärrystä, kun hän ajattelee arvojaan kehityksen pilottiaaltona.

Länsimaat ovat saaneet kokea keskiajalta asti voimakasta kehitystä. Länsimaiden kehitys ei ole ollut taantumusta, vaan kehitys on ollut koko ajan edistyksellistä; kehityksellä on ollut suunta, ja se suunta on ollut ylöspäin huolimatta siitä, että monesti kehitys on hetkellisesti näyttänyt osoittavan helvettiin. Länsimaiden kehityksen totuus on edistys.

Edistys on mahdollista vain siellä, missä yksilöiden elämisen arvoja koko ajan nostetaan. Jos yksilöt eivät olisi saaneet lisää mielipiteen ja ajattelun vapautta, niin ihmiset eivät olisi voineet esitellä yhteisölle keksintöjään, runouttaan, musiikkiaan, kirjallisia taitojaan ja tiedekin olisi jäänyt esialkemistiseen aikaan.

Iltasanomat: Tohtori Kiminkinen: Olemme kaikki samanarvoisia!
Youtube: Three things about islam

Ei kommentteja: