torstai 25. maaliskuuta 2010

Lakko-oikeus kauppatavarana

Tämän päivän eduskunnan kyselytunnilla joku vasemmiston kansanedustaja marisi, miten työntekijälle kuuluu ehdoton oikeus myydä työtään. Kyseinen hepuli kertoi, että jos työläinen ei saa myydyksi työtään haluamallaan hinnalla, silloin hänellä on oikeus olla myymättä työtään, eli olla niin sanotusti lakossa

Aika törkeä vertaus. Sillä jos joku pyytää vaikka minulta jostakin tuotteesta kovaa hintaa, niin minun ei toki silloin kannata sitä ostaa, vaan minulla on oikeus kävellä seuraavaan liikkeeseen ja kysyä samankaltaista tuotetta sieltä.

Koska työntekijäpuoli on itse esineellistänyt oman työnsä, niin toki silloin työnantajienkin pitää pitää työntekijöitä pelkästään esineinä -- ja ostaa työtä sieltä, mistä sitä kulloinkin on saatavilla.

Olkoon toki niin, että työntekijöillä on ehdoton lakko-oikeus, oikeus pidättää työnsä itsellään -- mutta työnantajilla pitää olla vastaava ehdoton oikeus ostaa työtä sieltä, mistä sitä saa. Markkinavoimilla perusteltu lakko-oikeus ei voi kieltää vastaavaa oikeutta työnantajilta.

Suosittelen työnantajille, että ostatte työn sieltä, mistä sen halvimmalla saatte. Tietysti edellyttäen sen, että myöskin työnantajat pyrkivät myymään oman itsensä työn mahdollisimman halvalla (itsensä myyminen on kaikissa tapauksissa huoraamista, suom. huom.).

Ammattiyhdistyksiin kuuluvat työntekijät eivät voi myöskään järjellä perustella sitä, että ammattiyhdistysmiehen tekemä työ on aina laatutyötä... Muidenkaan tuotteiden kohdalla korkea hinta ei välttämättä takaa tuotteen laatua.

Vain rikkaat voivat olla niin typeriä, että he ostavat kaupoista aina kaikkein kalleinta. Mutta, kokemus osoittaa, että rikkaat ovat useimmissa tapauksissa aina tinkimässä kaikesta. Ahtaajien ei siis kannata kuvitella, että satamaoperaattorit ovat rikkaita, jotka mieluusti ostavat kalleinta työtä, mitä on saatavilla.

Kallein työ ei todellakaan ole parasta työtä. Me tiedetään se totuudeksi varsinkin siitä, että rikkaiden hallitsema maailma ei ole likimainkaan paras mahdollinen maailma. Rikkaat ovat ylihinnoiteltuja. Meille kuuluu ehdoton oikeus ostaa hallintopalvelut sieltä, mistä se edullisimmin saadaan. Pätee myös ahtaajiin.

Blogi: Ylihinnoitellut rikkaat ja muut kuplat
Blogi: Ahtaajien yhdistymisvapaus
Blogi: Ahtaajien vaativaa toimintaa

Ei kommentteja: