perjantai 12. maaliskuuta 2010

Saatana saapuu Suomeen

Minulla on ollut pidemmän aikaa aavistus, että rikkaat ovat riivattuja. Nyt alan olla siitä jo kohtalaisen varma.

Ymmärrän, että poliitikot eivät itse tahtoisi tehdä niitä päätöksiä, joiden seurauksena on maahanmuuttoaalto, ja maahanmuuttajien etuoikeistaminen, mutta koska poliitikot ovat riivattuja, niin he eivät voi muutakaan; maahanmuuttajat polttavat heidän mieltään, eivätkä poliitikot kykene tekemään itseanalysointia, mikä aiheuttaa heille tuon maanisen himon maahanmuuttajien ja islamin hyysäämiseen.

Monet kirjoitukset ennustavat, miten ihmiskunnan eri rodut tulevat ennemmin tai myöhemmin yhdistymään yhdeksi ainoaksi roduksi, jolla on yksi kieli ja yksi hallitus.
Ihmisen kehitystä valvomaan on asetettu suhteellisen alhainen luotujen olentojen tyyppi. Sille olentoryhmälle on tullut kiire sekoittaa kaikki rodut mahdollisimman pian. Se tapahtuu siten, että juuri ja juuri ihmisen näkökyvyn ulottumattomissa olevat olennot manipuloivat ihmisiä ja tavallaan sanelevat, keistä ihmisistä tulee poliitikkoja.
Esimerkiksi minunlaisista ei voisi koskaan tulla poliitikkoa, koska minun mieleni ei ole niin heikko kuin poliitikkojen mieli.

Jeesuskin sanoi Pilatukselle, ettei Pilatuksella olisi valtaa, ellei sitä olisi hänelle taivaasta annettu. Kaikkein selvimmin asia on kerrottu Urantia kirjassa, missä on jopa yksityiskohtaisesti selitetty Urantian ja ihmisen historia hamaan tulevaisuuteen asti.

Poliitikoiksi siis valitaan sellaisia, jotka ovat kaikkein helpoiten narusta vedettäviä; Ns. enkelit pitelevät kiinni niistä naruista, joiden toinen pää on kiinni tämän maailman johtomiehissä. Naisiin tuskin on mitään marionettinarua laitettu, koska naiset muutenkin eivät osaa muuta kuin hyysätä heikkomielisiä. Sillä naisilla ei ole otetta vahvoista, vaan naiset voivat "johtaa" ainoastaan mieleltään heikkoja, älyltään surkeita, niitä, jotka vain surkuttelevat kaikkea.

Kun näen rikkaiden mieleisen poliitikon, niin näen siinä marionettinuken, jonka naruja vetelee jokin pilvien veikko, joka luulee, että kun vain ihmiskunta saatetaan mahdollisimman pian sekasortoon, niin sitten se sekasorron aikakausikin päättyy pikemmin.

Poliitikot tietysti eivät pysty käsittämään, mikä pakottaa heidän ohimoluitaan, vaikkakin olen melko varma, että hyvin moni poliitikko ymmärtää jo, että hän ei haluaisi tehdä tälläistä politiikkaa, mutta jokin kumminkin pakottaa hänet sitä tekemään.
Tunne on varmaan sama kuin jollakin pedofiililla, joka haluaisi päästä irti himostaan lapsiin, mutta ei voi, koska päätä pakottaa... -- monikulttuurisuutta hokevat tuntevat vastustamatonta himoa mustaan väriin, joka saa heidät lähes laukeamaan seksuaalistyyppisestä mielihyvästä...

Tiedän kyllä, että ihmiskunnan kotalona on lopulta hävittää kaikki valtiot ja alistaa kaikki ihmiset yhden maailman hallituksen alaisuuteen, jolloin kaikkialla maailmassa puhutaan vain yhtä kieltä. Mutta en voi hyväksyä sitä, että ihmiskunta pakotetaan siihen kiireellisenä tapauksena.

Pyydän, että Vatikaanin henkien päämanaaja tulisi käymään Suomessa ja häätämässä poliitikkojen riivaajat hiiteen.

Savon Sanomat: Katolisen kirkon päämanaaja: Saatana on Vatikaanissa

Studium: Saatana saapui Roomaan, pdf

Ei kommentteja: