torstai 22. heinäkuuta 2010

Burgha ja sharialaki

Sharian mukaan varkaalta tulee katkaista käsi.
-- Islamissa rangaistuksena on ihmisen tekeminen vammaiseksi.
Varmasti viisasta yhteiskunnalle tehdä ihmisistä vammaisia?

Mutta, minkä rikoksen ovat tehneet ne, jotka on tehty elekielivammaisiksi?
Vai onko heitä rangaistu ihan vaan varmuuden vuoksi, ennaltaehkäisevästi?


Mihin rikokseen ihminen voisi elekielellä syyllistyä? Elekielihän on ihmisessä oleva tiedostamaton toiminto, jolla ihminen ilmaisee tosimmat tunteensa. Lähinnä tulee mieleen se, että islamissa ihminen syyllistyy rikokseen, jos hän ilmaisee itseään totuudenmukaisesti, eli jos ihmisen ilmeet ja eleet paljastavat ihmisen ajattelevaksi olennoksi, niin siksi sellainen mahdollisuus pitää jo ennalta sulkea pois.

Elekieltä tarvitsee jokainen ihminen kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Juuri siksi esimerkiksi Stubb julisti: "Sanon ihan suoraan, että minulla ottaa todella pahasti vastaan nähdä nainen burkassa." Totta kai ihmistä ottaa semmonen päähän, kun toinen on täysin tahallaan tekeytynyt elekielimykäksi, kulttuurivammaiseksi.

Asia olisi sama, jos ihminen hakkaisi kätensä poikki vain, jotta ei voisi kirjoittaa sillä omaa nimeään. Elekieli on ihmisen oma kieli, kehon kieli, ja jokaisella ihmisellä on oikeus lukea toisen kehosta, puhuuko ihminen totta, kun hän julistaa jotakin sanomaa!

Minkä karhunpalveluksen muslimit tekevätkään uskonnolleen, kun kieltäytyvät kehollaan ilmaisemasta, onko heidän uskontonsa sanoma uskottava. Pelkäävätkö muslimit todella, että heidän uskontonsa paljastuisikin valheeksi, jos he sallisivat keholleen elekielisyyden?


Elekieli.com: Kuka hyötyy elekielen hallitsemisesta?
Blogi: Emoticons for burgha users

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siinä missä koraani käskee leikkaamaan varkaalta käden, kehottaa vanha testamentti ottamaan hampaan hampaasta, silmän silmästä ja henkgen hengestä. Missä määrin tämä on viisasta yhteiskunnan kannalta? Kysymyshän on tulkinnasta, eikö vain? Riittävää sivistystasoa tulkitsemiseen löytyy kuitenkin vain meillä länsimaissa, meitä eivät papit ohjaile siinä missä imaamit, jotka ovat usein kylänsä ainoita lukutaitoisia ja siten uskottavia koraanin tulkitsijoita kylissään. Vallanhimoissaan he tekevät kyllä kaikkensa uskotellakseen koraanissa lukevan hänelle itselleen hyödyllisiä asioita.


Mitä tulee elekieleen ja itsensä peittäviin naisiin, niin ensin on syytä tehdä ero koraanissa oikeasti mainitun hijabin (peittäkööt nainen hiuksensa) ja burghan ("jätesäkki") välille. Sen jälkeen on syytä pohtia naisen riisumista länsimaisen maskuliinisuuden edessä. Mikä idän pakkopukemisessa on sen pahempaa? Nainen saa miehen paljastamalla itseään, myymällä oman seksuaalisuutensa avoimesti kaikille. Samoin hän voi saada työpaikan, saavuttaa arvostetun aseman, tai mitä vain, missä hän ei onnistuisi "naapurin tyttönä".

On valitettavaa, ettei monikulttuurisuus miellytä sinua. Silti jokaisen länsimaalaisen tulisi ennen tuomiotaan tutustua länsimaisen filosofian historiaan, myös sen orientaalisen puolensa osalta. Kukaan tuskin olisi Platonista, Aristoteleestä tms. kuullutkaan ilman Islamin kulttakautta, jolloin arabit säilyttivät kaikkea merkittävintä kirjallisuutta kirjastoissaan. Samaan aikaan vatikaani tuhosi järjestelmällisesti länsimaalaista filosofiaa väärinen oppeineen. Olen kai ulkokullattu suomalainen, mutta 100 vuotta vanha suomalaisuus on aika heikko identiteetti tuhatvuotisten kansojen edessä. Etuoikeuksia tuskin pitää kenellekään antaa, mutta muistettava on että tässä maassa etuoikeuksia kansanryhmille on jaeltu antoisasti mm. romaanien ja jehovantodistajien kohdalla paljon ennen massiivista maahanmuuttoa

Brainleak kirjoitti...

Kristinuskonnossa Uusi Testamentti on korvannut vanhat uskomukset, VT:n.

Islam on kivikautinen uskonto niin kauan, kun sen pariin ei synny uskonpuhdistajaa, joka antaisi uskovaisilleen nykyaikaan sopivat käskyt, kuten:
rakasta lähimmäistäsi niin kuin itsäsi, tai
tee lähimmäisillesi sitä, mitä haluaisit heidän tekevän itsellesi.

Mitä tulee muslimien "kultakauteen", niin he eivät totisesti säilyttäneet antiikin kirjoituksia, vaan tuhosivat ja polttivat niitä niin paljon kuin ehtivät; on pelkkä sattuma, että edes jotakin säilyi pimeän keskiajan yli.
Lähinnä on kyse muutamasta arabista, jotka polttamisen sijasta tutkivat niitä, kuten al din al tusi, joka säilytti vain niitä kirjoituksia, jotka koskivat ylisen taivaan ilmiöitä, koska hän oli senlaatuisista kiinnostunut.

Mitä tulee satavuotta vanhaan suomalaisuuteen, niin saanen siinäkin olla erimieltä; Suomenniemellä on ollut asutusta tuhansia vuosia ja uskallan väittää, että heillä oli myös elämän arvot ja että me olemme heidän perillisiään -- vaikka meidän maamme nimi ei ole ollutkaan Suomi kun vasta vähän aikaa, niin meidän kulttuuri on ollut täällä vähintään yhtä kauan kuin egytptiläisten kulttuuri on ollut heillä;
Ei Turkkikaan ole ollut kovin kauaa turkki ja samoin moni muu valtion nimi on vasta hiljattain keksitty.

Jopa Ruotsi (Sverige) on nimenä melko uusi

Anonyymi kirjoitti...

Koraanin ja Raamatun yhtäläisyyksiä on niin paljon ettei kirjoja ole mielenkiintoista verrata. Mielekkäämpää on todeta kummankin puhuvan täysin samoista asioista. Ja usko pois myös koraanissa lukee lähimmäisen rakkaudesta rakkaudesta ja siitä kuinka täytyisi kohdella muita kuten toivoisi itseään kohdeltavan. En tiedä oletko koskaan käynyt Islamin maissa itse kokemassa mitä noilla lauseilla tarkoitetaan. Se individuaalisuus ja Suomalaisten kylmä jurous on jotain aivan sietämätöntä, verrattuna arabimaihin. En käy kiistämään sitä etteikö uskonpuhdistajaa tarvittaisi, todellakin. Valitettavaa on se, että Länsimaalaisen median antama kuva islamista on melkolailla todellisuudesta poikkeava ja ihmiset kun ovat kaikenlisäksi taipuvaisia yleistämään asioita.

Mielenkiinnolla tosin odottelin vastaustasi siihen mitä eroa on burghalla ja riisuitumisella, mutta valitettavasti en vastausta saanut. Eri näkökulmat ovat tässäkin kysymyksessä rikastuttavia.

Brainleak kirjoitti...

Mitä tulee ihmisen pukeutumiseen, niin olen siinä asiassa samaa mieltä kuin Jeesus:
Ihminen tuntee totuuden vasta sitten, kun hän pystyy polkemaan vaatteensa maahan kuin lapsi.

Pieni lapsi osaa suhtautua asusteisiin oikein; asuste on ainoastaan suojavaatetusta, joka voidaan tarvittaessa riisua ilman mitään häpeää ja olla kuin muutkin eläimet; alasti.

En lainkaan käsitä muslimien tapaa pitää tietynlaista vaatetusta taivaaseen pääsyn ehtona. Jos ihminen ei osaa häpeilemättä suhtautua itseensä, niin silloin länsimainen vapaamielinen tapa vaatetuksen suhteen on verrattomasti parempi kuin säkkiin pukeutuminen/pakottaminen.

Jumala ei katso vaatteisiin. Alastomassa ihmisessä ei voi olla mitään häpeämistä. Kaikkein kurjinta uskonnollisuutta on esittää närkästynyttä toisen kehon puolesta. Jokainen pitäköönsä huolen ainoastaan omasta kehostaan.