tiistai 24. joulukuuta 2019

Maailma tarvitsee Jeesus-lasta

Näin Jeesuksen syntymänpäiväksi sanotun päivän aattona on hyvä palauttaa mieliin muutamia tosiasioita. Koska maailma on tehnyt Jeesuksesta vain karnivaalia itselleen ja vihapuhetta toisilleen, niin ajattelin, että maailman olisi hyvä kuulla faktan tarkastajalta, mitä mieltä hän on Jeesuksesta.

Meidän aikamme ei siedä aikuista Jeesusta, joten aloitetaan tosiasia Jeesuksen syntymästä.

Ensinnäkin. Olet sitten vaikka suomalais-ugrilaisen kielitieteen professori, niin tosiasiallisuus tekisi sinullekin hyvää. Mielestäni professorin toimenkuvaan ei saa kuulua satuilu edes huhupuheen perusteelta. Varsinkaan, kun ne huhupuheista koostetut kolumnit ovat vain omien uskomusten mukaisia satuja.

Huhu sieltä toinen tuolta, niin siitä saa jo varsin mehevän sadun, joka uppoaa täydestä niihin, jotka eivät halua kuulla totuutta. Mutta.

Totuudellinen ihminen mieltyy tahtomattaan faktatietoon. Kun totuus on saanut sijaa ihmisessä, niin hänen on mahdotonta ajaa sitä enää ulos pimeyteen. Olisi aika tyhmää uskoa, että valhe olisi totuutta voimallisempi vaikuttaja ihmismielessä.

Sillä ei ole väliä, onko yleinen mielipide tietolähdettä vastaan tai mitä siitä on sanottu, koska totuus itsessään todistaa ihmisen järjelle, että asian on vain oltava näin ja noin, tai muutoin kaikkeudessa ei ole mitään mieltä. Kaikki ne ideologiat, jotka vaativat uskovaiseltaan uskoa mielettömään tai pahaan kaikkeuteen, ovat auttamatta vailla minkäänlaista totuutta ja johdonmukaisuutta. Sattuma tai pahuus eivät voi tuottaa mitään hyvää. Asian hyvyys on kiistamätöntä, kun se on ikuista.

Sattuma ei ole ikuista eikä universaalista, koska muutoin ihminen ei voisi järkeillä minkäänlaista lausetta. Pahuus ei ole henkilöllisesti olemassa, koska sen pitäisi silloin olla ikuista, jolloin se ei olisi koskaan voinut syntyä, sillä pahuus on aina jotain olemassaolevaa vastaan. Pahuus ei voi koskaan rakastaa mitään olemisen muotoa ja sattuma ei voi koskaan tuottaa mitään, koska olemattomuutta ei ole olemassa. Pahuus ja sattuma voivat olla olemasssa vain tietämättömien  ihmisten luuloissa ja uskomuksissa.

Tietämättömyyden perusilmentymä on siinä, että se vetää asioita olemattomuudesta. Pahuus kuten sattumakin ovat totta vain niiden mielissä, jotka uskovat, että universumiin voi tulla asioita, joiden lähteenä ei ole ikuisuus. Jopa ihminen on ollut ikuisesti olemassa; Ikuinen Jumala ei koskaan ole voinut keksiä ihmistä ajallisesti, eli kaikki ihmiset ovat olleet ikuisesti olemassa. Ajallisuus on vain universumin pisteiden järjestelyä mielen kuvien mukaisesti.

Nykyisin jo epidemiaksi yltynyttä masennusta ja pahoinvointia ei voi perimmältäään selittää millään muulla kuin sillä, että maailma ei tunnusta totuutta, ikuista ja loogista totuutta, ilman mitään tunnetta ja hihhulointia.

Seuraavan linkin takaa löytyy silminnäkijöiden kuvaus, mitä tapahtui 2026 vuotta sitten Betlehemissä:

Urantia kirja, Luku 122, Jeesuksen syntymä ja vauvaikä.

Jeesus ei tullut sovittamaan kenenkään syntejä, vaan hän tuli tekemään sitä samaa, mitä esimerkiksi  Pääministeri Sanna Marinilla oli pitänyt olla ennen kuin lähti harjoittelemaan kokemusta.

Ei kommentteja: