sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Ministeri Ohisalo vaatii alistettuja naisia poliiseiksi

Valtion pitäisi olla puolueeton. Perustuslain toisen luvun sisältö: "Kaikkien perusoikeuksien toteutumisen turvana on oikeus saada asiansa käsitellyksi puolueettomassa lainkäyttöelimessä."
Miten uskonnonvapautta voisi loukata se, että poliisi tutkisi hijabbipäisen ihmisen, jos hän on rikkonut lakia? Vai tarkoittaako Ohisalo vaatimuksillaan sitä, että muslimi on harras muslimi myös rikollisena ja tutkintavankeudessa; että hänellä on oikeus pitää kasvonsa peitettynä tavan ihmisiltä, vaikka hän olisi millainen rikollinen tahansa? Vai vaatiiko tasa-arvo sitä, että huppupäisten pitää saada tutkia kaljupäisiä?

Koulu ja uskonto pitää erottaa toisistaan, mutta poliisit pitää saada uskovaisiksi?
Vieläkö ministeri Ohisalo vaatii suvivirttä pois kouluista?

Suomen suvakkihallinto on islamilaisempi kuin Turkki ja kohta täälläkin ruoskitaan naisia, jos he eivät käytä mustaa säkkiä, koska suvaitsevaisten mukaan muslimit eivät pakota naisia säkkiin.

Kansalainen, 8.12. 2019: Sisäministeri Ohisalo haluaa poliisivoimat vähemmistöjä kiinnostavaksi – muslimihuivin yhdistämistä virka-asuun selvitetään, Mutta!

Tietääkö sisäministeri Maria Ohisalo, että hän rikkoisi
Turkin lakia vastaan, jos hän käyttäisi hijabbia
Turkin hallintorakennuksissa.
Wikipedia/pukeutumiskielto: Turkki on kieltänyt lailla hijabin käytön hallintorakennuksissa, kouluissa ja yliopistoissa; Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti lain olevan oikeutettu 10. marraskuuta 2005 jutussa Leyla Şahin vastaan Turkki
Suomen valtio on ostanut ministereille hijabbeja, ja ministerin on pakko käyttää sitä, jos hän matkustaa virkatehtävissään islamilaiseen maahan. Jos nimittäin ministerillä olisi vapaus pukeutua oman mielensä mukaan, niin silloinhan Suomen suvaitsevaiston ei olisi tarvinnut käyttää veronmaksajien rahoja ministerien pukemiseen? Miksi suvaitsevaisto ei usko siihen, että nainen voisi jopa ministerinä itse pukeutua vaikka säkkiin, jos fanaattiset uskovaiset miehet niin vaativat?

Tuomas Enbuske, 24.2. 2017: Suomen feministit ovat pettäneet musliminaiset!
Alan Salehzadeh, 7.12. 2016: Haukio noudatti shariaa, Iranin suurlähettiläs ei kättele.
IL, 14.12. 2016: Saksalainen naisministeri esiintyi ilman päähuivia Saudi-Arabiassa - vaadittiin pidätettäväksi.
IL, 27.2. 2017: Le Penin vierailu päättyi nolosti: Ei suostunut käyttämään huivia Libanon-vierailulla.

Saako Suomen kansalainen vaatia poliisia näyttämään naamansa, että kansalainen voisi verrata "poliisin" kasvoja virkamerkissä olevaan kasvokuvaan? Olisiko se puolueetonta, jos huppupäinen ja kasvonsa piilottanut poliisi tunkeutuisi ateistin kotiin? Onko suomalaisella oikeus vaatia poliisia kunnioittamaan suomalaisuutta?

The Economist, 8.3. 2018: Why Iranian women are taking off their veils.
IL, 23.8. 2016: Iranilaiset miehet osoittavat tukensa naisten huivipakon poistamiselle.

YLE, 28.5. 2016: Fatima luopui islamista, mutta ei voi riisua huivia – islamista eroaminen on Suomessa tabu.
Dust/Bones/Politics, 22.9. 2019: Kuinka kukaan suomalainen voi sanoa, että burkini on vain pala kangasta?

b, 8.3. 2013: Islamin uhkavaatimus Suomen naisministereille.
b, 9.12. 2012: Maassa Iranin tavalla.

3 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Ihminen, joka "vapaaehtoisesti" käyttää hihamerkkiä, uskomuksellista tunnusta, on heti valmis tekemään mitä tahansa, mitä sen merkin "ylipäälliköt" niin käskevät.

Hijabbia käyttävä poliisi tottelee ensisijassa oman uskontonsa pomoja. Ministeri Ohisalo on osoittanut olevansa täysin arvostelukyvyton, jonka arvot eivät kelpaa mihinkään kulttuuriin, joten ehdotan, että Ohisalo eroaa itse ennen kuin hänestä saadaan aikaan Haavistoa ja Rinnettä pahempi mellakka.

Brainleak kirjoitti...

SUOMI ON VALMIS.
Ministereiden typeryys todistaa, että Suomi on täysin valmis. Jos nimittäin Suomessa olisi vielä oikeita ongelmia, niin aivan varmasti yksikään ministeri ei toimisi niin kuin toimivat Ohisalo ja Haavisto. Juuri nuo ministereiden täydellisen typerät esitykset osoittavat kiistatta, että ministereillä ei enää ole oikeita ongelmia.

Ehdotan, että järjellinen Suomi lopettaa tyystin valtioneuvoston ja sen jäsenistä tehdään ojankaivajia.

Brainleak kirjoitti...

Ministeri Ohisalo vaatii, että maltillisten muslimien kuuluu pitää hijabbia -- vai kuinka tämä meni?
Poliitikot sanovat, että Suomeen on tullut vain maltillisia muslimeita, joten onhan se maltillisuuden uudelleen määrittelyä, jos muslimit eivät sitten pystykään olemaan maltillisia, vaan vaativat, että heidän pitää saada pukeutua hijabbiin niin poliiseina kuin sairaanhoitajina ja palomiehinäkin, jotta voisivat mennä töihin.

Voitaisiinko sopia, että kaikki ne ovat fundamentaalisia muslimeita, jotka vaativat, että heidän pitää saada Suomessakin käyttäytyä samoin kuin siinä kulttuurissa, jota he ovat paenneet?
Islamistisissa maissa naisia ruoskitaanja kivitetään, jos he eivät pukeudu mustaan säkkiin, joten onko se ihan terveellistä, että Suomessa vaaditaan poliisien näyttävän sen kulttuurin edustajilta, jota he ovat paenneet? Vai onko Ohisalo sitä mieltä, että kukaan ei voinut paeta pukeutumispakkoa.

Kysymys on siitä, että jos ihminen sanoo olevansa muslimi, niin onko hänen silloin pakko pukea ministeri Ohisalon suunnittelema poliisin puku? Eikö Suomessa saa olla maltillinen muslimi?

Onko todella niin, että nyt Suomessa on ainakin kahdenlaisia maltillisia muslimeita; niitä, jotka pystyvät olemaan paljain päin ja niitä, joiden pitää olla työttömiä, jotta voisivat kokea olevansa muslimeja?