torstai 12. joulukuuta 2019

Uskovaiset ovat tosikkoja

Mieleni on niin mureellinen. En saata ymmärtää, enkä oikein tajuta, miksi suomalaiset ovat niin tosikkoja. Ennen vanhaan hyvään aikaan suomalaiset osasivat nauraa esimerkiksi Neuvostoliitolle, kun Radio Jerevan kertoi sen vitsin muodossa. Nykyään saa täikammalla kammata Suomea, eikä sittenkään saa yhtä ainoaa ihmistä, joka tajuaisi, että kaikki uskonnot ja kaikki poliittiset ideologiat ateismi mukaan lukien ovat pelkkiä helvetin vitsejä.

Olen suuresti murheellinen, koska kaikki ottavat islamilaiset ja muut uskovaiset niin todesta. Ettekö te perkeleen kyykäärmeen sikiöt jo tajua, että juuri teidän tosikkomaisuus vain vahvistaa kaikkien hihhuleiden uskoa siihen, että vain he ovat oikeassa. HALLOO. Lopettakaa kertakaikkisesti uskomasta edes siihen, että ihminen on uskovainen, kun hän pukeutuu säkkiin, tai vaatii muita pukeutumaan säkkiin.
Missä helkutissa nyt on PPP, jonka pitäisi olla juuri nyt olla esittämässä sketsiä uskovaisista. Se on nähty, että Suomen idioottimaisin tosikko pystyy heittämään vain raamatun olkansa yli, mutta missä on se tuomari, joka heittää kaikki muutkin pyhyydet olkansa ylitse, koska ne ovat vain vitsikirjoja.

Ei kommentteja: