torstai 15. joulukuuta 2022

Eduskunta, ihmiskunnan kaatopaikka

 Suomessa eduskunta on rikkaiden ekolokero, jota he puolustavat henkeen ja vereen. Jossakin muussa populaatiossa vastaava ekolokero voi olla nimeltään aivan vastaavaa siansaksaa, kuten senaatti ja duuma, mutta yhtä kaikki; ne kaikki ovat seurausta himoriippuvuudesta rahaan, eli siitä, miten ajattelemattomat ja laiskat ihmiset parhaiten voisivat säilyä hengissä tekemättä yhtään mitään hyödyllistä.

Olen joskus kirjoittanut, miten satoja tuhansia vuosia sitten laiskat ihmiset huomasivat voivansa saada leijonan osan saaliista,  kunhan he ensin manasivat metsästäjille metsästysonnea. Manaajista kehittyivät shamaanit, shamaaneista kehittyivät papit, ja papeista tulivat poliitikot. Ja yhtä edelleen poliitikot toimivat manaajina, jotka joutuvat leipänsä eteen manaamaan populaatiolleen vain ikävyyksiä, jos populaatio ei anna poliitikoille mannaa.

Poliitikot ja muut rikkaat luulevat, että he ovat korvaamattomia, kun he kourivat niiden kanssaeläintensä taskuja, joille he eivät halua vastaavaa ekolokeroa, johon he ovat päässeet, parhaimmassa tapauksessa  kusettamalla puheillaan muita. Korkein asia, mitä kukaan poliitikko pystyy ilmaisemaan, on pelottelu, jonka ainoa tarkoitus on saada "metsästäjiä" (työläisiä) tuottamaan herkkupaloja leiriin, eli eduskuntaan, joka on manaajien pesä.

Suomen vallitsevaa järjestelmää kehutaan, koska täällä rikkaiden joukkoon pääse puhumalla läpiä päähän, kun taasen jossakin idempänä rikkaaksi pääsee ampumalla toisille läpiä päähän. Joku voisi jo edellisestä huomata, että kyse on vain aste-erosta, mitään laadullista eroa ei ole kommunismin ja kapitalismin välillä, diktatuurin ja demokratian välillä.

Rikkailla ei varaa uusiin investoihin

 Sähköyhtiöt vastustavat sähkölle kattohintaa, koska muutoin 1000 prosentin voitoilla laiskottelevilla sähköyhtiöillä ei ole varaa uusiin investoihin. MUTTA. PERKELE!

Yksikään sähköpomo ei ole esittänyt yhtään mitään ideaa, mihin he olisivat voineet investoida edes silloin, kun mitään hintakriisiä ei edes ollut. Oletteko te muut kuulleet mitään merkittävää energiainvestointia juuri ennen kuin tämä sähköpörssi löi läpi Sanna Marinin aivoriihen?

Olisin voinut uskoa sähköpomojen vollotusta, jos he esimerkisi jo vuosi sitten olisivat jättäneet Suomen hallitukselle esityksen vaikkapa kuudennesta ydinvoimalasta, ja nyt sitten kertoneet, ettei heillä olemaan varaa siihen, koska he saavat sähköstä vain tuhannen prosenttia voittoa. Ei helewatti. Kuulitteko te pari kuukautta sitten, miten muuatta kivihiilivoimalaa ei voi ottaa käyttöön ... Joko Sanna Marinin hallitus on myöntynyt Fortumin tarjoukseen, jolla Meri-Porin voimala voidaan polkaista käyttöön? Ainiin, mutta kun sehän ei ole mikään investointi, joka vaatisi Fortumille tuhannen prosentin voittoa, vaan se voidaan ottaa käyttää vasta sitten, kun Fortum saa 5000 prosentin voiton, jotta Fortumin pomot voivat investoida Caymansaarten huviloihinsa uudet aurinkopaneelit.

Mutta, perkele, ei yhden yksikään sähköpomo ole millään muotoa kertonut, mikä helvetin investointi nyt on jäissä vain siksi, että he saavat vain tuhannen prosentin voiton. He pystyvät vain vollottamaan jotain vitun rallatusta, että kyllä varmaan he voisivat investoida, jos vain he saisivat jatkossakin tuhannen prosentin voiton. Ja Sanna Marin hilluu veronmaksajien rahoilla, että juu jaa jepulis.

Tavallisella 10 sentin hinnoilla Suomen hallituksella oli varaa ostaa Saksasta miljardeilla kivihiilivoimaloita ja samoilla sähkön hinnoilla Sanna Marinin hallitus lahjoitti Saksalle 2 kertaa sen verran, millä Sannan Marin haluaa tukea kehitysmaiden diktaattoreita. Mutta, heti kun oli kyse rikkaiden voittojen leikkaamisesta, niin se ei demareille sovikaan, ja syy on selviö;

Koska (Suomenkin) rikkaat joutuisivat outoon valoon takaraivossaan; He joutuisivat luulemaan, että he eivät olekaan rikkaita, jos he eivät enää voisikaan olla avokätsisiä rikkaille, koska rahatalous ja siihen olennaisesti kuuluva kuilu pysyy vain niin kauan, kun poliitikot kärsivät rahanhimosta.

Rikkaiden energiainvestoinnit paratiisisaarille

 Ennen energiakriisiä pörssin sähköyhtiöt saivat noin sata prosenttia voittoa, vaikka sähkön hinta oli nippa yli 10 senttiä per kWh. Nyt, kun sähköyhtiöt voivat ottaa vaikka 60 senttiä per kWh, niin sille hinnoittelulle ei voida asettaa hintakattoa, koska kuulemma silloin sähköyhtiöillä ei olisi varaa investoihin. Ja poliitikot huutavat, hallelujaa.

Tiedättekö mitä? Se on varmaan kaikille tuttua, että johonkin juttuun himoriippuvainen tarvitsee jatkuvasti sitä asiaa yhä suuremmissa määrin. Joskus 18 vuotta sitten tutustuin ensi kerran punaviiniin. Oi niitä aikoja. Silloin puoli litraa pulloa oli liikaa. Nykyisin litra päivässä ei tunnu miltään.

En usko, että olisin oikeassa, vaan tiedän sata varmasti oikean, että sama himoriippuvuuden laki pätee joka ikiseen, joka haluaa jotakin asiaa. Jopa psykologit joutuvat puhumaan "totuuksiaan" vain suhteessa viralliseen tahoon ja sen "laupeuteen".

Minä en millään pysty tajuamaan, miksi witussa rikkaita ei millään tavoin saa luokitella sairaiksi. En voi olla väärässä, kun väitän, että jopa poliitikoiksi pyrkii vain sellaisia, jotka ovat jo himoriippuvaisia rahasta. Poliitikoiden itse itselleen säätämät lait, joilla poliitikot ovat turvassa rahanpuutteelta, ovat kiistaton todiste siitä, että poliitikot ajattelevat ensisijaisesti vain rahaa. Kuka tahansa juoppokin voisi säätää, että kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi, jos juopolla olisi vastaava valta käskyttää alaisiaan toteuttamaan unelmansa kuin mitä on poliitikoilla, joiden ei millään tavoin tarvitse miettiä alaistensa arkea...

Aivan vastaavasti joka ikinen joka ikisen energiayhtiön johto aivan idioottimaisesti ei tajua, että he pelkääät jäävänsä paitsi jokapäiväistä raha-annostaan, joka rahanistillä pitäisi olla eilistä suurempi, koska muutoin se raha ei tunnu miltään.

Tunnustan täysin avoimesti, että on päiviä, jolloin edes 2 litraa kyykkyviiniä päivässä ei tunnu missään. Mutta siitä huolimatta minä pystyn koplaamaan Alkon alimman hyllyn ja Senaatin samaan koriin. Suomen hallituksen ministerit ovat rahajuopppoja. Minä sentään pystyn tuhoamaan korkeintaan vain itseni, mutta rahajuopot tuhoavat kansoja ja maailmoja, joista kaikkein juopoimpia ovat diktaattorit.

Viinajuopon kliimaksi on kaatopaikka, kun taasen Suomen ministereiden tai Fortumin johtajan rahajuoppouden kliimaksi on kremlimäinen diktaruuri. Joka ikinen, joka vaatii lisää palkkaa, on potentiaalinen hitler. Putinin onneksi hän ei vielä ole vajonnut rahajuoppoudessaan niin alas kuin missä Hitler oli, joka on myös pääministerin onni, vaikka kyse on vain ajallisuudesta.

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Miesten mies ei kuse, mutta raiskaa

Ryssä on ryssä vessassakin. Kaikille tiedoksi, että oikea miesten mies ei todellakaan häpeä kulliaan raiskatessaan naisia ja ukrainalaisia, vaan vain silloin, kuin hänen pitäisi käyttää mulkkuaan muuhukin kuin siemensyöksyihin. Näin on kuulkaas näreet itsenäisessä Suomessa, muinakin päivinä kuin vain kuudes joulukuuta.
Jos joku haluaa valittaa, miksi hän pystyy urhona seisottamaan kulliaan naisten eressä, mutta ei pysty kusemaan veltolla kullillaan, niin oikea osoite on Afrikan sademetsissä, Painukaa sinne kaikki kusimulkunne häpeilijät, niin kyllä varmana kohtaatte Hopeaselän, joka näyttää, mistä Lavrov pissii,

Ilmeisesti se on miehille yleinen uskomus, että naisten nähden kullia voi vain seisottaa, mutta kusta sillä ei voi, -- voi voi voi: Sergei Lavrov kävi Ruotsissa vessassa: ”Epäinhimillistä”. Onhan se traagista, kun edes Venäjän johtajat pystyvät vain raiskaamaan, mutta ei kusemaan. Suosittelen jotain katetrointia.

Voi sentään, mutta ei voisi vähemmän kiiinnostaa. Tämäkin kirjoitus vain siksi, osottaakseni, miten typeriä uskomuksia niin sanotuilla ihmisillä on. Ihmisillä, joiden lähin turvapaikka olisi vuorigorillojen parissa, missä ei häpeillä kusta. Sovittaanko niin, että lähdette hetimmiten opintomatkalla vaikka lähimpään pusikkoon, missä yksikään eläin ei häpeile sen koommin nussimista kuin kusemistakaan! Halloo, saatanan tunarit!

torstai 24. marraskuuta 2022

Lain mukaan saan vallata koko Suomen

 Uusimaa-lehti, 22.8. 2022: "Varaus koskee Porvoon lisäksi Askolaa, Myrskylää, Pukkilaa, Pornaisia, Loviisaa, Sipoota, Mäntsälää ja Orimattilaa. 1 622 neliökilometriä käsittävä varaus on Tukesin mukaan poikkeuksellisen laaja, minkä vuoksi varauksen voimassaoloaikaa on lyhennetty 12 kuukauteen."

Suomen laki: 2 luku, Valtaus.

5§ Valtausalue saa olla enintään yhden neliökilometrin suuruinen. Sen on oltava yhtenäinen alue. Valtausalueen rajat luetaan syvyyssuuntaan pystysuorasti.

Onko todella niin, että yksityinen henkilö saa vallata vain neliökilometrin suuruisen pinta-alan Suomea, mutta yksittäinen ulkomainen yritys voi vallata vaikka koko Suomen?

Mikä ero on valtauksella ja varauksella? Varauksen tehnyt saa tuhota luontoa "pieni muotoisesti" jopa satojen tuhansien nelikilometrien alueella, mutta mitä sanoo maalaisjärki?

tiistai 22. marraskuuta 2022

Rakettitieteellinen maahanmuutto

 Mitä enemmän Länteen tulee maahanmuuttajia sitä rakettitieteellisemmäksi muuttuvat ihan tavalliset työt, kuten vapaa ajattelu, politiikka, sairaanhoito, peruskoulutus, yhteiskunnallisuus, vesipumppujen -ja laakereiden teko.

Ennen vanhaan suomalaisetkin osasivat tehdä vuosikymmeniä kestäviä akseleita, laakereita ja muita tuiki tavallisia juttuja, kuten antaa korvapuusteja ilkeille, mutta nyt kaikki tuo tietotaito on kiellettyä, koska maahanmuuttajillekin pitää antaa tilaisuus lapioida hiiltä terässulattoon, jos heitä sellainen työ sattuu huvittamaan.

Onneksi meillä on Saksa ja Ruotsi, jotka ovat esimerkkeinä tavallisille, maalaisjärkisille ihmisille, mihin kaikkeen maahanmuuttajat pystyvät.

Kaipaan niitä aikoja,

 kun Suomessa ei tarvinnut kilpailluttaa ulkomaisia syöttövesipumppujen valmistajia, vaan suomalaiset saivat luottaa siihen, että suomalainen pumppu kestää koko laitoksen iän.

Tiedoksi lukijoille, että isolla vesipumpulla ei pitäisi olla mitään eroa isoon vesipumppuun. Ydinvoimaloiden vesipumput eivät ole sen kummoisempia kuin muidenkaan voimaloiden pumput, joiden odotetaan kestävän koko laitoksen eliniän. HALLOO? Jopa teidän talojen kellareissa on lämmönjakokeskuksia, joiden vesipumpuista teidän ei ole koskaan tarvinnut olla huolissaan!

Jos havaitaan, että ulkomailta tuotu vesipumppu ei kestä, niin vika ei taatusti ole Suomen olosuhteissa. Tarvitaan lisää idiopaattisia poliitikoita, jotta Suomesta loppuu kaikki muukin kestäminen.

Suomi oli paras teräksen valmistaja

 USA joutui antamaan ukaasin Tauno Matomäelle, koska Lokomo valmisti liian hyvää terästä.

Suomi ei anna pakkeja Saksalle, vaikka se toimittaa Suomeen täysin ala-arvoisesta teräksestä valmistettuja syöttövesipumppuja ja siltojen laakereita. Olisiko niin, että Olkiluodon syöttövesipumppujen toimittaja on se sama sakemannui, joka toimitti Hämeenkyrön ohitustien siltaan murenevia laakereita?

Olisiko aika herättää sakemannit ruususen unestaan, kun unisina he eivät pysty muuhun kuin tekemään diilejä diktaattorien kanssa.

Tavallisissakin voimaloissa ja paperitehtaissa on tehokkaita vesipumppuja, mutta niiden turbiinit eivät halkeilekaan, ikinä, koska, niiden valmistajat eivät ole nykysakemanneja.

maanantai 21. marraskuuta 2022

Helsingin pyörätiet talvella

 Helsingin kapungilla on varmaan Kiinassa jonkun katukivihakkaamon osakkeita, koska mitenkään muutoin en voi käsittää, miksi Helsingin kaupunki laittaa katukiviä aivan älyttömiä määriä, ja aivan witun vaarallisesti.

Ihan satavarmasti Helsingin pikkupomoilla on yhteyksiä Kiinaan, koska Suomessa ei ole sellaisia kivilouhimoita, joista saisi katukiviä niin  edullisesti, että niitä voi laittaa parijonoon keskelle kevyenliikenteen väyliä. Mutta. Helsingin pikkupomojen typeryys korostuu entisestään, kun he laittavat kevyenliikenteen polkupyöräväylän muutaman sentin alemmaksi suhteessa jalankulkuväylään.

Kun tänään menin pienessä lumipyryssä kevyenliikenteen väyliä pitkin, niin se ei ollut kerta eikä toinenkaan, kun pyörän eturengas lipeää vain siksi, että se osuu siihen väylän keskelle laitettuun kivijonoon, joka aivan idioottimaisesti on nostettu muutaman sentin ylöspäin.

Mutta. Helsingin idioottimaisuus ei lopu siihen, että se laittaa jalankulkijat ja pyöräilijät kulkemaan eri tasolla, vaan esimerkiksi Helsinginkadun raitiotie on korotettu muusta kadusta kymmenen senttiä korkeammalle ja se on reunustettu Kiinan kivillä, myös. Ei Helwetti, Eikö insinööreillä leikkaa edes sen vertaa, että mitens esimerkiksi aura-aurojen auroille käy, kun ne yrittävät aurata tieosuutta, mutta hajottavat auran terät Kiinan Kiviin. Varmasti insinöörit joutuvat nyt laittamaan Helsinginkadulle punaisia muovikeppejä aura-autojen kuljettajille merkiksi sille, missä on ajoväylän reunus.

Ja. Kyllä se autokin lähteen käsistä, kun sohjokelillä sen renkaat osuvat korotettuun kivireunukseen. Puhumattakaan moottoripyöristä. Tajuutteko te, witun insinöörit, että niitä korotettuja kivireunuksia on mahdotonta havaita, kun lunta on tullut vaikka sen viisi senttiä.

PS. Jos kivien hakkaaminen on nykyään niin edullista, niin miksi taloja ei voitaisi tehdä kivistä, niin sekin olisi ilmastoteko!

perjantai 28. lokakuuta 2022

Viisaampi kuin politiikko

 Poliitikot hysteerisesti etsivät somesta kansalaisten möläytyksiä, joita he nostavat esille esimerkeinä, miten Pihtiputaan mummokin pystyy elämään parilla kympillä viikossa:

IL, 28.10.2022: Kommentti: Sari Sarkomaan lipsautus on myrkkyä kokoomukselle.

".... HUOMIO kiinnittyi puheen kohtaan, jossa Sarkomaa antoi ymmärtää, että yksi ihminen hankkii parilla kympillä monen viikon ruuat. ... "

Olen jo viitisenkymmentä vuotta osoittanut sitä, miten poliitikko irvailee kansalle löydettyään "kylähullun", joka kertoo, miten vähällä hän selviää. Ei ole yhden yhtäkään poliitikkoa, joka itse omalla elämällään todistaisi, ettei vaatimaton elämä todellakaan vaadi kansan kassan ryöstöä. Koska yksikään sellainen ihminen ei voi tulla kansanvalituksi, joka kertoisi, miten hän ei tarvitse kuin pari euroa päivässä.

Olen aivan satavarma, että joka ikinen poliitikko osallistuu joka päivä Kansan ryöstämiseen. Silloin tällöin, kun poliitikoilla on rahapula, joku yksittäinen poliitikko esittää ihailua, miten jopa kylähullut pystyvät elämään onnellista elämää parilla eurolla päivässä. Mutta!

Milloinkaan, ei kuuna ikuisna, yksikään poliitikko ei pysty säästämään kansan varallisuutta, vaan tänäkin päivänä joka ikinen poliitikko vollottaa, miten syvässä palkkakuopassa he taas ovat.

PS. Kokoomus ei todellakaan ole pahinta laatua kansan ryöstäjinä, mutta kokoomuslaiset sentään eivät pysty peittämään omaa typeryttään, toisin kuin vasemmisto, jonka älykkyys ei riitä edes koiran paskan peittämiseen.



sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Miten diktatuuri syntyy

 Diktatuurin syntyprosessi on täysin demokraattinen; hiljainen enemmistö ei millään tavoin vastusta oikeassa olevien väitteitä.

On myös huomioitava se, että joka ikinen Venäjän sortokoneistoon palkattu on ensialkuun ollut tuiki tavallinen ryssä. Jos joku suomalainen kommunisti vielä kehtaa uikuttaa, ettei venäläisiä saa syyttää Venäjästä, niin, niin kerrottakoon, että kaikki, ihan joka ikinen ryssä on alkujaan ollut tavallinen ryssä.

Koska ymmärrän, että suomalaiset eivät vieläkään halua ymmärtää, että ryssällä eikä ryssällä ole mitään eroa, niin tässä on rautalankaa; joka ikinen miliisi, joka ikinen minkä tahansa Venäjän hallinnon työntekijä on ihka tavallinen ryssä, eli joka ikinen Suomeenkin tullut ryssä on täysin valmis ryssä, ryssimään vaikka koko planeetan.

Venäjällä se on helppoa palkata kuka tahansa ryssimään, kun vaan nappaa ketä tahansa kadunkulkijaa hihasta ja kuiskaa hänelle, miten Venäjä ei voi olla suurvalta ilman sinua.

Kaikki venäläiset omaavat tuhatvuotiset ryssimisen arvot, eikä niitä arvoja voida poistaa ryssien korvien välistä millään viherpiipertäjien keinoilla.

Ei oppinut juoksuhautaa kaiva

 Venäläiset todistavat, mitä tapahtuu jokaiselle kansalle, jonka johtajat uskovat, että rajan takaa tulevat pystyvät tuosta noin vain oppimaan uuden kotimaansa tavat, uskomukset ja tottumukset. Olisi luullut, että suomalaisilla olisi jo ollut viisisataa vuotinen oppi, miten venäläinen on aina venäläinen, eikä siitä saa edes turkulaista, vaikka voissa paistaisi.

Suomi on tähän mennessä säästynyt isovenäläisyydeltä vain siitä syystä, että tänne ei ole pienessä ajassa tullut suurta määrää venäläisiä, mutta nyt sekin Suomen turva on vaarassa. Viimeistään tämä kaikkien venäläisten jo syntymässä saatu tuhatvuotinen ideologia pitäisi olla hälytys viimeisillekin idealisteille, että Suomeen voitaisiin tuottaa mielin määrin muita kansalaisuuksia ilman että he eivät lopulta toimisi vastaavasti kuin venäläiset, joilla sentään on ollut tietty kohtalon yhteys Suomeen viimeiset tuhat vuotta.

On aivan saletti, että Suomen demokratia tapetaan, jos tänne tulee vielä lisää ulkomaalaisia, joilta ei saa ensisijassa vaatia suomen kieltä eikä suomalaista kulttuuria. Jokainen venäläinen on syyllinen siihen, millainen hallinto heillä on. Suomeen ei tule päästää enää yhtäkään venäläistä, koska he ovat voissa paistettuja.

Xsi Jinbing ja ihmishenget

 Kiinan johtaja on kuulemma kovasti huolissaan kansalaistensa hengestä, mitä tulee taisteluun viiruksia vastaan. Mutta. Diktaattorien tyypilliseen tapaan diktaattori Xsi Jinbing ei ole lainkaan huolissaan kiinalaisten sotilaiden hengestä. Covid-viirus olisi täysi pelle verrattuna diktaattoriin, mitä tulee kiinalaisten kuolemiin, jos viirus nimeltä Xsi Jinbing pyrkisi levittäytymään The Saarelle.

torstai 13. lokakuuta 2022

Perustuslaki vastaan vaitiololaki

 Ajatelkaas sitä, että rikoslaissa ei siis mitä ilmeisimmin ole mitään lakia poliitikoille. Perustuslaissa esitetty rehellisen poliitikon edellytys ei siis sekään ole mikään laki!

Luulen, että perustuslakivaliokunta ei pysty näkemään mitään ristiriitaa siinä, että laki ministerien vaitiolosta rikkoo räikeästi perustuslain vaatimusta ministerin kunniallisuudesta. Nyt siis ministerit vaativat, että voisivat olla jopa vuoden ajan kunniallisia, jos heille vain maksettaisiin 30000 euroa kuukaudessa siitä hyvästä, että he eivät ajattelisi.

Aika outo ajatus, että Suomen kansalaiselta vaaditaan rehellisyyttä ja moitteettomuutta vain  silloin, jos hänelle sattuu ministerin pesti. Ihminen saa siis siis olla mikä tahansa hunsvotti sekä ennen että jälkeen? Poliitikot saisivat vast'edeskin täysin vapaasti lobata vaikka atomipommia Putinille, mutta jotta he eivät tekisi sitä, niin siitä hyvästä he vaativat itselleen täydellistä vapautta rehellisestä ihmisyydestä. 

Poliitikot siis vaativat, että he voisivat näytellä kunniallista ja rehellistä kansalaista, jos vain heille maksettaisiin siitä. Jos vaitiolosta maksaminen ei ole Suomen perustuslain vastaista toimintaa, niin sitten varmaan saamme kohta puoliin nähdä mistä muusta moraalittomuudesta poliitikoille pitää maksaa.

Pidän jokaista ihmistä pelkkänä saastana, joka millään tavoin kannattaa ideaa, että poliitikoille pitää jopa maksaa rehellisyydestä ja suomalaisuudesta.

Se olisi ollut jollakin tavoin rehellistä toimintaa, että poliitikot olisivät säätäneet ankarat sanktiot, jos he lavertelesivat tietojaan muille, mutta nyt he ovat ovat säätämässä, että heitä pitää palkita, jotta he eivät paljastu rikollisiksi.

Maanpetos maksaa 30000 euroa per kuukausi.

keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Kallein mahdollinen poliitikko

 Siis, millainen voisi olla kaikkein halpamaisin poliitikko kansalle?

Minäpä kerron.

Se on sellainen, joka vaatii täyttä palkkaa siitä hyvästä, että hän ei kerro valtiosalaisuuksia Putinille. Tiedän, Joka ikinen idiootti julistaa, että poliitikoille pitää maksaa veromaksajien rahoja siitä hyvästä, että he voisivat edelleen teeskennellä olevansa rehellisiä ja kunniallisia Suomen kansalaisia.

Tajuatteko te idiootit, että maksamalla poliitikoille vaitiolosta "täyttä" palkkaa te itse asiassa väitätte, että te olette valinneet täysin läpimätiä mätämunia Suomen johtajiksi. Miten vitussa te olette voineet vajota niin täydelliseen idiotismiin? Voi helvatin helvatta, että minua suututtaa tuollainen täydellinen idiotismi ja kansanpetturuus, jonka verhoksi pitää laittaa seteleitä.

Nuo saatanan poliitikot muka vielä luulevat, että heillä olisi jokin avain köyhyyden vähentämiseen, kun he samana päivänä vielä kehtaavat esittää, että he voisivat pitää suunsa kiinni, jos he vain saisivat vähintään vuoden ajan 30000 euroa kuukaudessa olematta ilman ajattelua! Voi vittua, teidän kanssa, miten syvälle te olette upottaneet ihmisyyden.

Paljastuttuaan maanpetturiksi, poliitikko tietysti väittää, ettei hän ole rikastunut maanpetturuudellaan, mutta silloin poliitikko ei käytä sairaanhoitajien palkkataulukkoa, vaan miljardöörien ja muiden vajakkien käsitystä siitä, mitä on oikeanlainen rikastuminen.

Maanpetos maksaa 30000 euroa per kuukausi

 Suomen hallitus haluaa lain, jonka mukaan ministereillä olisi oikeus 30000 euron kuukausipalkkaan ilman mitään muuta velvoitetta kuin välttää maanpetossyyte. Halvalla suomalaiset pääsevät, kun heidän ei tarvitse maksaa kuin 30 kertaa minimipalkan suuruinen summa ministereille, jotka ovat luvanneet vähentää köyhien määrää 100 tuhannella 10 vuodessa. Ajatelkaas sitä, että kymmenen vuoden kuluttua ministereille pitää maksaa jo 60 tuhatta euroa per kuukausi siitä hyvästä, että he eivät rupea maan pettureiksi.

Ihmettelen suuresti, miten nopeasti järki on huvennut Suomesta.

Lisää: Kallein mahdollinen poliitikko.

Perustuslaki vastaan vaitiololaki.

Rikkaiden ainoa opittu tunne on kateus

 Rikkaat opettavat, että köyhien vihainen puhe rikkaita kohtaan on vain kateutta, mutta minäpä kerron totuuden:

Rikkaat idioottimaisuudessaan eivät pysty eivätkä halua tajuta, että köyhien esittämä viha on itse asiassa syvää halveksuntaa rikkaiden asenteellisuutta kohtaan. Valtion jauhoilla ja veronmaksajien rahoilla elävät eivät pysty erottamaan vihaa ja kateutta toisistaan.

Vaadin, että lapsille pitää opettaa myös vihaa niitä kohtaan, jotka väittävät, että muut ovat heille vain kateellisia.

Kun rikas sölköttää, että sinä olet vain kateellinen, niin silloin sinä voit havaita, että siinä on yksi helvetin pelle, joka ei pysty ajattelemaan.

Vain idiootti voi väittää, että rikkailla ei ole asennetta vähemmän rikkaita kohtaan, vaan että kaikki mitä rikkaat puhuvat, on puhdasta totuutta, ja kaikki kritiikki rikkaita kohtaan on vain kateutta, eikä siinä ole mitään muuta tunnetta, tai järkeä.

Kun siis rikas sölköttää, että hänen vastustajansa ovat vain kateellisia, niin joku aidosti psykologiaa tunteva rehellinen ja uskalias voisi siinä tilanteessa kysyä, että eikö mikään muu tunne selitä köyhyyttä kuin  vain kateus. Ainiin. Taas unohdin, että kaikki psykologit haluavat kuulua vain rikkaisiin ja tuntea, miten he voivat nimetä kateelliseksi jokaisen köyhän, joka jollakin tavoin esittää tunteitaan rikkaita. kohtaan.

Mitä siis siis tulee rikkaiden palkkakehitykseen, niin kaikki tunteet siitä kritisoivista ovat rikastumista himoitsevien mukaan ainoastaan kateellisuutta, mitään muuta tunnetta yksikään palkanvaatija ei voi tunnistaa muista kuin vain kateutta. Jos nimittäin vaikka vuoden täydellä palkalla ilman mikäänlaista työvelvollisuutta himoitseva poliitikko lukisi vaikkapa tämän jutun, niin täysin oppineena kateusasiantuntijana hän ei pysty mitenkään ajattelemaan asiaa veronmaksajan kantilta. Poliitikko jopa uskoo, että hänellä on niin arvokasta tietoa, että jos hän jakaisi sitä, niin hän hän olisi suojassa maanpetossyytteiltä, ja olisi oikeutettu jopa vaatimaan toimittajalta miljoonia

Rikkaiden opettamaa halveksuntaa

 Rahasysteemi opettaa lapset halveksimaan niitä, joilla ei ole merkkivaatteita. Haluan, että lapsia aletaan opettaa halveksimaan niitä, jotka eivät pysty elämään suu säkkiä myöten. Jo riittää se, että rikas julistaa, miten hänelle tulee rahaa jostain mystisestä luottamustoimesta.

On se vaan kumma juttu, että mitä varakkaampi ihminen on sitä vähemmän hän tietää, mistä hänelle tulee lisää rahaa. Tietysti, vain idiootit voivat uskoa, että rikkaiden tietämättömyys omista tulonlähteistään olisi jotenkin mystistä, ikään kuin jostain Harry Potterin taikasauvasta tulleita.

Ehdotan, että jos rikas ei tiedä, mistä hänelle tulee rahaa, niin silloin se raha kuuluu veronmaksajille.

Jos et ole ikinä ennen kuullut mitään vastavaa, niin lue kuules omalla vastuullasi tosta alkuun: 

Iltalehti: Henkilö on saanut rahapeliyhtiöltä 120 000 euroa – ilmoittaa saaneensa rahat mystisestä luottamustoimesta.

Lisää:
Maanpetos maksaa 30000 euroa per kuukausi.

NATO-OTAN testamentti

 Kaikki ne liitot ovat tuomittuja epäonnistumaan ja hajoamaan, joiden liitokset perustuvat johonkin muuhun kuin yhteisiin arvoihin ja uskomuksiin.

Esimerkiksi NATO on jo hajoamassa, koska NATO:n johtajina ovat olleet sellaiset pölvästit, jotka luulevat, että pelkillä yhteen sopivilla asejärjestelmillä NATO pysyisi koossa.

Ei ainoastaan NATO tule hajomaan, vaan jopa EU kokee lopulta samankaltaisen kohtalon kuin Neuvostoliitto tai IVY-maat. Nykyisellään heimoista koostuvia kansoja ja kansojen välisiä liittoja pitää koossa ainoastaan diktatuurinen, ylhäältä saneltu "politiikka". Myös EU ei ole mitään muuta kuin rikkaiden poliitikkojen keskinäisen kehumisen kerho, joka ei voi mitään muuta kuin idioottimaisesti haalia yhteyteensä lisää kansakuntia, joiden arvot ja asenteet liittymisen alusta asti murentavat liittoutumaa.

Älkää ikinä antako mitään valtaa sellaisille ihmisille, jotla luulevat tietävänsä parhaiten köyhien aseman. Kaikilta niiltä ihmisiltä otettakoon kansalaisluottamus pois, joiden niin sanottu kuoppakorotus palkkoihin, palkkioihin ja kulukorvauksiin on samaa kertaluokkaa kuin virallisesti köyhän kuukausitulo.

Heti ekana tulee mieleen poliitikot. Maailmassa ei voisi olla yhtä ainoaa köyhää eikä rikasta, jos vain päättäjiksi valittaisiin vain niitä, jotka pystyvät elämään vaatimatonta elämää. Tähän mennessä maailmassa ei ole ollut ainuttakaan poliitikkoa, joka pystyisi poliitikkona elämään vaatimattomasti.

PS. Vaatimattomuus on sitä, ettei ota vastaan edes muiden kehuja. Jokainen palkanvaatija on syypää siihen, että maailmassa esiintyy diktaattoreita. Jos vain poliitikot pystyisivät elämään sillä varallisuudella, jolla he uskovat köyhien voivan elää onnellista elämää, niin silloin maailmassa ei voisi koskaan olla mitään putinismia.

Esitän, että Suomi katkaisee kaikki suhteensa maihin, joiden johtajat eivät pysty elämään onnellista elämää sillä tulolla, jonka sen maat johtajat ovat määrittäneet minitoimeentuloksi.

keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Las Vegas ja arkkitehtien rumuusihanne

 Las Vegasissa on rakennettu paljon rakennuksia antiikin arkkitehtien piirustusten mukaan. Ihmettelen vaan, miten kummassa Las Vegas vetää satoja miljoonia ihmisiä puoleensa?

Olen suuresti kiitollinen suomalaisille nykyarkkitehdeille, joiden rakennukset ovat niin luotaantyöntäviä, että tänne ei ole mitään tungosta. Jos poliitikot Suomessakin haluaisivat rakentaa uutta vanhojen koeteltujen kauneusihanteiden mukaan, niin silloin en enää voisi nauttia niin paljoa hiljaisuudesta ...

On todellakin ihmeellistä, miten arkkitehdit pystyvät uskomaan ihmisen kauneudentajun olevan vain ajallista eikä ikuista. Kaikki todistaa sen puolesta, että ihmisessä on ikuisen kauneuden taju, mutta arkkitehdit ovat kuin muslimeja, jotka vaativat ihmisiä kulkemaan säkeissä, että he näkisivät säkin silmujen läpi vai neliöitä.

Onneksi terveydenhuolto nojaa siihen, että ihmisen terveys on tärkeämpää ja pysyvämpää kuin nenärenkaat.

Arkkitehdit vanhan lämmittäjiksi

 Kaikilla muilla aloilla se on jopa sääntö, että lämmitetään vanhoja juttuja. Jos joku ala ei osaa tai halua lämmittää vanhoja juttuja, niin seurauksena on pelkästään kakofoniaa. Koska jostain (tietystä) syystä edistyksestä addiktoituneet luulevat, että heidän ei enää tarvitse välittää harmoniasta ja kauneudesta.

Esimerkiksi laulaja-lauluntekivät tuottavat nykyisin pelkkää kakofoniaa. Samaa tuottavat myös arkkitehdit, jotka luulevat, että he eivät saa piirtää yhtään kaarta rakennepiirustuksiin, koska muutoin he (nykyarkkitehdit) uskoisivat, että he voisivat luoda jotain ikiaikaista kauneutta.

Arkkitehdit ovat ainoa ammattikunta, joka ei halua lämmittää vanhojen mestariarkkitehtien luomuksia.

Olen sitä mieltä, että arkkitehdeiltä pitää kieltää kävely kaupunkien kaduilla kesäisin, koska muutoin he voisivat huomata, että turistit ihastelevat ja kuvaavat vain vanhojen arkkitehtien luomuksia, Ihan sama juttu kuin nykymusiikissa, missä korkeintaan kiljutaan entinaikaisia harmonisia säveliä, koska nykyisin laulaja-lauluntekijöiltä vaaditaan vain sitä, ettei se saa millään tavoin muistuttaa entisaikojen kauniita ja harmonisia sävelmiä sanoituksilla, joissa on päätä ja häntää.

Nykyarkkitehti luulee, että kun vain piirtää kuutiomaisen rakennukseen jonkun suorakaiteen muotoisen haarakkeen, niin se on kauniinpi kuin vanhojen arkkitehtien ornamentit. Nykyisin ihmisiltä ei enää vaadita minkäänlaista kauneudentajua, millään alalla.

Kaikkein paras lopuksi: Katsokaa heinäkuussa Kaisaniemenkadulla, kumpaan suuntaan turistien objektiivit enimmäkseen sojottavat; Elielin rakennukseen vaiko Makkarataloon? Luultavasti parempiakin kontrasteja on lukematon määrä.

Olisi mahtava juttu, kun vain joku arkkitehti piirtäisi uudelleen Helsingin vanhan keskustan rakennukset. Toivotonta. Me emme koskaan saa takaisin kauneutta, koska arkkitehtien mukaan nykyihmisiset eivät pysty tajuamaan samaa kauneutta kuin vaikkapa Persepoliksen arkkitehdit.

PS. Se on tieteellisesti todistettu, että ihmisen älykkyys on ollut laskussa 1800 luvulta lähtien. Yksi syy ihmisten typeryyden kasvulle on siinä, että arkkitehdit eivät enää osaa piirtää ilman suorakulmioita. Uskomatonta, miten typeriä arkkitehdit voivat olla; heidän mukaansa nykyaikaiset kivenmuokkauslaitteet eivät pysty samaan kuin homo habilisis tuhansia siten.

Ehdotan, että verorahoilla ei seuraavaan tuhanteen vuoteeen opettaisi yhtään ihmistä arkkitehdiksi, koska maailman museot ovat jo nyt täynnään piirustuksia erittäin kauniista rakennuksista, jotka ihmisen ahneus on tuhonnut.

Blogi label: Arkkitehti.

Facebook: Kertakäyttöarkkitehdit

maanantai 3. lokakuuta 2022

Annetaan kiitokset Putinille

 Liittoutuneiden kenraalit kuulemma kiittivät Hitleriä siitä, että hän ryssi Saksan ja sen armeijan niin maan  perusteellisesti.

Ehdotan, että Länsi antaisi jo tässä vaiheessa Putinille korkeimman kunnian Venäjän tuhoamisesta. Venäjän armeijan johtoon ei missään tapauksessa saa päästää kenraaleja. Sama pätee myös Kiinan ja Pohjois-Korean armeijoihin.

maanantai 26. syyskuuta 2022

Turvapaikan hakijat sotakarkureita

 Ehdotan, että kaikki EU:n alueelta turvapaikkaa hakevat Venäjän reserviläiset lähetään suoraan Ukrainaan, koska tosiasiassa he ovat Ukrainalle antautuneita sotilaita.

Mikään muu vaihtoehto ei voi olla lähempänä totuutta kuin se, että jokainen venäläinen, joka pakenee Venäjältä Euroopan Unionin alueelle., on vihollinen, joka heiluttaa valkoista lippua.

Venäjän johto on juilkisesti kertonut olevansa sodassa Länttä vastaan, joten on ilman muuta selvää, että kaikki Länteen haluavat ovat sotakarkureita, joita pitää kohdella sotalakien mukaan.

Olen valmis kustantamaan osani Ukrainalle niiden venäläisten ylläpidosta, jotka ovat tahallisesti tai tahtomattaan osoittaneet olevansa sotilaskarkureita ja haluavansa antautua länsimaalaisten herkkupatojen ääressä.

Naamakirja: Piikkilankaa venäläisille.

lauantai 24. syyskuuta 2022

Konstantin Z. on huolissaan

 HS, 24.9. 2022: "Lappeenrannassa asuva venäläinen väitös­tutkija kritisoi Suomen päätöstä kiristää venäläisten pääsyä maahan".

Kas kas. Seuraavat kappaleet ovatkin sitten "tutkijan" surkuttelua siitä, että hänen sukulaisensa eivät pääse Suomeen. Melkoisen objektiivinen tutkijanalku: "Ennen kaikkea nuori tutkija onkin peloissaan Venäjällä asuvien läheistensä puolesta.", kerrotaan edellä linkitetyssä jutussa.

Tutkijan älyttömyyksiä:

”Viisumivaatimusten kiristäminen sataa suoraan Putinin ja hänen propagandansa laariin.”

Päin vastoin. Nyt Suomeen on tullut parissa päivässä jo kymmenisen tuhatta venäläistä reserviläistä. Poliitikot puhuvat, että kyse on yksilöistä, joista ei saa puhua sotajoukkona. Jo tuo määrä venäläisiä reserviläisiä Suomessa riittäisi Putinille hyökätä Suomeen heitä puolustamaan, jos ne alkaisivat jakamaan viestejä, miten pahasti natsi-suomalaiset heitä kohtelevat (ainiin, yksilövenäläisten mahdollisia toimia ei saa spekuloida, koska Fortumin johtokaan ei saanut pohtia, mitä tapahtuisi, jos Venäjä käyttäisi kaasua aseenaan).


Lopuksi "tutkijan" täydellinen idioottimaisuus: "Haluan pitää Venäjän kansalaisuuteni, sillä haluan päästä  katsomaan perhettäni. Mutta juuri nyt en halua mennä Venäjälle."

Siis ovatko ryssät todella noin typeriä? He luulevat, että pelkästään Suomen kansalaisena he eivät pääsisi matkustamaan Venäjälle? Onko Putin Niinistön veli, kun Niinistö pääsee halutessaan milloin vain tapaamaan Putinia?

Miten kummassa suomalaiset pääsevät Venäjälle ilman Venäjän passia, ja venäläiset jopa itkevät, jos suomalaiset eivät esimerkiksi pandemian vuoksi pääse Venäjälle.

Eli tuo tutkijan alku ei juuri nyt halua matkustaa Venäjälle, koska hän pelkää joutuvansa osaksi liikekannallepanoa. Hän ei siis pelkää Venäjälle menoa siksi, että hän ei pääsisi sieltä takaisin lihapatojen ääreen, vaan hän pelkästään sitä, että hän joutuisi tykin ruuaksi.

Tuo "tutkijanalku" on hieno esimerkki juuri siitä, että venäläiset eivät välitä tippaakaan ukrainalaisista, vaan heidän tärkein motiivi on poimia rusinat sekä Ryssälandiasta että Suomesta. Tuo ryssä ei sanallakaan maininnut ukrainalaisia, vaan voivotteli vain sitä, että nyt hänen tuttunsa ei pääse Suomeen nauttimaan vapaudesta, eikä hän voi mennä Venäjälle, koska joutuisi kutsuntoihin.

Missään kohtaan jutussa haastatellut "tutkijat" eivät mitenkään olleet huolissaan siitä, että Venäjä suorittaa parhaillaan kansannurhaa. Heidän päähuolensa oli siinä että venäläiset eivät pääsisi nauttimaan kaksoiskansalaisuuksistaan, jos Suomi kiristäisi viisumin saantia.

En ole koskaan tajunnut, mitä järkeä kaksoiskansalaisuudesta on kansakunnalle, eikä tuokaan tutkijanalku pystynyt millään tavoin  osoittamaan, että venäläiset Suomessa jollakin tavoin olisivat hyödyksi Suomelle.

Yksilönä olo ei vaadi kaksoiskansalaisuutta!

 Kaksoiskansalaisuudesta hyötyvät vain ryssät ja ryssien ryssijät, eli Putin tovereineen, jotka vain odottavat, milloin vaikkapa Ryssien suurlähestystö  on kerännyt kaksoiskansalaisiltaan niin paljon valituksia suomalaisista, että ryssät saisivat oikeutuksen "puolustaa" kaksoiskansalaisiaan.

Puheet siitä, että nyt Venäjältä tulee vain yksilöitä, eikä armeijaa, on puppua jo siksikin, että kaksoiskansalaisuus ei ole yksilönä olon edellytys. Jos ihminen väittää, että hänellä on oikeus kaksoiskansalaisuuteen, niin silloin hän ei ole yksilö, vaan osa suuremman sotilasmahdin armeijaa!

Olisin odottanut, että ryssätutkija olisi pystynyt toteamaan myös sen, että ryssät käyttävät imperialismiinsa ulkomailla asuvia ryssiä, jotka eivät halua luopua kaksoiskansaisuudestaan pelkästään siksi, että ryssän passi on heille takeena siitä, että he ovat ryssien tsaareille pelkästään hyödyllisiä idiootteja.

Alussa linkin takana olevassa jutussa tutkijan aluksi tituleerattu puhui vain omia huoliaan, miten kaksoiskansalaiset eivät pääse rajan yli, joka itsessään on täysin mielipuolinen väite, koska Venäjälle on aina päässyt yksikansalaisetkin. Toiseksi, kyseinen tutkija ei lainkaan ottanut huomioon Suomen näkökulmaa, joka sekin osoiittaa, miten vähän venäläiset ovat huolissaan Venäjän suorittamista kansanmurhista, kautta aikain

torstai 22. syyskuuta 2022

Kuvitelkaa

 Kuvitelkaa sellainen maa, jonka pääministeri bilettää ja kehuu olevansa itsenäisen maan persoonallinen pääministeri, mutta jolle valtiovaltio kustantaa säkkipuvun, jolla hän voi kunnioittaa naisten murhaajia. En voi uskoa, että kukaan suomalainen voisi kuvitella, että veronmaksajien pitää kustantaa pääministerilleen säkkipuvun, jotta hän voisi olla jonkun muun maalaisen mielestä kunniallinen, toisen luokan kansalainen.

YLE, 8.3. 2013: Suomen naisministereille abayat virkamatkoilla Saudi-Arabiaan.

Silti on todettava, että on olemassa maa nimeltä Suomi, jonka persläpivirkamiehet ovat kulli pystyssä, kun he käyvät Lidlistä ostamassa jätesäkkejä, joita ilman miehet eivät voi kuvitellakaan naisministereiden suoriutuvan murhaajien kunnoittamisrituaalista.

PS. Jos joku ei vielä ole tajunnut, niin täältä pesee niin kauan, kunnes sekä ämmät että aijät ymmärtävät, että suomalaisen ei pidä kunnoittaa mitään muuta kuin Suomea. Yksikään suomalainen ei pysty varmuudella sanomaan, mitä paskaa muilta kansoilta on luvassa, mutta varmaa on, että se on paskaa, mitä sieltä tiedetään tulevan.

Suomalaiset pois Afrikasta

 Mitä järkeä on kustantaa afrikkalaisten elämää, kun tiedetään, että mikään muu valtio ei anna meille penniäkään siihen pottiin, jolla Suomi maksaa käpyjen kerääjälle kilosta käpyjä noin euron. Mitä hiton järkeä on maksaa yhtään mitään millekään toiselle maalle, joka ei pysty maksamaan penniäkään yhdestäkään siemenestä omalle kansalaiselleen. Joka ikinen hyväntekeväisyyteen laitettu euro tuhoaa planeettaa vähintään tuplasti sen verran.

Pitäkää muiden maiden kansalaisia tasavertaisina ihmisinä, eli lopettakaa tykkänään muiden maiden ihmisten paapominen.

Naiset pois politiikasta

 Se yksinkertainen totuus, että virkamiehet pystyvät sanelenaan, miten naisten pitää ministerin virassa pukeutua, jotta hän olisi aavikkouskovaisten miesten mieleen, todistaa yksikäsitteisesti siitä, että naisilta puuttuu kyky itselliseen elämään. Ehdotan, että Suomen hallinto annetaan tekoälylle, koska varmaa on, että yksikään mies ei pysty ensisijaisesti mihinkään muuhun kuin hekumoimaan rahaa. 

Milloinkaan ihmiskunnan historiassa valtaa ei ole annettu kyvykkäille, vaan jo ammoisista ajoista asti valtaan on haluttu vain niitä, joilta puuttuu täysin kyky rakentaa itse omaa palatsia. Tuntuu siltä, että alamaiset hekumoivat, kun he saavat samaan aikaan sekä vollottaa että ylistää niitä perkeleen hallitsijoitaan.

Juuri äsken sadat miljoonat surivat "hallitsijaa", joka ei eläessään rakentanut omin käsin mitään, vaan hän asutti kymmeniä linnoja, joiden alipalkatut rakentajat tiesivät paremmin, miten monta huonetta niissä on. Sama pätee joka ikiseen poliitikkoon. Yhden yksikään poliitikko ei ole valmis arvostamaan niitä rakentajia, joiden rakentamissa palatseissa hän asuu, veronmaksajien piikkiin.

Suomen seikkailut maailmalla

 Suomen hallitus poltti juuri miljardeja luullessaan, että se saisi kusettaa saksalaisia hamaan maailman tappiin.

Suomen hallitus polttaa juuri triljoonia kuvitellessaan, että kun naisministerit menevät islamistisiin maihin jätesäkkeihin pukeutuneena, niin se saisi aavikkouskovaiset miehet lopettamaan naisten tappamisen. Miten monta euroa maksoi tuo nuori iranilainen nainen Suomelle? Oliko hän yhtä halpa kuin se musta jätesäkki, jonka Sanna Marin sai veronmaksajien kustantamana?

Se on varmaan naisministereille ylvästä astua islamistisen valtion maaperälle mustaan jätesäkkiin pukeutuneena, kun ei ole itse tarvinnut edes miettiä omaa asuvalintaa, sillä Suomessa on sadoin tuhansin liituraitoihin pukeutuneita ukkeleita, joiden ei ole koskaan tarvinnut pukeutua lakanaan, paitsi silloin, kun silmää tekevät nussivat toisiaan pimeissä bilekemuissaan.

On totta tosiaan tosi, että Suomen naisministereille islamistisen maan naisen arvo on ehkäpä vain tuhannes osa sen säkkipuvun hinnasta, jonka he saavat veronmaksajilta. Sillä joka ikisen säkkipuvun kantajan tähden muslimit tuhoavat vähintään tuhat naiselämää. Onneksi olkoon, Sanna Marin, joka et pysty vieläkään itselliseen ajatteluun, koska varmasti olet jo kokeillut valtion ilmaista jätesäkkiä ... Onnea myös kaikille miehille, jotka luulevat, että heistä ei ole mihinkään, jolleivat he pysty kusettamaan veronmaksajia.

En ihmettelisi, jos tulisi julki tieto, että Sanna Marin käyttää valtion jätesäkkiä vain bilettäessään.

YLE, 8.3. 2013: Suomen naisministereille abayat virkamatkoilla Saudi-Arabiaan.

Virka-Suomi kunnioittaa vihollista

Aavikkouskomuksien mukaan Suomen hallitus virkamiehineen ei voi mitään muuta kuin kunnoittaa vastustajaa. Suomen naisministereille hankittiin jätesäkkiset kunniapuvut vain siksi, että niillä naiset voisivat kunnioittaa naisten murhaajia. Tänä päivänä Suomen ministeriviisikko haluaa kunnioittaa kansanmurhaajia, koska Saksa on niin tärkeä kauppakumppani.

Sanna Marin selitti, että hän odottaa virkamiesten arviota. Siis niiden samojen virkamiesten arvioita, joiden mukaan Sanna Marin voisi kunnoittaa naisten murhaajia parhaiten sillä, että Sanna Marin pukeutuu mustaan jätesäkkiin, jos hän haluaa tehdä virkamatkan naisten murhaajien tykö.

En usko, että Sanna Marin on irtisanoutunut idioottimaisten virkamiesten aavikkoarvoista, jollei hän kertakaikkisesti näytä sadan neliön vaatekaappiaan, ettei siellä ole ainuttakaan mustaa jätesäkkiä.

On tietysti selvää, että Suomen naisministerit eivät itse halua ostaa mustia jätesäkkejä, vaan he syyttävät suomalaisia, kun he joutuivat valtion jätesäkkeihin pukeutuneina kumartamaan naisten murhaajia, jotta Suomen miesten miehinen kunnia saisi kirkaimman kruununsa.

Sanna Marin valtion mustissa Iraniin


Marin valtion mustissa Iraniin

Suomen naisministereille abayat virkamatkoilla Saudi-Arabiaan,

 Suomen hallitus ostaa yhä edelleen Suomen virkanaisille jätesäkkejä, koska suvakit haluavat kunnioittaa vastapuolta. Suomen hallitus ei ole kertonut työnantajilleen (suomalaisille), joko Suomen valtio on lopettanut murhaajien kunnoittamisen!

Sanna Marinille ihan pieni kysymys; joko sinä olet saanut sadan neliön vaatekaappiisi mustan jätesäkin valtiolta, ihan ilmaiseksi? Miksipä et nyt menisi jätesäkkiisi pukeutuneena Iraniin, jotta voisit osoittaa kunnoittavasi niitä uskovaisia, joita haluat Suomeenkin. Sanna Marin, joko olet hyväksynyt maltillisten muslimien vaatimuksen jättimoskeijasta Suomen Sompasaareen, koska ethän toki halua vastustaa öljymiljardöörejä?

Suomen valtio ei halua lopettaa venäläsiltäkään viisumien myöntämistä, koska suvakkihallitus haluaa kunnoittaa murhaajia, kuten nähdään juuri siitä, että suoman naisministereiden on pakko pukeutua mustiin jätesäkkeihin, kun he menevät islamistisiin maihin.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Liikekannallepano - OY Suomi AB

 Oikein hyvä juttu tuo Putinin asettama (osittainen) liikekannallepano. Nyt niin sanotuissa "länsimaissa" voi vihdoinkin herätä uskallusta vaikka siihen, josta olen näinä Google Bloggerin aikoina yrittänyt sanoa; että kukin maa huolehtikoon aivan yksin ja täysin itsenäisesti omat ongelmansa.

Tähän asti niin sanottu "Länsi" on yrittänyt adoptoida typeryksillä hallittavien maiden ongelmat. Jopa Suomen hallitukset ovat kukin vuorollaan halunneet monopolisoida Neuvostoliiton ja sitä seuranneen  Venäjän typerysten aiheuttamat ongelmat, puhumattakaan niin sanottujen kehitysmaiden herrojen luomista ongelmista.

Suomen hallitusherrojen typeryys ei vaan päättynyt Suomen lähialueille, vaan joka iikka Suomen hallituksista etsii vuorollaan tilaisuutta tuhlata suomalaisten veroäyrejä mihin tahansa mielettömyyteen. Tämän päivän Fortum on lasten leikkiä sille, mihin seuraavat ääliömäiset ministerit ja niitä tukevat poliitikot, pormestarit ja muut idiootit yltävät.

Olen kirjoittanut sen sata kertaa, että Suomen pitää kuulua yksinomaan suomalaisille, eikä Suomi saa millään tavalla tukea minkään muun maan hallitusta tai kansaa. Joka ikinen minkä tahansa kansan hallitus on vastuussa vain omasta maastaan. Yksikään suomalainen ei ole vastuussa kuin Suomesta ja suomalaisista, vaikka Suomessakin on tuhansittain ihmisiä, jotka aivopestyinä luulevat olevansa vastuussa jopa ulkomaalaisten hallitusherrojen teoista, joilla ne ovat kusettaneet omia kansalaisiaan.


Tänä aamuna luin jostain norjalaisesta filosofista, joka kiertää maailmaa luennoimassa, että maailman valtioiden hallitusideologioa on täysin perseestä. Nykyisen ihmiskäsityksen mukaan joka ikinen hallitus hallitsee sillä olettamuksella, että joka ikinen ihminen on geneettisesti itsekäs.

Olen täysin varma, että esimerkiksi Sanna Marin uskoo täydestä sydämestään siihen, että häntä pitää hallita laeilla, jotta hän ei omisi itselleen kuin vain  osan kansan varoista. Mutta. Teistä yksikään ei pysty ikinä selittämään, miksi ihmiskunnasa on kautta aikojen ollut miljoonittain epäitsekkäitä ihmisiä, joita aikalaiset syyttävät vain kateellisiksi. Onneksi ehdin jo pari kymmentä vuotta sitten kertomaan julkisesti, että minä en rakentanut Pasilan Kivilinnaa itselleni, vaan koko ihmiskunnalle.

Pitää olla absoluuttinen idiootti, jos luulee saavansa tältä planeetalta kuoleman rajansa taakse mitään muuta kuin oman asenteensa. Olen pahoillani niiden puolesta jotka siirtyvät ajasta ikuisuuteen luullen omistavansa jotakin. Siellä he huomaavat, että he joutuvat purkamaan  omia udioottimaisia ajatustottumuksiaan sata kertaa pidempään, millä he täältä olisivat päässeet niistä eroon. Jos et tässä elämässä pysty rakentamaan koko ihmiskunnalle jotain kestävää täysin ilmaisesksi, niin sinulta kestää jopa miljoonia vuosia päästä eroon tuosta asenteesta, että sinä voisit kuoleman rajan takanakin saada itsekästä hyötyä  ...

PS. Olemme koko ajan menossa kohden sitä, josta olen kertonut. Se voi kestää vielä aikoja, mutta lopulta Suomi tulee kuulumaan vain suomalaisille. OY Suomi AB kun vallan saapi, niin silloin jopa surkeimman kehitysmaan asukkaat joutuvat sen totuuden eteen, että myös heidän maansa kuuluu vain heille, jolloin heillä on täysin oikein tappaa joka ikinen suomalainen, joka yrittäisi myydä heille sähköä pörssihintaan. Se ei ole väärin tappaa kansasta niitä, jotka eivät toimi kansan parhaaksi. Mutta ensimmäisinä olkoot epäiltyinä herrat ja heidän perseennuolijansa; poliitikot.

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Historiattomat ideologiat ja muut uskonnot

 Heraskaiset poliitikot vaativat, että venäläisiä ei saa syyttää Venäjän johdon tekemistä päätöksistä. Vain idiootit eivät pysty käsittämään, että joka ikinen kansa on vastuussa omista johtajistaan hamasta esihistoriasta asti. Vastuu seuraa historiasta; Jokainen heimo tai kansakunta saa jokaiselle sukupolvelleen juuri historiansa vaatimat johtajat. Myös venäläisillä on oma historiansa, jonka kuluessa he ovat ihan itse valinneet oman tiensä ja valjastaneet kansansa johtohevosiksi juuri ne, jotka parhaiten pystyvät kulkemaan kansan haluamaa korpitietä.

Jos siis väitetään, että tavallisia venäläisiä ei saa syyllistää siitä, millaisia johtajia heillä on, niin silloin on esitetty väite, että tavallisilta venäläisiltä puuttuu oma historia, absoluuttisesti. Ikään kuin Venäjän nykyjohdolle on vain sattunut ateistisen ideologian mukaisesti pullahtamaan olemattomuudesta ajatus maailman valloituksesta, eikä tavallinen venäläinen ole koskaan havitellut omaa ryytimaata suurempaa aluetta, miljoonan hehtaarin ryytimaata.

Onneksi tavalliset venäläiset osaavat ajatella ihan oikein jopa Helsingin Trilpan ostosparatiisissa, että jokainen ukrainalainen on syyllinen siihen, millainen hallinto heillä on.

Yllä olevasta seuraa se johtopäätös, että suomalaiset eivät ole mitään velkaa millekään toiselle kansalle, eikä kukaan poliitikko tai poliitikon nulikka ole muuta kuin idiootti, jos hän yrittää syyllistää suomalaisia jonkun toisen kansakunnan historian mukaisista valinnoista. Kaikkinainen kehitysapu ei auta mitään, sillä kehitysapu auttaa ainoastaan markkitalouteen uskovia ateistisia, sosialistisia, kommunistisia, konservatistisia ja muihin huuhaaideologioihin uskovia poliitikoita jarruttamaan itsellisen kansakunnan kehittymistä.

Kuten tulossa olevien suurenmoisten energialähteiden edelläkävijät, eli aurinkopaneelit ovat myrkkyä keskitetyille voimalaitoksille, niin samoin yksilön ajattelu on rikos poliitikoiden ja pappien keskitettyjä uskomuksia vastaan. Jotta yksilöiden ajattelu voitaisiin estää, niin siksi poliitikot palkkaavat huippupalkoilla asiantuntijoikseen vain niitä, jotka elävät palkkakuopassa, eli sellaisia ihmisiä, joilta puuttuu täysin käsitys taloudellisuudesta.

Uskonto tai ideologia on verrattavissa atomivoimalaitokseen tai kaasuputkeen, jota ilman ihmiset jäisivät ilman energiaa. Jos vain ihmiset oppisivat ajattelemaan ohi kaikkien uskomusten, niin silloin jokainen ihminen voisi elää oman elämänsä omien lahjojensa mukaan, joka tarkoittaisi sitä, että jokainen ihminen olisi hyödyllinen kokonaisuuden osa. Rahatalouden ruhtinaat eivät voi sallia sitä, että ihmiset olisivat yksilöinä hyödyllisiä, ihminen on hyödyllinen yksilö vain silloin, kun hän ei ole hyödyllinen rahalle.

Rahatalouteen uskovien mukaan jokaisen ihmisen kuuluu olla hyödyllinen vain rikkaille. Ja jos joku erehtyy ajattelemaan jotain muuta, niin silloin rahanistit ovat suuna päänä syyttämässä häntä kateellisuudesta, koska rahanistit eivät pysty ajattelemaan ohi rahan. Rahanisteille kaikki sellaiset ajatukset ovat hulluutta, joiden ajatteleminen saisi ihmisen ajattelemaan olevansa vain kekomuurahainen.

Rahalouden toisinajattelijoiden kateelliseksi syyllistäminen on ajattelemattomalle ihmisille tyypillistä ajattelun sijaistoimintaa; kun ihmisen pitäisi alkaa ajatella kuullessaan harhaoppisia ajatuksia, niin ajattelun sijaan ihminen alkaakin käyttäytymään kuin mikäkin kana.

Kun siis seuraavan kuulette poliitikoiden ja poliitikoiden hännystelijöiden kutsuvan teidän harhaoppisia ajatuksia kateellisuudeksi, niin voitte lohduttautua sillä, että sellaiset syyttäjät yrittävät vain peittää omaa idioottismaisuuttaan, joka on tyypillistä jokaiselle uskovaiselle.

Kateus-syytökset ovat rahanisteille samaa mitä harhaoppisuus-syytökset uskovaisille. Aina kun uskovainern ihminen kohtaa jonkun oudon ajatuksen, niin hän ei koskaan pysty pitämään sitä oman ajatuksensa siemenenä, vaan hänen ainoa tavoite on tappaa kaikki uusi.

Poliitikot rikkaiden siivoojina

 Rikkaat pitävät poliitikoita lähinnä siivoojina, jotka siivoavat rikkaiden aulasta suurimmat ruumiit siististi kansalaisten silmistä pois. Sitä siivoamista typerät poliitikot kutsuvat kriisikokouksiksi, koska milloinkaan poliitikot eivät pysty vaatimaan rikkaita osallistumaan ruumiiden siivoamiseen, sillä joka ikinen poliitikko haaveilee pääsystä siihen oikeaan rikkaiden porukkaan, jonka ei enää tarvitse osallistua kriisikouksiin.

Ei epäillystäkään, että kaikki nykyisiin kriisikokouksiin osallistuvat poliitikot ovat jo valinneet tulevan eläkevirkansa, joka takaa heille herraskaisen elämän ilman mitään kriisejä. Ja poliitikoiden taustalla hoilottaa poliitikoiden nimeämät asiantuntijat, joita vain kansalaisten on lupa uskoa, kuten viralliset psykologit, rahanpuutteessa elävät talouasiantuntijat, joista yksikään ei pysty elämään taloudellista elämää, joka sama pätee joka ikiseen poliitikoiden uskottuun, puhumattakaabn poliitikoista, joiden kuuluisi olla älyltään sen verran korkealla, että pystyisivät hankkimaan päivittäisen elantonsa vaikka biojäteastiasta

Ei ole milloinkaan kuultu yhden yhdeltämään politikoiden virallistamalta asiantuntijalta mitään muuta kuin poliitikoiden hokemuksia, miten poliitikoille pitää kaikki olla ilmaista, koska muutoin poliitikoiksi ei saada ahneita, joiden korkein tavoite on korjata oma talous kusettamalla kansaa. Milloinkaan yksikään poliitikko ei halua olla esimerkkinä säästäväisyydestä ja taloudellisuudesta, joka huomataan räikeimmin vaikka vihreistä ja muista vitun persrei'istä, jotka suhaavat takseilla korttelin matkoja. Sitten nuo vitun ääliöt vaativat eduskunnan vahtimestarilta lupaa ajella taksilla, koska muutoin joku kunnon kansalainen voisi vetää heitä kadulla turpaan!

Rikkaat ei osallistu kriisikokouksiin.

Otsikoinnista heti huomataan, että nyt ei ole kyseessä politiikkaluokan rikkaat, vaan miljardiluokan rikkaat, joihin kuuluvat myös kaikki ne poliitikot, jotka ovat saaneet puolueiden yhteisöpäätöksillä itselleen eläkeviran. Esimerkiksi Paavo Lipponen tuskin pystyy edes ymmärtämään, mitä kriisi on, koska hän voi koska tahansa - hänen omia sanojaan mukaellen- ostaa käteisellä miljoona osakkeen milloin tahansa.

Milloin tahansa mihin tahansa syntyykään kriisi, niin sen kriisin selvityskokoukseen ei ikinä, ei kuuna ikuisna, osallistu yksikään rikas ei yksikään diktaattori, eikä yksikään poliittisen eläkeviran haltija. Mutta, on nähty, että ihmiset ovat edelleen puiden oksilla nauttimassa rikkaiden  armobanaaneita ja nuokkuvat apinanleipäpuiden oksien haaroissa, joten kun nämä loppukaneetit alkavat huveta, niin hyvin pian apinoiden serkut saavat huomata huoraavansa yhä edelleen poliitikkojen ja muiden rikkaiden perseitä, mutta koska se on heille uusi normaali, nin he eivät tajua, että sitä samaa paskareikää he ovat nussineet jo 2000 vuotta.

Saatte huomata, että Sanna Marinkin lopettaa käymisen kriisikokouksissa vasta sitten, kun hänelle on myönnetty eläkevirka ja ostettu ministerin arvo.

Energian tuotto ja siirto kuuluu Huoltovarmuuteen

 Joutuvathan kansalaiset maksamaan Huoltovarmuuskeskuksen toiminnasta ja sen siirtymisistä, joten millään markkinatalouden argumenteilla ja uskomuksilla ei voi kumota sitä tosiasiaa, että kaikkein edullisinta kansalaisille on sähkö- ja lämpövoimaloiden ja niiden tuotteiden siirron kuuluvan Huoltovarmuuskeskukselle, jolloin sähkö ja lämpö olisivat kansalaisille vähintään yhtä ilmaista kuin on Huoltovarmuuskeskus nykyisellään.

Huoltovarmuuskeskus joutuu nykyiselläänkin ostamaan ulkomailta puuttuvia tarpeita, joten myös sähkön tuonti kovilla pakkaisilla olisi verrattavissa vaikka hengityssuojainten hankkimiseen pandemian aikana. Tavallisina aikoina Huoltovarmuuskeskus saisi voittoja myymällä meidän sähköä ulkomaalaisille, jotka yhä edelleen ovat uskossa tuohon typerään markkinatalouteen, missä ainoita voittajia ovat harvat ja valitut.

Suomessakin saattaa vielä olla joitakin rahauskovaisia, jotka ylistävät niitä, jotka saavat miljoonia myymällä kansalaisille elintärkeitä asioita. Edullisin asia on taloudellisin. Se ei ole taloudenhoitoa, jos se ei ole taloudellista.

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Suomi OY

 Ääliöt onnittelevat itseään, miten tärkeää oli päästä sopuun Uniperista, kun tavallinen suomalainen ei olisi koskaan voinut edes kuvitella lähtevänsä lypsämään saksalaisia.

Samoin kuin yksikään vähänkään järkevä suomalainen ei ikinä olisi voinut ajatella, että hänen pitäisi maksaa sähköstä sellaisille tahoille, jotka eivät ikinä ole kehittäneet Suomen sähköistämistä, ikään kuin suomalaisilta olisi yhtä äkkiä loppunut kyky kehittyä, eli taantua joksikin vitun kehitysmaalaiseksi, josta on ääliövaltioille hyötyä vain maksajana.

Suomen sähkö- ja digiverkkojen ja Suomen infran myyjät pitää asettaa syytteeseen maanpetoksesta ja rikoksesta ihmisyyttä vastaan, koska on kauhistuttavaa, että suomalaisia pidetään täysin kehityskyvyttöminä ihan vaan siksi, että sillä verukkeella Suomi voidaan myydä kelle tahansa roistolle.

Perustetaan OY Suomi AB

Nykyisellään kaikki ääliöt pitävät joka ikistä ääliömäistä yritystä esimerkkinä siitä, ettei Suomi saa olla yritys, koska silloin se kuuluisi ääliöihin.

Lukekaa lisää netistä: Sinenmaa.

torstai 16. kesäkuuta 2022

Kehitysapu rotan kieputtajana

 Kehitysapu on kuin orvanpyörä, tai pikemminkin se on kuin sellaisten rottien liikuttaja, jotka eivät typeryyttään pysty itse liikkumaan. Ajatelkaas sitä, että suvakit vaativat suomalaisten veronmaksajien kustantavan niin sanottujen kehitysmaiden elintasoa, jotka ovat parikymmentä vuotta jäljessä suomalaisten nykyistä elintasoa. Oliko Suomi kehitysmaa 20 vuotta sitten, jolloin edes maahanmuuttajat eivät asuneet sadan neliön KELAn maksamissa asunnoissa?

Luultavasti suvakkien mielestä ihminen tarvitsee "kehitysapua", jos hän olisi vaikka vain pari vuotta jäljessä ökyrikkaiden suvakkien elintasoa. Mutta eikö tilanne ole tismalleen sama vuoden, vuosien ja vuosikymmenten kuluttua. Suvakeilla on jokin idioottimainen päähänpintymä, että kehittyneiden maiden pitäisi lopettaa kehittyminen, jotta kehitysavun varassa elävät kehitysmaat saisivat kehittyneet maat kehityksessä kiinni.

Kehitysavun puoltajat pitävät yllä rottapyörää puhuessaan kehitysmaista ja kehittyneistä maista.

Kysyn vaan, että miksi suvakit haluvat kehittää Suomea, jos he haluavat kehitysmaiden joskus saavuttavan sen saman tason, missä niin sanottu kehittynyt Suomi on - NYT? Jos suvakit edes hieman ajattelisivat, niin heidän pitäisi ensin lopettaa Suomen kehittäminen, koska kehitysmaiden on muutoin mahdotonta saavuttaa Suomen elintasoa.

Entäs sitten, kun suvakit huomaavat jonkin kansan olevan niin kaukana kehityksessä, että se saa suvakit voihkimaan, miten hienoja ihmisiä siellä kivikaudessa asuu, eikä niitä vaivaa edes elintasosairaudet. 

Jostain täysin oudon sairaasta syystä suvakit haluavat suojella kaikki kivikautiset heimot kehitykseltä, mutta auta armias, jos suvakki näkee, että joku kehitysmaalaiseksi tituleerattu on onnellinen savimajassaan, niin jo suvakki kutsuu kaikki samanmieliset idiootit hyökkäykseen, että suomalaisten taskuista saadaan viimeisetkin pennoset kaadettua maahan, joka hyödyttää lähinnä vain sen maan eliittiä.

Miten afrikkalainen savimaja eroaa suomalaisesta metsämökistä, HALLOO!  Huomataan täysin selvästi, mitä vitun rasisteja suvakit ovat, kun he uskovat, että sähköttömässä ja vedettömässä talvisessa metsämökissä asuva suomalainen on parempiosainen kuin ikuisessa kesässä maleksiva afrikkalainen!

Miksi suvakit eivät kutsu sademetsien  kivikautisia heimoja kehitysmaalaisiksi?

Johtuuko se siitä, että suvakit joutuisivat tajuamaan totuuden kehitysavun mielettömyydestä, jos he ymmärtäisivät, että  juuri he ovat syyllisiä kansojen luokitteluun, jotta he voisivat kouria likaisilla käsillään rehellisten veronmaksajien taskuja pohjia myöten?

Jostain täysin käsittämättömästä syystä johtuen myös Suomen suvakit haluavat joka päivä elää parempaa elämää kuin heidän kehitysmaalaisina pitämänsä ihmiset, ja vieläpä veronmaksajien piikkiin. Ihminen on ylimielinen, eli suvakki, kun hän ei itse halua elää elämäänsä kuten suomalainen eli parisen kymmentä vuotta sitten, vaikka siihen aikaan Suomi ei saanut penniäkään kehitysapua. Olen sitä mieltä, että ihminen voi olla suvakki vain silloin, kun hän uskoo, että esimerkiksi 1950 luvulla muuan 7-lapsinen suomalaisperhe ei olisi pärjännyt ilman suvakkeja. Mutta hyvinpä siitä perheestä, joka asui suvakkien mielestä varmasti epäinhimillisissä olosuhteissa, pienessä kaksiossa, ilman mukavuuksia, pääsi maailmalle ihmisiä, jotka ymmärtävät maailmasta jotakin, vaikkakaan heidän ymmärryksensä ei ole lähelläkään sitä tasoa, joka vaaditaan jakamaan miljardeja "kehitysmaalaisille", mutta ei penniäkään kivikaudessa eläville.

tiistai 3. toukokuuta 2022

Fakta: Työ on parasta sosiaaliturvaa

 Erkki Tuomioja on oikeassa vain silloin, kun hän yrittää todistella oikeiston olevan natsijärjestö.

On kiistaton tosiasia, että yksityissektorilla suoritettu työ on yhä (mutta nipin napin) suosituin sosiaaliturvan muoto. Jos näin ei olisi, niin silloinhan suurin osa väestö saisi elatonsa valtion jauhoista, kuten Erkki Tuomioja ja muut vassarit.

torstai 14. huhtikuuta 2022

Kuinka ydinasepelote lopetetaan.

 Tämä ydinasesodan pelon alla eläminen on kertakaikkisesti loputtava. On sietämätöntä, että ydinasevalta voi mielin määrin terrorisoida muita valtoja ja pitää koko maailmaa peukalonsa alla. Ja tämä asetelma pitää venäläistenkin uskoa yllä siihen, että he ovat yli-ihmisiä ja muut ovat natseja. Mutta.

Ihmiskunnalla on jo vastaus ja keinot sille, miten päästään ydinsodan uhasta lopullisesti eroon, vaikka ne aseet jäisivätkin siiloihinsa ruostumaan. Nimittäin USA pääsi erittäin pitkälle ballististen ohjustentorjunta ohjusten ja laseraseiden kehittelyssä. Itse asiassa, USA:ta kohti ammutuista ydinpommeista tuskin yksikään pääsisi perille, jos vain USA on jatkanut niiden aseiden kehittelyä, eikä sortunut johonkin typerään ohjustentorjuntaohjusten kieltosopimukseen.

NATOn pitäisi jo nyt pystyä sanomaan Venäjälle, että tuon sodan on loputtava välittömästi tai NATO lopettaa sen välittömästi. Koska Putinin hallinto uhkaisi Länttä heti ydinaseilla, niin haluaisin, että NATO vastaisi siihen kahdella sanalla: Entäs sitten?

Ajattelen niin, että USA:lla on avaruudessa jo sadoittain satelliitteja, jotka rekisteröivät Venäjän ja Kiinan alueilla tapahtuvat rakettien laukaisut. Ja tekoäly pystyy laskemaan niiden reitit, jolloin USA:n ohjuspuolustusjärjestelmä saa reaaliaikaista tietoa. Jos ohjustentorjunta ei vielä ole tuolla tasolla, niin sen kehittämiseen pitäisi nyt satsata riittävästi varoja ja älyä, että Kiina ja Venäjä ymmärtävät, ettei heidän ohjuksistaan enää ole mitään uhkaa Lännelle. Silloin NATO voi koska tahansa sanoa mille tahansa ydinasevallalle, että hei kuule, tuollainen terrori loppuu nyt tai me lopetamme sen.

Lopulta jokaisen on kuitenkin tajuttava, että ydinasevaltojen kansalaisille pitää tehdä selväksi, että vain heillä on pelättävää, mutta NATO-kansalaisten ei enää koskaan tarvitse pelätä, koska Lännen tekniikan on kertakaikkisesti oltava niin ylivertaista, että yksikikin maa, joka laukaisee ohjuksen tänne päin, tuhotaan välittömästi ilman omia tappioita.

Koska YK on täysin hampaaton johtuen juuri roistovaltojen ydinaseiden pelosta, niin ehdotan, että Länsi eroaa YK:sta ja asettaa NATOn kaikkien länsivaltojen ylimmäksi hallintoelimeksi. Meidän ei tarvitse  eikä ole pakko kuunnella diktaattoreiden vikinää. Terrisoikoot omia kansalaisia, mutta ei anneta enää koskaan niiden hyökätä minkään toisen valtion kimppuun.

Pahan valtakunnat eivät koskaan suostu hävittämään ydinpommejaan, eikä länsimaalaiset suostu loputtomasti elämään ydinasesodan pelossa, joten ainoa keino, jolla päästään eroon lopullisen tuhon pelosta, on tieteessä ja tekniikassa, jolla luodaan toimiva ja uskottava kyky tuhota jokainen laukaistu ohjus. Ehdotan lopuksi, että jossakin vaiheessa pyydetään Venäjää, Kiinaa, Pakistania, Pohjois-Koreaa ja Irania ampumaan samaan aikaan ohjus tietylle maalialueella ja näytetään, miten Länsi voi tuhota ne ohjukset ennen kuin ne osuvat maaliin. Voiman pitää kohdata rajaton voima.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Sivistyneisyyden kliimaksi NYT

 Sivistyneen ihmisen kliimaksi on siinä, kun hän näkee kiven lohkareesta tai paskakikkareesta muotoja, jota kukaan muu ei näe, ja joka halveksii ja pitää haihattelijana jokaista, joka näkee pilven longasta realistisia muotoja.

Lopullisesti korkeimpaan asteeseen sivistynyt ihminen inhoaa oksennukseensa asti realistisia kuvanveistäjiä, koska hänen mukaansa maailma olisi nyt paljon sivistyneempi, jos ihmiskunnan esihistoriasta ei olisi koskaan paljastunut realistisia kiviveistoksia. Antiikin Kreikan venuspatsas on viidennen asteen sivistystason saavuttaneelle thetanille pelkkä pahuuden ilmentymä.

Samaan aikaan tuo omalla paskallaan sivistynyt ihminen odottaa sydän väristen, että jospa jo pian Venäjällä taas uudestaan tulisi valtaan Hiivatti Julma kolmonen, että maailma saisi jälleen kerran realistisia kuvauksia ihmisen julmuudesta ja paskamaisuudesta.

Venäläinen verenpunainen kirjallisuus

 Voi voi, miten idoloinkaan jokaista sivistynyttä, joka ihailee Venäjän kulttuuria, sivistyneistöä ja  sen kirjallisuutta. Täälläkin voin lukea päivittäin, miten venäläisiä ei saa tuomita, koska kuulemma heidän joukoistaan on noussut maailman historian parhaimpia kirjailijoita. Mutta. Yksikään Venäjän kulttuuria ylistävä ei tajua sitä, että Venäjältä voi nousta jotain pikkuhyvää esille vain silloin, kun Venäjä rypee paskassaan.

Otetaan kuka hyvänsä venäläinen kulttuurinen kuuluisuus, niin voidaan selvästi havaitaan, että hänen luovuutensa synnyttäjänä on ollut joku helvetin pirunperse. Tämä sama koskee kaikkia kansoja, mutta sillä erolla, että esimerkiksi Suomen historian kuuluisimmat taiteilijat eivät tarvinneet omaa diktaattoria havaitakseen olevansa luovia ihmisiä. Myös uhrina oleminen voi herättää ihmisessä luovuutta.

Olen sata varma, että Ukrainan  sodan päätyttyä Venäjältä ilmestyy muutama kirjallinen teos, jotka hetimmiten luetaan maailman historian merkittävimpiin saavutuksiin, ja niin ollen Suomeenkin syntyy tusinoittain uusia Venäjää sympatiseeraavia seuroja, joiden jäsenet suuttuvat siitä, kun tavan suomalaiset ryssittelevät jokaista venäjää puhuvaa.

Kysyn vaan, että onko mitenkään moraalista ylistää Venäjää sivistyskansana NYT, kun se ei ole koskaan, ei kuuna ikuisna pystynyt nostattamaan mitään kulttuurisesti merkittävää maailman pinnalle kuin vain raakalaismaisin ottein ???

Oliko Ukrainan tuhoaminen ihan pakko sille, että nuo saatanan ryssien ihailijat voivat taas muutaman vuoden kuluttua ylistää venäläisiä kirjailijoita, jotka eivät ilman miljoonia kuolleita ukrainalaisia koskaan olisi tajunneet tästä maailmasta hevon paskaa! Tajuatteko, te kaiken helvetin sivistyneet kusipäät, että joka helvetin kerta, kun te ylistätte jotain, niin sen takana on kansanmurhaa ....

Miksi te kusipäät ette ikinä pysty kunnoittamaan taviksia? Yksikään ns. taiteilija ei ole tavis, koska hänen luovuutensa johtuu veren vuodatuksesta, alkoholimista, kusipäisyydestä ja kaikesta hiton itsesäälistä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Eino Leinolta Terveet Ukrainalle

 Terve Ukraina! Kunnias soikoon,
Huutona huomenen valkenevan!
Voimasi, lempesi leimaus voikoon
vaatia, laatia maan vapahan!
Uljas Ukraina! Nyt älä horju!
Kerran se koittaa kansojen koi.
Tyynenä, vankkana vaarasi torju,
tai jos on tarpehen, niin salamoi!

Kaunis Ukraina, kansojen suola!
Sulla on lippu ja meillä on tie.
Myötäs on myrskyssä Suomi ja Puola,
Myös Viro, Lätti ja Liettua lie.
Eespäin, Ukraina! Et ole orja,
itse jos toivot ja tahdot sa sen.
Kuuletko kuoron, mi suur' on ja sorja
kuin meri kansojen kauhtuvien?

Uusi Ukraina, tenhoisa, uhkee!
Väljinä välkkyvät virtasi suut,
Vapauden purppurakukkihin puhkee
Mordva, Grusinia, Permi ja muut!
Hetki on Venäjän heimojen nousta;
katkoa kahlehet tsaarien yön.
Loista; Ukraina! Jännitä jousta,
valkaise tie tasavaltaisen työn!

Eino Leino 29.6. 1917

Slava Ukraini

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Valmiuslaki voimaan - nyt

 Ehdotuksia, joita juuri nyt pitäisi hetimmiten laittaa voimaan.

a) Vuokranantajien, energiatoimittajien ja poliitikkojen voitot puolitetaan.

b) Rikkaiden ja poliitikoiden kaikki etuoikeudet, kulukorvaukset, kokouspalkkiot ja etuisuudet on välittömästi poistettava.

c) Kaikki palkat puolitetaan, eikä palkkavaatimuksia oteta edes käsittelyyn.

d) Kaikki Venäjältä tuotavan energian toimitukset lakkautettava välittömästi, Euroopan laajuisesti.

e) Jokainen työtön ja kouluttamaton maahanmuuttaja on laitettava välittömästi risusavottaan ja maanviljelyyn ja metsäsatojen poimintaan pelkällä ylläpidolla.

f) Yhtäkään pakolaista ei tule ottaa Suomeen Euroopan ulkopuolelta.

g) Jokainen Venäjältä tuleva on palautettava rajan taakse.

h) Kaksoiskansalaisuus on otettava pois jokaiselta.

i) Jokainen maassa olija, joka ei tunnusta Suomen suvereniteettia, on välittömästi joko internoitava tai palautettava omaan kotimaahansa.

j) Kaivokset ja malmiot tulee kansallistaa välittömästi.

k) Konepajat ja niiden insinöörit pitää velvoittaa aseiden kehittämiseen ja tuotantoon.

l) Itärajan jokainen mahdollinen rajanylityspaikka on miinoitettava.

m) Kaikille kansalaisille tulee opettaa selviytymistaitoja ja jokaiselta kansalaiselta pitää vaatia maanpuolustustahtoa.

n) Maastapoistumuskielto kaikille rikosoikeudellisesti vastuullisille.

o) Jokaisen energian-, elitarvike- ja asunnonvälittäjän  on välittömästi poistuttava pörssistä.

p) Jokainen ihminen, joka pyrkii hyötymään poikkeustilanteesta, on tuomittava maanpetoksesta ankarimpaan lain sallimaan rangaistukseen.

q) Sähkön toimittaminen Saksaan on lopetettava niin pitkäksi aikaa, kun siellä on vallalla viherhöperyys, joka on verrannollinen natsien toimintaan.

r) Vuoden kuluttua tästä poliitikoille ja valtaapitäville saa maksaa korkeintaan minimipalkkaa.

s) Rikkaiden ryssien vihamielisyyteen on vastattava Euroopan laajuisella myötätunnolla ukrainalaisia kohtaan, joka edellyttää jokaiselta eurooppalaiselta henkilökohtaisia uhrauksia.

t) Jos joku pelkää kokea köyhyyttä ja kurjuutta, joka on arkipäivää ryssien uhreille, niin sellaisilta pitää ottaa elannosta 66 prosenttia pois.

u) Jokaisen rauhaa tahtovan kansalaisen pyhä velvollisuus on anttaa turpaan jokaiselle putinistille.

v) Yksikään rauhaa tahtova ei saa opettaa mitään uskontoa eikä mitään puolueoppia.

w) Jokaisen sivistyneen ihmisen pitäisi ymmärtää, että kaikki pahansuopaisuus, ilkeys, vallanhimo  ja narsistisuus johtuu ainoastaan rahanhimosta.

x) Inhimillisyys vaatii, että ihminen osaa elää kuin luonnonlapsi.

y) Yksikään palkanvaatija ei pysty selviytymään luonnossa, koska palkkaa voivat vaatia vain sellaiset, joilla ei ole mitään hajuakaan, miten selviytyä edes ryssien aihettamasta katastrofista.

z) Jokaisen ihminen pitää ajatella itse ja lopettaa kertakaikkisesti uskomasta uskontoihin ja puolueisiin.

torstai 17. maaliskuuta 2022

Ukrainan presidentti vs runkkarit

Eilen löysin tv-sarjan "Kansan palvelija (Sluha narodu)". Rakastuin siihen oitis, enkä vähiten sen takia, että siinä on presidentti, joka haluaa samoja juttuja, joista itse olen netissä puhunut jo 30 vuotta. Jotain pirullista on siinäkin, miten ihmisiä aivopestään uskomaan, että The Kansanpalvelija voi korkeintaan olla satiiria. Itse kutsuisin edellä mainittua televisiosarjaa tieteissarjaksi.
Oikea psykologi tajuaisi heti, että ihminen haluaa torjua totuuden luokitellessaan satiiriksi semmoisia sketsejä, missä vallitseva rahanpalvonta on käännetty päälaelleen. Otetaan esimerkiksi poliitikkojen autosaattueet, tai poliitikkojen mielettömät palkat ja heidän tuhannet avustajansa. Miten hitossa joku voi uskoa, että sellainen on kansanpalvelija, joka tarvitsee poliisin suojelua kansaa vastaan? Poliitikkojen vaatimukset poliisisaattueista ovat pelkkää puhdasta mielettömyyttä.
Tieteiskirjallisuus todistaa, että scifijutut ovat ennemmin tai myöhemmin totta, mutta milloinkaan tieteiskirjallisuudessa ei haluta esittää scifinä sellaista, että kansanpalvelijat olisivat oikeasti kansanpalvelijoita, eli he pärjäisivät ja eläisivät onnellista elämää yksinkertaisesti vain omalla älyllään, tarvitsematta penniäkään ja hikipisaraakaan muilta ihmisiltä. Ihmisillä on äärettömän vääristynyt kuva Jumalasta, ikään kuin vain sellainen voi olla lähempänä jumalankaltaisuutta, joka pystyy kusettamaan kaltaisiaan ihmisiä eniten.

Nyt uskoni on saanut Kansanpalvelija-sarjasta vahvistusta siihen, että jossakin vaiheessa ehkäpä (tuhannen vuoden kuluttua) jopa Suomessa poliitikoiksi valitaan vain niitä, jotka eivät ikinä eläissään ole vaatineet palkankorotuksia. Joka ikinen, joka vaatii lisää palkkaa, on potentiaalinen diktaattori. Palkan vaatiminen on se yksi ja ainoa mielihalu, joka on kliimaksissaan juuri silloin, kun diktaattori vetää viimeisiä henkäyksiään jossain kurjassa bunkkerissaan.
Vaatimattomuus on viisautta.

Ihan kuinka haluatte ajatella, mutta Putinin suurin mielihalu on raha, ei mikään valta. Raha on se ainoa asia, jolla narsistit eli niin sanotut vallanhaluiset voivat toteuttaa mielisairauttaan. Vallanhimo on vain väline, jolla mielisairaat vain voivat saada omaisuuksia. Rikkaat ovat vain surkeita hamstraajia, joille ei riitä puolen metrin kerros seteleitä asuntoonsa, vaan he haluavat asuntonsa olevan niin täynnä seteleitä, että eivät paskalle pysty menemään. Nyt joku hiton psykologi on heti karvat pystyssä, mutta sanon vaan, että mitä hiton eroa on hamstraajalla ja rikkaalla. Luuleeko joku ihan oikeasti, että hamstraajan ylevin motiivi on vallan himo, jolla hän on täyttänyt asuntonsa paskalla? Psykologit ovat tietysti itse palkkakuopassa, joten he eivät mitenkään pysty ajattelemaan hiekkalaatikkonsa ulkopuolelta, joka koskee joka vitun palkanvaatijaa.

Putinille ei riitä yksi muutaman miljardin maksanut linna, vaan hän on valmis aloittamaan vaikka ydinsodan, jotta hän voisi kuvitella sillä hamstraavansa itselleen maailman kaikki rahat. Itse asiassa. Putin on jo ilmaissut, että hän haluaa maailman valtiaaksi. Kaikki Putinin puheet jostain Neuvostoliiton tai Kiovan rusien valtakunnasta ovat täyttä hölynpölyä; joka ikinen poliitikko haluaa ainoastaan rahaa -- eikä maailmaan voi tulla rauhaa niin kauan, kun kansan palvelijoille (poliitikoille) maksetaan ruhtinaan palkkaa. Itse asiassa, joka ikinen ihminen, joka luulee, että kansakunnan viisain ja tervein ihminen tarvitsee enemmän kuin kansan sairain, on äärettömän typerä. Kuulitteko, te pässin irtopäät. Juuri te olette kaikilla hiton palkkalakkoiluilla ja -vaatimuksillanne ansainneet piruja johtajiksenne. Nyt idässä päin on yksi teidän pirunne, mutta sekin on lasten leikkiä tuleville piruillenne.

Tälläkin hetkellä Suomessa on kymmeniä poliitikkoja, jotka vetävät käteensä siksi, kun he ovat päässeet jopa kolmen kuukausipalkan kuukausiansioihin. Sen päälle he vaativat kulukorvauksia, kokouspalkkioita, kakkos-, kolmos- ja neloisasuntoja ja autosaattueita, joiden ensimmäisessä autossa on sinisiä ämpäreitä. En ole Suomessa ikinä saanut kuulla, että poliitikoiden poliisisaattueet olisivat epämoraalisia, enpä tietystikään, kun joka helvetin palkanvaatija haluaa hekumoida märkäunissaan, miltä tuntuu, kun poliisi auraa köyhät tien sivuun, jotta "kansanpalvelijat" voisivat runkata mersujensa takapenkeillä, ylinopeudella.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Naisia ei saa ottaa pakolaisiksi

 On ilman muuta selvää, ja kiistatonta, että myös naiset ovat syyllisiä siihen, ketkä johtavat heidän valtioitaan. Siksi on täysin mielipuolista, että naiset pelastetaan heidän omien valintojensa ja mielipiteidensä seurauksilta. En vaan pysty käsittämään, miksi naiset sotatilanteessa vetoavat sukupuoleensa, kun he ovat vuosikymmeniä höpöttäneet olevansa tasa-arvoisia ja tolkuttaneet, miten maailmassa on jopa satakunta erilaista sukupuolta ...

Ei ole yhden yhtäkään aikuista venäläistä, joka olisi syytön siihen, mitä Putin tekee näinä päivinä. Mutta lännessä naikkoset osaavat hurrata vain parille toimittajalle, jotka ovat tehneet vain sitä, mitä joka ikisen naisen ja miehen pitää nyt tehdä. Siihen tekemiseen ei saa missään nimessä kuulua naisten ja miesten pakolaisuuden hyväksyminen. Kärsiköön jokaisen kansakunnan aikuiset ihmiset juuri siitä sadosta, jonka he ovat itse kylväneet.

ps. Näinä päivinäkin jopa Suomen oikeuslaitoksessa on käsitelty naisten tekemiä hirvittäviä tekoja -- ja silti yhä vaan naisten enemmistö julistaa, että vain miehet pystyvät julmuuteen. Miten olisi vaikkapa Kanadan nunnien suorittamat tuhannet lapsenmurhat? Tuskin niitä kaikkia nunnien kaivamia joukkohautoja on vieläkään löydetty, mutta edes ne jo tunnetut naisten tekemät julmuudet eivät vaan saa saa nykyajan naisia tajuamaan, miten he itse ovat syyllisiä joka ikisen diktaattorin kansamurhiin. Ja naisten vollotus sen kun vaan jatkuu, kun he samaan aikaan ihannoivat heitä, jotka osaavat naurattaa naisia makeimmin ja joilla on tarjota heille suurimmat rintaimplantit.

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Vladimir Putinin tarvehierarkia

 Onkohan Putin ymmärtänyt Maslowin tarvehierarkian oikein? Itse asiassa, tämä kysymys on suunnattu kaikille palkkaa, palkkioita, kulukorvauksia ja kokouspalkkioita vaativille. Mitähän itsensätoteuttamista siinä on, että vaatii muita ajattelemaan samoja ajatuksia, tai tappaa kaikki ne,  jotka eivät suostu yhdenmukaiseen ajatteluun.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Naiset ensin ja sodan sukupuolet

 Ovatkovan naiset ihan täysjärkisiä. He ovat vuosikymmenet hoenneet tasa-arvoaan, mutta heti kun tulee oikea kriisi, niin he ovat valmiita jättämään miehet yksin taistelemaan. Onko kukaan suomalainen nainen tajunnut, että jos vaaditaan Ukrainan naisia turvaan johonkin muualle, niin mihin sitten suomalaiset naiset haluavat. Ruotsiinko vai vieläkin kauemmaksi, ehkäpä Alaskaan, joka on Venäjän rajalla?

Minusta naisen logiikka on äärimmäisen inhottavaa ja on jo melkein pahuutta. Suomen naiset siis vaativat, että sodan syttyessä Suomi pitää tyhjentää naisista ja miehet jätetään tänne yksin. Mihin nyt katosivat ne sadat muusukupuoliset, kun naiset katsovat, että sodan maailmassa on vain kaksi sukupuolta, joista toisen ei tarvitse välittää yhtään mitään isänmaan puolustamisesta, vaan sillä on ihmisoikeus paeta ja aina vaan paeta.

Ne olivat naisia ja akkamaisia pippelimiehiä, jotka tuhlasivat suomalaisten rahoja kymmeniä miljoonia saadakseen liikennemerkkeihin pallopäitä, vaikka jokaisen on täytynyt tajuta, että miehen kuva liikenteessäkin tuo sitä turvallisuuden tunnetta, joka vaaditaan, että naiset eivät ole ensimmäisinä hyppimässä pelilaudalta pois.

Liikennemerkkeihin tuhlatut miljoonat ovat vain murunen siitä varallisuudesta, jota naiset ovat surutta heittäneet Suomesta ulos. Nyt sitten viimeteoikseen naiset ovat esittäneet, että tosipaikan tullen heillä on oikeus tuppaantua Ruotsin rajalle vollottamaan -- koska Suomessakin naiset vaativat, että Ukrainasta pitää saada naiset pois. Ei vaan pysty tajuamaan. Suomen ei tule ottaa ensimmäistäkään pakolaista, sillä jokaisen ihmisen pyhin velvollisuus on tappaa vihollisia, jos järkeä ei sitä ennen ole ollut.

Kun Venäjä hyökkää Suomeen, niin tänne omaa sotaansa paenneet naiset joutuvat taas pakenemaan ja ainaa van pakenemaan. Kysyn naisilta ja persmiehiltä, että onko turvapaikan haku kovinkaan järkevä ihmisoikeus? Että eikö isänmaan puolustamisen velvollisuus voisi olla jotakin niin suurta, ettei kukaan järkevä ihminen vaadi mitään oikeutta itselleen? Oikeuksistaan höpöttävät ovat niitä, jotka ensimmäisinä ovat juoksemassa karkuun ja vaatimassa miehiä jäämään yksin taistelukentälle. Ihmisoikeuksien ei pidä mennä ihmisvelvollisuuksien edelle, Onneksi sotatilassa tosimiehet eivät anna armoa pelkureille, koska armollisuus merkitsisi kansan tuhoutumista.

torstai 24. helmikuuta 2022

Nuo saatanan putinistit

 Naurettavaa. Kerrassaan vittumaisen naurettavaa lukea, miten joku on kerrankin samaan mieltä Jussi Halla-ahon kanssa. Tuohan todistaa vain sitä, että kun Halla-aho seuraavan kerran puhuu totuuksia, niin nuo saatanan Putinin perseen nuolijat voivat vasta vuosien päästä hölöttää toisen kerran, miten he kerrankin ovat samaan mieltä Jussi Halla-ahon kanssa -- mutta vain siinä tapauksessa, että he eivät muista olleensa joskus muinoin samaa mieltä.

Varmaa on, että joka ikinen, joka julistaa, että hän on kerrankin samaa mieltä Jussi Halla-ahon kanssa, ei ole milloinkaan lukenut, mitä mieltä Jussi Halla-aho on, vaan vain pillittänyt, ettei Halla-aho ole samaa kuin pillittäjä itte. Voi vitun itkupillit, ettekö te tajua, että juuri te olette kaikkein pahimpia Suomen rikki repijöitä. Miten vitussa te tulevaisuudessa voisitte olla toisen kerran samaa mieltä totuuden puhujan kanssa, jos te ette ole näinä kahtena kymmenenä vuotena ikinä edes lukeneet, mitä mieltä Jussi on?

Onhan se tietty somaa, että mitä korkeamman viran Jussi saa sitä useampi alkaa hölöttää, että he ovat kerrankin samaa mieltä Jussin kanssa. Tuo on kuitenkin täyttä vittuilua meitä taviksia kohtaan, koska nuo saatanan tunarit, jotka julistavat olevansa KERRANKIN samaa mieltä Jussin kanssa, eivät ikinä pysty sanomaan samaa taviksista. Ei yhden yksikään poliitikko koskaan julista olevansa samaa mieltä jonkun Perähikiän mummun kanssa, mutta auta armias, jos kyseinen mummu pääsee Hesarin etusivulle, niin sen jälkeen sata perkeleen perseennuolijaa kirjoittaa heti olevansa samaan mieltä.

Suomettunut Venäjä

 Venäläiset ovat suomettuneita. Venäläiset ovat saatu uskomaan, että USA on paha ja Venäjä hyvä. Suomalaisistakin suuri osa julisti viitisen/nelisenkymmentä vuotta sitten, miten USA on paha. Onneksi sain jo inkeriläisen äidin maidosta ja pohojanmaalaisen isän remelistä sen verran verran tolkkua, että en koskaan ole tuntenut itänaapuria kohtaan muuta kuin syvää inhoa. En voinut muuta kuin nauraa kommunisteille, jotka olivat valmiita myymään maansa pelkistä sukkahousuista ja inhosin sydänjuuria myötä suomalaisia äijiä, jotka halusivat mennä Neuvostoliittoon sukkahousuilla vain siksi, että eivät itse osanneet keittää pontikkaa. Tälläkin hetkellä on muuan Paavo Lipponen, joka edelleenkään ei puoluekavereineen ymmärrä, miten pikkusieluisia itänaapurit ovatkaan. Venäjä on aina tuhonnut maansa älymystöä ja jos edes  joku muukin oikeasti uskoo evoluutioon, niin hänen on pakko myöntää, että slaavilainen kansaluonne on peräisin involuutiosta, tuhatvuotisesta älykkäiden ihmisten teurastuksesta.

Pidän sellaisia typeryksinä, jotka haluavat itselleen rotukoiria, mutta jotka luulevat, etteikö diktaattoreiden  ja oikeaoppisten suorittama vuosituhantinen vastustajien likvinointi ole tismalleen samanlaista rodunjalostusta. Kaikki helvetin tylppäkuonoisten  rotukoirien rakastajien pitäisi ottaa pari ryssää kaappiinsa, koska hekin ovat tulosta samasta helvetin jalostusopista, mitä nuo vitun typerät rotukoirien rakastajat pitävät ainoana oikeana tapana tuottaa puudeleita. Itänaapurissa on sata miljoonaa tylppäkuonoista puudelia. Menkääs ny perkeleet sieltä hakemaan omat puudelit ittellenne.

Tälläkin hetkellä Putinilla on lista Ukrainan älykkäimpien ihmisten likvinoinnista. Vittumaisinta on se, että jos tai kun nuo ukrainalaiset tulevat Suomeen, niin Putinin Venäjä esittää Niinistölle listan niistä ukrainalaista, jotka pitää laittaa Allegroon. Luulen, että Putinilla on niin pitkä nimilista, että hän jo nyt on laittanut arkkitehtinsa suunnittelemaan uuneja, millä helpoimmin päästään eroon miljoonista toisinajattelijoista.

Edes nuo vitun typerät vihreät eivät tajua, että ihmiskunnan ainoa tulevaisuuden toivo ovat toisinajattelijat. Itse asiassa, olen odottavalla kannalla, että Putin haluaa Suomen lähettävän rajan taakse kaikki vasemmistolaiset ja vihreät, paavolipposet ja lilandersonit. Kaikki oikeauskovaiset tulee likvinoda ennen yhtäkään toisinajattelijaa.

Lue lisää: vasepuuk